Teidän tie ja muilla tiesosuuksien varsilla on aika paljon haittakasvia nimeltä lupiini, sekä jättipalsamia. Omien havaintojeni mukaan näitä kasveja rehottaa ja kasvaa liian suurin määrin teidänkin omistamien maaomaisuuksien varrella.
Toki näitä kasveja kasvaa ja rehottaa myös maanomistajien hallussa pitämillä alueilla.
Olen itsekin kuluneina kesinä ainakin yrittänyt leikata kyseisiä kasveja mm. Savon Voimalle ja VR:lle kuuluneiden tieosuuksien pätkillä.
Jotenkin siihenkin alkaa väsyä ja kypsyä, koska kyseisiltä firmoilta ei kyseiseen asiaan tule osoittamista minkäänlaista aktiviisuuden merkkejä, osoituksia, eikä todellisia tekoja.
Viimeksi kuluneen kesän aikana tein havaintoja, että tienvarsilta ei leikattu mm. tämänkään kunnan, VR:n, Savon Voiman, sekä tielaitoksen; ja yksityisten maanomistajien puolelta minkäänlaisia konkreettisia toimia ja tekoja.
Tämä osoittaa vain sen, että narsismi, ja kaikenlainen välinpitämättömyys luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi on valitettavalla tavalla lisääntynyt.
Niittymaiseman, sen meidän kotoperäisten ja lajien olemassaolo ja selviytyminen on uhattuna ja lopullisesti katoamassa.
Sitäkö te todella haluatte?
Siinä tapauksessa te ja me kaikki tulemme vain ainoastaan häviämään.
- Jatkossa ja tulevaisuudessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Anna rehottaa vaan, mullakin rehottaa.
Näinpä, mutta kun nykyisin ollaan niin kustannustehokkaita, ettei mikään firma, kunta tai laitos vastaa ympäristönsä ylläpitämisestä. Sama näyttää koskevan myös eräitä taloyhtiöitä. Nykyisin on vain muodikasta antaa kaikkien kukkien, pajukkojen ja rytöläjien rehottaa.