Piispa Keskitalo ei hyväksy Räsäsen linjaa

Olemme saaneet viime viikkoinakin hämmästellä jopa kirkon jäsenyyteen aiemmin niin sitoutuneiden julkisuuden henkilöiden väläyttelevän kirkosta eroamista. Ymmärrän toki, että kirkon sisäiset ristiriidat saattavat nostaa tällaisiakin ajatuksia mieleen. Voi tuntua, onko tämä ristiriitoja täynnä oleva kirkko vielä minunkin kirkkoni. Olen aina arvostanut tässä herätysliikkeessä vahvaa sitoutumista kirkon jäsenyyteen ja vastuun kantamista kirkon asioista eri tasoilla, totesi Keskitalo.

https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/piispa-jukka-keskitalo-suviseurojen-avajaisissa-heratysliikkeet-ovat-olleet-kirkkomme-siunaus/822689/
752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Keskitalo huomasi mitä Päivi Räsäsen sanomiset pvat saaneet aikaan ja on huoli kirkon jäsenmäärän laskusta. Lestadiolaisuus on suurin Suomessa toimiva herätysliike ja jos he yhtäkkiä joukoin lähtisivät eroamaan kirkosta, siinä olisi koko kirkon tulevaisuus vaakalaudalla. Eivät ne ateistit ja nimikristityt kykene kauaa pitämään kirkkoa pystyssä. Homoista puhumattakaan.

2Äänestä
  • Totta tuo

    1Äänestä

  • Taitaa kirkon johtoeliitin puuhat olla aika kaukana ko. herätysliikkeen arvoista?

    2Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Taitaa kirkon johtoeliitin puuhat olla aika kaukana ko. herätysliikkeen arvoista?

    No miksi eivät voisi olla kaukana?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    No miksi eivät voisi olla kaukana?

    Koska ovat lähellä.

    1Äänestä

KIrkon piirin tuli siis mukaan myös valhe. Olikohan niin, että Luoma ei ymmärtänyt kirkon organisaation päätöksentekoa, kun tuosta vaan hyväksyi pienen ryhmittymän "päätökset" koko kirkon päätöksiksi eikä ole vielä ainakaan korjannut asiaa?

1Äänestä
  • Tai sitten sen piispan näkemys oli vain hänen mielipiteensä eikä asia oikeasti ole niin kun hän sanoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kts777 kirjoitti:

Olemme saaneet viime viikkoinakin hämmästellä jopa kirkon jäsenyyteen aiemmin niin sitoutuneiden julkisuuden henkilöiden väläyttelevän kirkosta eroamista. Ymmärrän toki, että kirkon sisäiset ristiriidat saattavat nostaa tällaisiakin ajatuksia mieleen. Voi tuntua, onko tämä ristiriitoja täynnä oleva kirkko vielä minunkin kirkkoni. Olen aina arvostanut tässä herätysliikkeessä vahvaa sitoutumista kirkon jäsenyyteen ja vastuun kantamista kirkon asioista eri tasoilla, totesi Keskitalo.

https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/piispa-jukka-keskitalo-suviseurojen-avajaisissa-heratysliikkeet-ovat-olleet-kirkkomme-siunaus/822689/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu