Apua ulkomailta transhoitojen saamiseksi?

Onko täällä kellään omakohtaisia kokemuksia, että mistä ulkomailta saada hyvää apua transasioidensa edistämiseksi? Jos on, voin tarvittaessa antaa sähköpostini, jonne otan kiitollisena tarkempia yhteystietoja vastaan. Oletan, ettei niitä tietoja yleensä julkisesti kerrota, koska olen jo pitkään koittanut löytää tietoja netistä saadakseni apua, mutta löytänyt vain pelkkiä epämääräisiä viittauksia.
Puuteri.org:ssa löysin hyvän keskustelun (transtutkimusten aikataulut 2018), mutta en pääse osallistumaan keskusteluun kysyäkseni tarkempia neuvoja, koska rekisteröityminen sivustolle ei onnistu useasta yrityksestä huolimatta. Tässä muutama suora lainaus sieltä tekstistä:

"....Sen jälkeen aloitin Englantilaisen Lääkärin/Psykologin vastaanotolla netin välityksellä, kuusi tapaamiskertaa ja minulla oli lausunto sukupuolenkorjausleikkausta varten. Lisäksi hormoneita varten hän tarvittaessa olisi myös kirjoittanut lausunnut, mutta sitä en tarvinnut, sen olin jo hommanut toisesta maasta aikaisemmin."

"...Mutta juu, kyllä tämän prosessin saa etenemään joutuisasti ja sillä tavalla kuin itse haluaa, kunhan vain näkee vaivaa ja kaivaa kuvetta."

Eli tiivistäen; pyydän konkreettisia neuvoja avun hakemisesta omalla kustannuksella ulkomailta.

Kiitos paljon.
5210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
Aloittaja

Koska Suomessa apua ei aina saa, vaikka sitä todellakin tarvitsee. Ne, jotka tämän ovat omakohtaisesti kokeneet tietävät täsmälleen mistä puhun. Ja kuulemani mukaan valitettavan moni. Mielestäni on turhaa alkaa juurta jaksain kertomaan mitä vääryyksiä ja kaltoinkohtelua Suomessa on asiassa tullut kohdattua, koska ei ole tarkoituksena alkaa arpomaan sitä, että onko tässä tapauksessa oikein vai väärin ettei sitä apua saa. Yritetty on. Toivoisin vain saavani vastauksia kysymykseeni.

Äänestä
  • sellainen viesti piti poistaa, jossa kysyttiin, että miksi potilas ei etsi hoitoa Suomesta?

    Äänestä

  • MistäSyystä kirjoitti:

    sellainen viesti piti poistaa, jossa kysyttiin, että miksi potilas ei etsi hoitoa Suomesta?

    Tällä palstalla on ollut viime aikoina kummallinen viestien poistotapa. Aivan asiallisia viestejä poistetaan.

    Äänestä

Aloittaja

Samaa ihmettelin, sehän oli ihan asiallisesti kirjoitettu se kysymys, noista muista poistetuista en tiiä, kun en kerinnyt näkemään. Vahingossa ehkä?

Äänestä

Kannattaa kysyä apua ulkomaisilta keskustelupalstoilta. Täällä ei vapaata keskustelua suvaita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kameleontti19 kirjoitti:

Onko täällä kellään omakohtaisia kokemuksia, että mistä ulkomailta saada hyvää apua transasioidensa edistämiseksi? Jos on, voin tarvittaessa antaa sähköpostini, jonne otan kiitollisena tarkempia yhteystietoja vastaan. Oletan, ettei niitä tietoja yleensä julkisesti kerrota, koska olen jo pitkään koittanut löytää tietoja netistä saadakseni apua, mutta löytänyt vain pelkkiä epämääräisiä viittauksia.
Puuteri.org:ssa löysin hyvän keskustelun (transtutkimusten aikataulut 2018), mutta en pääse osallistumaan keskusteluun kysyäkseni tarkempia neuvoja, koska rekisteröityminen sivustolle ei onnistu useasta yrityksestä huolimatta. Tässä muutama suora lainaus sieltä tekstistä:

"....Sen jälkeen aloitin Englantilaisen Lääkärin/Psykologin vastaanotolla netin välityksellä, kuusi tapaamiskertaa ja minulla oli lausunto sukupuolenkorjausleikkausta varten. Lisäksi hormoneita varten hän tarvittaessa olisi myös kirjoittanut lausunnut, mutta sitä en tarvinnut, sen olin jo hommanut toisesta maasta aikaisemmin."

"...Mutta juu, kyllä tämän prosessin saa etenemään joutuisasti ja sillä tavalla kuin itse haluaa, kunhan vain näkee vaivaa ja kaivaa kuvetta."

Eli tiivistäen; pyydän konkreettisia neuvoja avun hakemisesta omalla kustannuksella ulkomailta.

Kiitos paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu