Kun tuota ikää alkaa kertyä ja esitykset ovat joka 10 vuosi niin nyt nousi voimakkaasti ajatus mennä ensi vuoden esityksiin. Ajankohdaksi suunnittelemme syyskuun alkua. Hotelleja pystyy varaamaan vasta elokuun loppuun. Ainakin varausketjujen kautta. Ilmeisesti kylän hotellit on varattu jo vuosia sitten mutta esimerkiksi Oberausta (n 10 km Oberammergausta) löytynee kun varaukset ovat mahdollisia. Sattuisiko kukaan tietämään onko näytelmäkylän ja Oberaun välillä julkista liikennettä? Tai voisitteko antaa muita vinkkejä pariskunnalle?. Suomesta tehdään valmismatkoja mutta tarkoituksemme olisi käydä samalla reissulla Salzburgissa ja viipyä muutama päivä Münchenissä. Odotamme suuresti iloiten ystävällisiä vastauksianne. Nimimerkillä Sopeutuvaiset matkalaiset
Tulisimme Oberammergaun kärsimyspassion esitykseen
Anonyymi
1308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Emme enää tarvitse opastusta. Kysyimme majoitusta eräältä yrittäjältä ja kun hänen tilansa olivat jo varattuja antoi mainion vihjeen, jonka perusteella saimme huoneiston upeasta beijerilaisesta pienestä majatalosta reilun puolen kilometrin päästä näytelmäpaikasta. Nimim. Sopeutuvaiset matkalaiset