EU:n kannatus Suomessa 74 %! Brexitin UK:ssa 37 %

Euroopan Unionin suosio on huipussaan huolimatta euroskeptisten voimien noususta eri puolilla Eurooppaa.

Tämä ilmenee tuoreesta Eurobarometri-tutkimuksesta. Sen mukaan 68% eurooppalaisista pitää jäsenyyttä Euroopan Unionissa hyödyllisenä. Luku on viimeksi ollut yhtä korkea vuonna 1983.

61% eurooppalaisista pitää oman maansa EU-jäsenyyttä hyvänä asiana – Tämäkin luku historiallisen korkea.

EU:n kannatus on korkein nuorten ja korkeasti koulutettujen parissa.

Samalla kuitenkin epävarmuus EU:ta kohtaan on kasvanut. 27% eurooppalaisista ei tiedä onko EU-jäsenyys hyvä vai huono asia. Epävarmuus on kasvanut lähes kaikissa jäsenmaissa.

Tuloksista käy ilmi myös se, että vain 37% briteistä äänestäisi nyt maan EU-eron puolesta.

Jos eroäänestys järjestettäisiin Suomessa, 14% äänestäisi EU-eron puolesta ja 68% sitä vastaan.

Suomessa EU:n kannatus on kasvanut merkittävästi viime mittauksesta. Syyskuun tutkimuksessa 66% vastaajista koki Suomen hyötyvän EU-jäsenyydestä, kun luku on nyt kasvanut 74%:iin.
34110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Taas-naurattaa:

Nimittäin nuo EU-vihaajien puheet...

Äänestä

Miten ne älyn-jättämän kannatusluvut menikään?

Hehhehheeee

Äänestä

Arvasin, että joku eunukki toi tuon Brysselin tilauskyselyn esiin! ;-)

En tosiaankaan usko noihin Euvostoliiton kyselyihin ja sen pravdojen uutisointiin. Kyselyjä tunnetusti voidaan manipuloida mielin määrin ja tulkita vastauksia tarkoitushakuisesti.

Todellisuudessa EU-kannatus on hyvin ehdollista ja häilyvää. "Kyllähän ehkä kannattaa olla mukana, mutta..." -tyyliin. Sitten tuollaisista vastauksista vedetään johtopäätös kovasta kannatuksesta?

Ei tarvita kuin yksi suuri moka Brysseliltä, kuten mamutulvan tilaaminen oli, niin kannatus romahtaa nopeasti!

Ja noita suuria mokiahan Bryssel aina suoltaa...

1Äänestä
  • Niin. Kaikkihan me elämme erilaisissa kuplissa. Itse en tunne ainuttakaan EU-vastaista ihmistä, mutta ymmärrän, että on myös sellaisia sosiaalisia kuplia, joissa ei ole ainuttakaan EU-myönteistä. Tällaisissa kuplissa syntyy vahvistusharhoja. Toisaalta niitä vahvistusharhoja tukee Googlen, Facebookin ja Youtuben oppivat algoritmit, jotka esittävät sellaisia hakutuloksia, joita hakijan oletetaan etsivän.

    Kyselyt antavat suhteellisen kuvan siitä kuinka asiat oikeasti ovat. Virhemarginaalin puitteissakin niiden antamat tulokset ovat oikeansuuntaisia. Esimerkiksi Britanniassa useat itsenäiset tutkimuslaitokset ovat seuranneet brexitin kannatusta vuodesta 2016 alkaen; ne antavat vastaavia tuloksia. Eurobarometri ei ole ainoa tutkimus,joka näkee kasvua toisaalta EU:n kannatuksessa, ja toisaalta myös EU-vastaisen marginaalin kannatuksen lisääntymisen. Se vastaa aika hyvin yleistä ilmapiiriä. Ainoastaan lukutaidottomat ja hyvin ajattelemattomat ihmiset kannattavat EU-eroa tällä hetkellä, kun on nähty millaiseen sisäpoliittiseen kaaokseen se on ajanut Britannian, joka ei vielä ole edes eronnut. Jo nyt sotkun hinta Britannialle on aivan käsittämättömän korkea; millaiseksi hinta kasvaa eron toteuduttua? Nyt vaikuttaa siltä, että Iso-Britannia hajoaa brexit-äänestyksen seurauksena. IrSkotlanti haikailee itsenäisyyttä ja lannissa väkivaltaisuudet kiihtyvät. Tätäkö britit hakivat? Tuskin.

    Se, että korkeasti koulutetut kannattavat Euroopan unionia, ei ole ihme, sillä he ymmärtävät suuria kokonaisuuksia paremmin kuin ihmiset, jotka keskittyvät vain pakolaiskriisiin ja islamin vastustukseen.

    Olet toki oikeassa siinä, että suuri kriisi voi heilauttaa kannatusta puoleen tai toiseen. Yhteinen ulkoinen uhka sitoisi meidät vieläkin tiiviimmin Euroopan unioniin, kun esimerkiksi brexitin seurauksena kiihtyvä taloudellinen taantuma voi heikentää uskoa Euroopan unioniin. Maahanmuuttoasiat ovat suurissa kuvioissa melko merkityksettömiä ongelmia. Ne tuntuvat kiinnostavan vain ihmisiä, joiden yhteys maailmaan on rajoittunut MV-lehteen ja Penan baariin.

    1Äänestä

  • Nyt on taas tavattu Eunukki rysän päältä paskalla
    housut alhaalla.
    Jopa on hädissään hätävalheen heittänyt Blogiin.
    IlmeisestiSAuomi on laittamassa ero anomusta EU sta
    kun EU politrukit menevät kirjoituksissaan mahdottumuuksiin.

    Äänestä

  • EURO Barometri on tutkinut meppien ja 65 000 EU virkailijoiden miuelipidettä
    Sillä he eivät uskalla mennä esittämään kysymyksiä mitä muut ihmiset
    tykkäävät EU sta.

    Äänestä

Ilman Euroopan Unionia Maailma olisi Maailman Sodassa! Ja meiltä kaikilta loppuisi happi koska maailma olisi ilmastonmuutoksen kourissa.
Mutta Meidän Mepit ovat pelkkää hyvää hyvyyttään luvanneet että ihan pikkuriikkisiä kulukorvauksia vastaan KAIKKI suomalaisten murheet Brysselistä tullaan ratkaisemaan. Siis IHAN KAIKKI.
Jos taas epäilet että Brysselistä sinun ongelmasi eivät ratkea ja että muka itse voit jotain sählätä ja auttaa itseäsi, niin tiedä se, että mummosi, vaimosi, lapsesi, autosi ja polkumoposi menetät valtiolle. Ja sitten verolle pantavaksi laitamme sinut. Merci pokuu.

Äänestä

Huipulta on sitten vain yksi tie, ja se on alas. Onneksi. Vahvat vapaat kansallisvaltiot kunniaan taas.

1Äänestä
  • Taaas naurattaa:

    EU:n kannatus on siis vain kasvanut ja brexitin kannatus briteissä romahtanut!
    Vaikea paikka EU-vihaajille?

    Kansallisvaltiot tuntuvat olevan tyytyväisiä EU-jäsenyyden tuomiin etuihin. Myös UK!

    "Mutta Meidän Mepit ovat pelkkää hyvää hyvyyttään luvanneet että ihan pikkuriikkisiä kulukorvauksia vastaan KAIKKI suomalaisten murheet Brysselistä tullaan ratkaisemaan. Siis IHAN KAIKKI. "

    Valetta! Ja kehnoa!

    "Jos taas epäilet että Brysselistä sinun ongelmasi eivät ratkea ja että muka itse voit jotain sählätä ja auttaa itseäsi, niin tiedä se, että mummosi, vaimosi, lapsesi, autosi ja polkumoposi menetät valtiolle. Ja sitten verolle pantavaksi laitamme sinut. Merci pokuu."

    Typeryyden huippu. Vain tyhmä EU-vihaaja pystyy tuollaisen hölynpölyyn.

    Äänestä

EU*+kanmatus+Suomessa:Iltalehti+Gallup;+Autetaanko+Kreikkaa90+%+ei+auteta+koska+emme+halua+maksaa+toisten+ihmisten+juhlia10%+Suomen+kommunsti+EU+politrukeista+autetaan+koska+me+emmetule+sitä+maksamaan+ja+saamme+näyttää++maailmalle+kuinkahyviä+ihmisiä+olemme+kun+ostamme+kunniaa+toisten+ihmisten+rahoilla.On+ne+juonia+nuo+eunukit+kun+varastavat+toisten+omaisuuttajoniensa+toteuttamiseen

1Äänestä
  • Taas naurattaa:

    Uskomatonta, että tuotakin pöyä joku idiootti toistelee muka totuutena EU:nkannatuksesta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas naurattaa:

    Uskomatonta, että tuotakin pöyä joku idiootti toistelee muka totuutena EU:nkannatuksesta!

    No kun ei ole oikein muutakaan. MItä siitä, että tuo oli yksi täysin epäluotettava nettikysely ja vieläpä aivan eri asiasta... Ja vielä vuosia vanhakin...

    Äänestä

EU:n vastustajien määrä Suomessa on saman suuruinen kuin persujen, kommunistien ja väyrysläisten kepulaisten yhteenlaskettu osuus väestöstä.

Äänestä
  • Onko ihan pakko päästellä noita aivosprägäreitä? Paisekin kehittyy, mikset sinä?

    Äänestä

Moni kannattaa pelkkää mediamielikuvaa EU:sta, ja kaverin kertomaa, sillä harvalla suomalaisella on edes etäisesti kokonaiskäsitystä EU:sta, eikä varsinkaan tietoa siitä, miten EU vaikuttaa heidän elämäänsä. EU-kansanäänestyskin olisi tällä hetkelläkin virhe, sillä suurin osa kansasta äänestäisi mutulla, sekä median ohjeistuksen mukaisesti, eikä itsensä hankkimalla laajemmalla tiedolla ja päättelykyvyllä. EU-eroa tavoittelevan populismin sijaan eurooppalaisten kansojen ja EU-edustajien on syytä panostaa EU:n muuttamiseen, sillä EU:lla olisi mahdollisuus johonkin oikeasti eurooppalaiseen hyvään. Nyt EU tekee vain EU:lle valtaa, muiden kustannuksella (EU ja Eurooppaa on kaksi eri asiaa). Ensimmäinen demokraattinenkin edistysaskel olisi syrjäyttää epädemokraattinen federalistieliitti, jonka näkyvimpiä saavutuksia on EU-utopia, velkakriisi ja kansallismielisyyden nousu. Toinen järkevä ratkaisu olisi lakkauttaa eurojärjestelmä, tai kehittää sitä järkevämpään suuntaan. Oikeissa käsissä EU:n suosio olisi jotain muuta kuin nyt. Aidompaa ja luottavaisempaa.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/278374-iskeeko-halvaus-eun-ytimeen-ennuste-eu-vastaisille-vyory-perinteinen-valta-murtuu?fbclid=IwAR0gUU5P4NzGkY72ehRTNbGQ7cNWjH-KQ1T0KGtIAsOd2G3aXxGax0OHlqY

1Äänestä

Taas naurattaa:

EU-vihaaja: "Ensimmäinen demokraattinenkin edistysaskel olisi syrjäyttää epädemokraattinen federalistieliitti, jonka näkyvimpiä saavutuksia on EU-utopia, velkakriisi ja kansallismielisyyden nousu. "

EU:a johtavat vapailla vaaleilla valitut poliitikot ja parlamentti.Miksi ne pitäisi syrjäyttää? Syksyyn mennessä EU:n johto taas uusiintuu demokraattisin menetelmin.

"Toinen järkevä ratkaisu olisi lakkauttaa eurojärjestelmä, tai kehittää sitä järkevämpään suuntaan. "

Euro yhteisvaluuttana on järkevä ratkaisu. Kehittämisestä on kahdeksan jäsenmaan eli "Uuden Hansaliiton" ratkaisusesitys.

"Oikeissa käsissä EU:n suosio olisi jotain muuta kuin nyt. Aidompaa ja luottavaisempaa. "

Niinkö? Se tuntuu tutkimusten mukaan olevan oikeissa käsissä,koska luottamus on kasvanut oikein tuntuvasti.

Eikö tuo valehtelu yhtään hävetä? Mitä jos lukisit avauksen? Etkö kestä totuuttta?

Äänestä
  • "EU:a johtavat vapailla vaaleilla valitut poliitikot ja parlamentti.Miksi ne pitäisi syrjäyttää? Syksyyn mennessä EU:n johto taas uusiintuu demokraattisin menetelmin."

    Kerroin kyllä miksi.

    "Euro yhteisvaluuttana on järkevä ratkaisu. Kehittämisestä on kahdeksan jäsenmaan eli "Uuden Hansaliiton" ratkaisusesitys."

    Yhteisvaluutta on toki hyvä asia, mutta se, miten sen toimii, on eri asia. Parempaa ratkaisua tarvitaan vanhan epäonnistuneen tilalle.

    "Niinkö? Se tuntuu tutkimusten mukaan olevan oikeissa käsissä,koska luottamus on kasvanut oikein tuntuvasti."

    Ihmiset kannattaa median luomaa mielikuvaa EU:sta. Harvalla tavallisella ihmisellä on syvällisempää ja laajempaa omaa tietoa ja päätelmää siitä, eikä myöskään käsitystä, miten EU vaikuttaa heidän elämäänsä.

    "Eikö tuo valehtelu yhtään hävetä? Mitä jos lukisit avauksen? Etkö kestä totuuttta?"

    Mikä valehtelu? Etkö kestä totuutta? Mitä jos lukisit jotain muutakin kuin avauksia.

    1Äänestä

  • Kävin lukemassa sun kommentteja eri puolilla eu-keskusteluita. Et ole ihan täysissä järjissä kun uskot kaiken muun olevan valehtelua ja kaikkien muiden olevan eu-vihaajia. Sulla on lisäksi aika surkee tietotaso unionista ja sen toiminnasta ja sitä vähäistä tietoa puolustat kuin koira luutansa. Minä en edes vihaa EU:ta, enkä keskustele vihapropagandan hengessä kuten sinä. Kenen palveluksessa olet?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävin lukemassa sun kommentteja eri puolilla eu-keskusteluita. Et ole ihan täysissä järjissä kun uskot kaiken muun olevan valehtelua ja kaikkien muiden olevan eu-vihaajia. Sulla on lisäksi aika surkee tietotaso unionista ja sen toiminnasta ja sitä vähäistä tietoa puolustat kuin koira luutansa. Minä en edes vihaa EU:ta, enkä keskustele vihapropagandan hengessä kuten sinä. Kenen palveluksessa olet?

    En olekaan järjissäni myönnän sen,vastustan euta mutta toisena päivänä sanon sitä kannattavani saan mielihyää kun uskotte päättömiä fraasejani eusta ja eun virkailijoista jokatapuksessa euroopan unioni kaatuu kuitenkin taas-naurattaa nim

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En olekaan järjissäni myönnän sen,vastustan euta mutta toisena päivänä sanon sitä kannattavani saan mielihyää kun uskotte päättömiä fraasejani eusta ja eun virkailijoista jokatapuksessa euroopan unioni kaatuu kuitenkin taas-naurattaa nim

    Taas naurattaa:

    EU-vihaajien päättömiä fraaseja eivät näy uskovan tekijät itsekään!

    EU seisoo vankkana kuin kallio!

    Äänestä

2 x 37 = 74
EU lla seisoo vankkana kun Kallion punatukkainen noita odottaa?

Taas äly jättänyt EU politrukin valheineen.

Äänestä

Taas naurattaa:

Totuus EU:n kasvavasta kannatuksesta on sietämätön EU-vihaajille.

Tarjolla on kuitenkin vstapainoksi vain järjettömiä valeita mallia älyn-jättämä.

Äänestä
  • Taas-naurattaa:

    Ainakin puolenkymmentä virhettä tuosakin hölynpölyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas-naurattaa:

    Ainakin puolenkymmentä virhettä tuosakin hölynpölyssä.

    Miua ainaki itkettäisi jos olisin eun kannattaja enkä edes osaisi kirjoittaa,mutta eun kannattajilla on synnynnäinen vika päässään eun tuoreen tutkimuksen mukaan

    Äänestä

Eihän+tässä+tarvitse+asiassa+olla+mitään+salaisuuksia:EU+kannatajat+ne+10%+muuttavat+Brusselin+onnelaansillä+heillä+ei+ole+isänmaata+muualla+kuin+hautausmaallaja+rauha+ja+hyvinvointi+palaavat++niille+jotka+kunnioittavatperinteitä+ja+esi+isien+moraalisia+arvoja.Näyttää+siltä+että+nämä+EU+ta+edustavat+politrukit+ovat++niitäSaksan+huoratalojen+työntekijöiden+ja+taskuvarkaiden+äpäriäkoska+heillä+ei+ole+isänmaata+missään+maassa.

Äänestä

Totuuden kertominen EU Natzi vapaamuurari poitrukin mielestä
on vihapuhetta.
Hitleri aloitti EU n 1942 ja yritti uudelleen 1944.

EU perustettiin uudelleen entisten natsi johtajien
toimesta kun huomattiin että sota oli hävitty.

WWW.Red House Report

Samat Hitlerin säänöt hallitsevat EU ssa vieläkin.

CIA USA

Äänestä
  • Taas naurattaa:

    Valeiden toisto näkyy olevan ainoa keino vastustaa totuutta.

    Mahtaakohan tehota?

    Äänestä

Taas naurattaa:

EU-vihaajia käy sääliksi.

Edes kunnon valeita ei kyetä kehittelemään, vain älyn-jättämä toistelee järjettömiä höpinöitään. Ei tuolla pärjää.

Äänestä
  • Taidat kirjoitella kommenttejasi jostain hoivakodista,Olen oikea euoopan unionin kannattaja ja tiedän että Suomi eroaa euroopan unionista alle 7 vuoden sisällä,mutta sehän on vain hyvä sillä euroopan unioni on jo aikansa elänyt reliikki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat kirjoitella kommenttejasi jostain hoivakodista,Olen oikea euoopan unionin kannattaja ja tiedän että Suomi eroaa euroopan unionista alle 7 vuoden sisällä,mutta sehän on vain hyvä sillä euroopan unioni on jo aikansa elänyt reliikki

    Taas naurattaa:
    Hoivaan tosiaan itseäni täällä kotona ja naureskelen EU-vihaajien typeryyttä.

    Seuravan 7 vuodenkin aikana EU elää ja kehittyy demokraattisten maiden vapaaehtoisena valtioliittona. Ja Suomi hyötyy jäsenyydestä aina vain enemmän älyn-jättämien harmiksi.

    Äänestä

Ihmeelistä kun nämä EU natzi luusi politbyro Eunukit levittelevät
valheitaan ja solvauksiaan Suomi 24 blogissa.
Menkää Suomen kaupunkienn kaduille ja julistakaa kuinka hyvä
EU loosi on ja kuinka hyviä te olette elämään muiden
rehellisten ihmisten rahoilla.
Laki kutsuu tätä tapaa petokseksi.

Äänestä

Taas+naurattaa:+Eurobarometrin+tutkimuksen+++tuloksista+käy+ilmi+myös+se,+että+vain+37%+briteistä+äänestäisi+nyt+maan+EU-eron+puolesta.Jos+eroäänestys+järjestettäisiin+Suomessa,+14%+äänestäisi+EU-eron+puolesta+ja+68%+sitä+vastaan.Suomessa+EU:n+kannatus+on+kasvanut+merkittävästi+viime+mittauksesta.+Syyskuun+tutkimuksessa+66%+vastaajista+koki+Suomen+hyötyvän+EU-jäsenyydestä,+kun+luku+on+nyt+kasvanut+74%:iin.Älyn-jättämä+on+edelleen+luku-+ja+kirjoitustaidon+peruskurssin+tarpeessa.+Nuo+höpinät+eivät+enää+edes+naurata+ketään.

Äänestä
  • Sinun ei pitäisi höpistä poika prosenteista mitään,koska et ilmeisesti edes tiedä mitä ovat jatka vain sitä siman juomista

    Äänestä

Taas naurattaa: mielestäni olen juonut liikaa pirkka simaa ja voin kertoa totuuden euroopan unionista,euroopan unioni on korruption liittouma ja Suomen pitääkin erota siitä heti nyt jatkan siman juomista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sotaratsu kirjoitti:

Euroopan Unionin suosio on huipussaan huolimatta euroskeptisten voimien noususta eri puolilla Eurooppaa.

Tämä ilmenee tuoreesta Eurobarometri-tutkimuksesta. Sen mukaan 68% eurooppalaisista pitää jäsenyyttä Euroopan Unionissa hyödyllisenä. Luku on viimeksi ollut yhtä korkea vuonna 1983.

61% eurooppalaisista pitää oman maansa EU-jäsenyyttä hyvänä asiana – Tämäkin luku historiallisen korkea.

EU:n kannatus on korkein nuorten ja korkeasti koulutettujen parissa.

Samalla kuitenkin epävarmuus EU:ta kohtaan on kasvanut. 27% eurooppalaisista ei tiedä onko EU-jäsenyys hyvä vai huono asia. Epävarmuus on kasvanut lähes kaikissa jäsenmaissa.

Tuloksista käy ilmi myös se, että vain 37% briteistä äänestäisi nyt maan EU-eron puolesta.

Jos eroäänestys järjestettäisiin Suomessa, 14% äänestäisi EU-eron puolesta ja 68% sitä vastaan.

Suomessa EU:n kannatus on kasvanut merkittävästi viime mittauksesta. Syyskuun tutkimuksessa 66% vastaajista koki Suomen hyötyvän EU-jäsenyydestä, kun luku on nyt kasvanut 74%:iin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu