MITÄ SANOIKAAN SISÄMINISTERI EDUSKUNNASSA

Sisäministeri Mykkänen seksuaalirikoksista: ”Ymmärrän hyvin vihan, inhon ja pelon - mutta ei tuomita ketään ihonvärin perusteella”

On valitettavasti selvää, että on yksittäisiä tilanteita, joissa täysin syyttömiä ulkomaalaistaustaisia on tönitty tai syrjitty. Ymmärrän hyvin sen vihan, inhon ja pelon, joka ihmisissä aiheuttaa tämmöistä käytöstä, mutta silti täytyy vedota suomalaiseen oikeusvaltion rakkauteen siinä, että suurin osa ulkomaalaistaustaisista käyttäytyy moitteettomasti, Mykkänen totesi iltapäivällä eduskunnassa.

Mykkänen totesi faktana, että suurimman osa rikoksista tekevät edelleen tavalliset suomalaiset.

– Kuitenkin määrällisesti suurin osa seksuaalirikoksista lapsia kohtaan - myös viime vuonna - oli Suomen kansalaisten tekemiä ja luonnollisesti yhtä tuomittavaa.

Mykkänen muistuttikin, että hallituksen valmistelemat toimet kohdistuvat kaikkiin seksuaalirikollisiin ”taustasta, kansalaisuudesta tai ihonväristä riippumatta”.
10149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

nämä kepulit tulee vaihtaa, muuten suomi tuhotaan näitten toimesta
-yksi katapuuhan näistä jo lipes EU-hun ja sieltä söhii suomeamme

Äänestä

Koko kepu joutaa korpeen. Puolue on menettänyt kaiken uskottavuutensa sipilän mukana.

Äänestä

Onko se entinen polliisi?

Äänestä

Suomalainen mies ei joukkoraiskaa!
Eikö se mene "kaaliin"!
Kertokaa yksikin tapaus ,jossa suomalaiset olisivat;joukkoraiskanneet ja lapsia vielä!
Onko sana:Pedofilia kielletty suomenkielessä?

Äänestä
  • On törkeetä nämä joukko-hillujat

    Äänestä

  • Helsingin Uutiset logo
    PUHEENAIHE

    16.4.2019 11.34

    Rahalla ei ratsastettu eduskuntaan: Halla-ahon vaalibudjetti oli 305 euroa, Tiilikainen putosi 80 000 euron satsauksella – köyhyystutkijallakin 48 000 euron potti

    Halla-ahosta tuli valtakunnan ääniharava taskurahalla – 30 527 äänen kappalehinnaksi tuli vain 0,01 euroa

    Kyllä kansa tietää,ketä äänestää!

    Äänestä

Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan lapsiraiskuuttajalestan lakeijoineen päästä Jumalan valtakuntaan.

Äänestä

https://www.google.com/search?source=hp&ei=yAS7XJ_uJIOQrgTD54LoDg&q=rinteen rikokset&btnK=Google-haku&oq=rinteen rikokset&gs_l=psy-ab.3..0i131.8050430.8058399..8059311...0.0..0.112.1455.14j2....2..0....1..gws-wiz.....0..0j38j0i22i30j0i22i10i30.WlyhnfBkeE4

Hussein al-Taeen kirjoitusten mukaan Yhdysvallat ja Israel toimivat yhteistyössä äärijärjestö Isisin kanssa.

https://www.google.com/search?source=hp&ei=Kqy5XIjtFIXQrgTViZyIAQ&q=rinteen tuomiot&btnK=Google-haku&oq=rinteen tuomiot&gs_l=psy-ab.3..0i22i30l2.98723.106469..107241...0.0..0.120.1492.10j5......0....1..gws-wiz.....0..0i131j0.B00CWX6oFJY
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006078603.html
Löytyykö keneltäkään muulta,tuollainen rikostausta?

Pointtina tässä jutussa ei ole se onko Israel hyvä vaiko paha. Ongelma on se, että al-Taeen käyttäytyy törkeästi vastoin sekä CMI:n, että SDP:n mainostamia arvoja. Tuossa menee uskottavuus kaikilta osapuolilta.

Äänestä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c0f5e3c9-24e5-4050-9edb-dc573638971d?fbclid=IwAR2jqcExUEEf9cU1aNAjhw9ntXmYUqrdvhUCMFSGJLpyFSeLAIUsEN8r53g

Oli oman puolueen poliittinen kanta mikä tahansa, niin nämä vastaukset ovat kyllä todella asiallisia.
Jos näillä vastauksilla jää puolue oppositioon, kyse on valtapelistä ei kansan edusta. Rinteen olisi hyvä muistaa, että on valittu edustamaan kansaa eikä suinkaan vartioimaan omaa hillotolppaa. Rinne puhui hetki sitten yhteistyöstä, nyt mitataan seisooko Rinne sanojensa takana.

Ugh!Mestari on puhunut!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MUUTOSTAEITULE kirjoitti:

Sisäministeri Mykkänen seksuaalirikoksista: ”Ymmärrän hyvin vihan, inhon ja pelon - mutta ei tuomita ketään ihonvärin perusteella”

On valitettavasti selvää, että on yksittäisiä tilanteita, joissa täysin syyttömiä ulkomaalaistaustaisia on tönitty tai syrjitty. Ymmärrän hyvin sen vihan, inhon ja pelon, joka ihmisissä aiheuttaa tämmöistä käytöstä, mutta silti täytyy vedota suomalaiseen oikeusvaltion rakkauteen siinä, että suurin osa ulkomaalaistaustaisista käyttäytyy moitteettomasti, Mykkänen totesi iltapäivällä eduskunnassa.

Mykkänen totesi faktana, että suurimman osa rikoksista tekevät edelleen tavalliset suomalaiset.

– Kuitenkin määrällisesti suurin osa seksuaalirikoksista lapsia kohtaan - myös viime vuonna - oli Suomen kansalaisten tekemiä ja luonnollisesti yhtä tuomittavaa.

Mykkänen muistuttikin, että hallituksen valmistelemat toimet kohdistuvat kaikkiin seksuaalirikollisiin ”taustasta, kansalaisuudesta tai ihonväristä riippumatta”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu