Kauhajoen ja lähiseudun romanit

Olen saanut sen käsityksen, että varsinkin Kauhajoen seudulla on kautta aikojen asunut paljon romaneja. Siellä päin monet romanit ovat tietääkseni olleet jo kauan paikolleen asettuneita talollisia eivätkä kiertolaisia, niin kuin monesti muualla Suomessa.

Ovatko Kauhajoen seudulla romanit sulautuneet vahvemmin kantaväestöön kuin muualla eli onko seudulla väkeä, jotka ovat selvästi kahden kulttuurin rajamailla?

Perinteisesti on käsitetty, ettei maanviljely ole tyypillinen ammatti romanien keskuudessa. Miten asua on Kauhajoen suunnalla - onko siellä päin ollut romaneillakin tapana viljellä maata kantaväestön tapaan?
6210622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Minkähän takia ne on keskittyny suupohjaan? Ei muualla Suomessa noin suuria määriä ole missään.

Äänestä
  • 20 hehtaarin pelto tiloja kaikkilla tummilla

    Äänestä

Ylläpito yllättelee ja houkuttelee keskustelemaan, että saisi klikkauksia, eihän me kukaan näistä romaneista niin innoissaan olla, sataviiskytävuotta täällä olleet, eikä vielä integroituneet yhteiskuntaan.
Vietnamista tuli kolmekymmentä vuotta sitten ns. venepakolaisia rannikon kuntiin, uskoisin että kaikki jälkeläisineen ovat työelämässä, saa tarkistaa närpiön te-konttorilta?

Äänestä

Maailmaa paljon nähneenä voin sanoa että Etelä-Pohjanmaalla asuvat kaikista kunnollisimmat romanit! Erittäin suuri osa työssäkäyvää rehellistä porukkaa sekä hyvä käytöksisiä.

Äänestä
  • just näin. kiitos

    Äänestä

Eikö ne oo kaikkitöissä,wanhassa mestarissa ja aronleitaalla

Äänestä
  • Ei kaikki oo osa niistä ajaa linja-autoa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kaikki oo osa niistä ajaa linja-autoa

    Ja osa ABC:llä vartijoina

    Äänestä

Ihan pätee kuten ns.suomalaisen valtaväestön suhteen.
Osa ok, osa vähemmän.

Molemmista kokemusta.
Ikävä kyllä enemmän siitä toisesta puolesta.

Mahdollisuus on kuitenkin meillä kaikilla.

Äänestä
  • N. 90 prossaa pilaa loppujenkin 10 prossan maineen

    Äänestä

Joo hyviä työmiehiä ja naisia. Yrittäjiä ja korkeasti koulutettuja. Jos kysyt remonttiin, niin on vuoden jono, kun ovat niin haluttuja. Meille tekivät talon pitkästä tavarasta avaimet käteen periaatteella puolessa vuodessa, eikä maksanut kuin kolmasosan siitä mitä seuraava tarjous.
Hiki päässä raatoivat kuin muulit koko ajan, eikä kahvitunnit kauaa kestäneet. Kuppi naamaan ja töihin, viisi minuuttia taisi olla normaali.

Äänestä
  • Missäs näin on tapahtunut?

    Äänestä

Eikös Kurikkan kaupunki näitä aikoinaan houkutullet suuren kampanjan avustuksella, kun ensin pres. Kekkonen heidät asutti Hailuotoon.
Eivät pysyneet siellä koska kyseisellä kansanryhmällä on valtion lupa valita asuinpaikkansa ja toki mennään sinne missä parhaat tuet - siispä Kurikkaan ja lähiseuduille, koska monta sukua ei voi asua samassa paikassa sukuriitojen vuoksi.
Luulisi että tälläinen asia on yleisessä tiedossa ... kun ihmettelette.

1Äänestä
  • Kauhajoen kaupunki näitä houkutteli aikoinaan suuren kamppanian avulla eikä Kurikan kaupunki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kauhajoen kaupunki näitä houkutteli aikoinaan suuren kamppanian avulla eikä Kurikan kaupunki.

    Tärkeintä on selvittää ko. kunnan sosisaalikassan validiteetti onko kassassa tarpeeksi kahisevaa

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tärkeintä on selvittää ko. kunnan sosisaalikassan validiteetti onko kassassa tarpeeksi kahisevaa

    Tarkoitit varmaankin likviditeetti 🤪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitit varmaankin likviditeetti 🤪

    Sieltä rahaa nostetaan mistä helpoimmalla saadaan vai mites senyt meni... :)

    1Äänestä

Mustalaisperhe muutti isojoelle , ja ensitöikseen sossuun rahaa ruinaamaan. Sossun täti sanoi notta kunnalla eiole rahaa mutta sen verran tuolta voisi löytyä jotta bussiliput kauhajoelle voitaas maksaa..

1Äänestä
  • 🤣😂😅

    Äänestä

  • Niille kaikki palvelut juoksukassat

    Äänestä

En tiedä, mutta romaninaiset on kauniita katsella...

Äänestä
  • Nuoret romaninailaiset on kauniita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuoret romaninailaiset on kauniita

    Ja myös kalliita

    1Äänestä

  • paskaouhetta

    Äänestä

Moni on töissä ja koulussa, ihan ok porukkaa tuntuu olevan. Ovat myös ovat uhitelleet puukolla baarissa (mustalaiskuningas tosin torui kova-äänisesti jälkeenpäin), ja yks on tällä hetkellä menossa kahdeksi vuodeksi linnaan taposta

Äänestä
  • Onko laki vielä voimassa?

    Äänestä

  • Ja paikka natsi kauppa Lapuan mielisairaala...

    Äänestä

Osa on,osa ei. Teuvalla asia kunnossa,ovat sulautuneet paremmin kun kantaväestö.

Äänestä
  • Mitä sinä sössötät, mihin kantaväestön pitäisi sulautua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinä sössötät, mihin kantaväestön pitäisi sulautua?

    Supisuomalainen...

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa

    Äänestä

Ramaanit eivät viljele maata, ne kerjäävät- ja varastavat kaiken. Mustalainen on samanlainen, kuin Sanna Marin, syö ja juo mässäilee valtion rahoilla, eikä kelpaa, kuin mitä parasta täytyy olla, mitä parhaimmissa ja kalleimmissa paikoissa, pelkkiä huvitteljoita ja matkustelevia.

1Äänestä
  • Ajelivat mustalaiset markkinoilta päin kotihin. Ajelivat, asettuivat alle omenaisen puun.

    Äänestä

Mustalaisilla on aina siistit ja ehjät vaatteet päältä.

Äänestä
  • Joo ja nekin vaatteet varastettu.

    Äänestä

Yksikin on liikaa

Äänestä
  • oottako huomannu että isolla osalla on juurikin ruottinkielinen sukunimi. yksi tarina kertoo että aikoinaan siis kauan sitten ovat suvut tulleet ruottin puolelta tänne,silloon ollu kaikki kirjootus ja luku taidottomia,aika heikkoa vieläkin.tornion tullissa on paperilta näytetty vaan että tuos on sun nimi.. huom: nää on vain esimerkkejä allan stenman,karl stenroth,erik palmroht ym....

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    oottako huomannu että isolla osalla on juurikin ruottinkielinen sukunimi. yksi tarina kertoo että aikoinaan siis kauan sitten ovat suvut tulleet ruottin puolelta tänne,silloon ollu kaikki kirjootus ja luku taidottomia,aika heikkoa vieläkin.tornion tullissa on paperilta näytetty vaan että tuos on sun nimi.. huom: nää on vain esimerkkejä allan stenman,karl stenroth,erik palmroht ym....

    Lainaus Wikipediasta ("Suomen romanit"):

    "Romanit ovat saaneet Suomessa sukunimensä alun perin Ruotsin vallan aikaiselta papistolta. Monille eri romanisuvuille annettiin sama sukunimi, joten nimistön perusteella ei voi tehdä kunnollisia päätelmiä suomalaisromanien sukulaissuhteista. Romaneille kirjattiin alkujaan vain tiettyjä sukunimiä, jotta heidät saataisiin eroteltua etnisesti muusta Suomen väestöstä."

    Eli pakotettu ottamaan nimiä, joiren perusteella helepompi osotella ja syrjiä. Hyvin tuntuu toimivan erelleen näin 2020-luvullakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    oottako huomannu että isolla osalla on juurikin ruottinkielinen sukunimi. yksi tarina kertoo että aikoinaan siis kauan sitten ovat suvut tulleet ruottin puolelta tänne,silloon ollu kaikki kirjootus ja luku taidottomia,aika heikkoa vieläkin.tornion tullissa on paperilta näytetty vaan että tuos on sun nimi.. huom: nää on vain esimerkkejä allan stenman,karl stenroth,erik palmroht ym....

    Nimen omaan😊👍🦮🐈

    Äänestä

Rasistiset paska kauhajoen juntit 👎

Äänestä

Monet ovat löytötavaran myyjiä.
Rippikoulusta eläkkeelle kuin persut pohjanmaalla.

Äänestä

Tulivat 500 vuotta sitten, eikä vieläkään porukka osaa olla fiksusti sääntöjen mukaan. Viimeisin huomio, - monta lasta autossa ja niin vain äiti heitti roskat ikkunasta kaupan parkkipaikalle.,?? Ja 500 vuotta on harjoiteltu!!??

Äänestä
  • 500 vuotta kotoutusta on edelleen kesken ollaan lähtöpisteessä

    1Äänestä

Näyttää olevan aamupalaveri ABC:n tiloissa ja siihen aikaan, että pitäis olla töissä.
Pysäköinti kuinka sattuu... Nuoret tummat käyttäytyy tosi inhottavasti.

Äänestä
  • On kuin Euroopan omistajia...yrittivät tulla vuokraamaan vuokra asuntoa nimettömänä ja asunto näytöllä heti kirjoittamaan vuokrasopimusta.....kun ei tehty sopimusta niin sitten alkoi rasismi syyttely

    Äänestä

Ruotsista ne on aikoinaan heitetty ulos keskiajalla

Äänestä
  • Syystäkin

    1Äänestä

Täytyy todeta että ainakin nuo vanhemmat romani naiset on aivan kauheita harakoita...naamatkin näyttää ihan petolinnun p....ä

Äänestä
  • Hienoa olet siis mukana keskustelussa...

    Äänestä

Löytyy ihan kunnollisiakin mustalaisia, varsinkin jos vertaa muihin kuntiin/kaupunkeihin. Monet käy töissä ja ovat asiallisia, puhuvatkin normaalisti. Sitten taas jos katsoo tätä suurinta osaa niin ihan stereotyyppisiä kusipäitä, puukot heiluu ja varastelu maistuu

1Äänestä
  • Kurikassa näin juuri romaniporukan, jossa pari-kolmekymppisiä aikuisia ja pari pikkutyttöä. Naisilla pikkuhameet ja valkolaistyyliset yläosat (ei kovin väljät), miehillä suorat housut ja verkkatakit. Odottelivat rauhassa jonossa vuoroaan ja puhuivat hillityllä äänellä asiansa, eikä kuulunut minkäänlaista romaniaksenttia. Yksi naisista vielä sanoi lapsille, että "olkaa kiltisti, älkää juosko". Itsellä mielikuva romaneista vähän äänekkäämpi ja huomiotaherättävämpi, joten kohtaaminen yllätti. Olivat vähän vaaleampia, että ehkäpä sitten kaajeenverta tai kokonaan kaajeentaustaisia.

    Romani saa olla äänekäs tai hiljainen, mutta on hauska löytää eri ihmisryhmistä ihmisiä, joiden kanssa huomaa olevansa samalla aaltopituudella. Nämä ihmiset voivat toimia ryhmänsä välittäjinä.

    Äänestä

Onkos tämä sisällä tupakoiva mies kantaväestöä vai romani? Läheltä piti Kauhavalla: Mies nukahti tupakoidessaan sisällä – ohikulkijat hälyttivät palokunnan
Asukas oli ollut savussa oman arvion mukaan puoli tuntia. Noin 50-vuotias mies kertoi nukahtaneensa tupakoidessaan ja petivaatteet olivat alkaneet kytemällä palamaan. Tupakat pitäs Suomessa kieltää kokonaan. Miehet aiheuttavat liikaa vaaratilanteita kotona, autossa ja roskaavat luontoa tumpeillaan.

Äänestä

Kepujaja mustalaasia niitä täälä riittää suupohjan konkurssikeskus ja pahoinvointikeskus jota jotaa mafioosa Lasse

1Äänestä

Kun on Romaninaista saanut, ei muu enää kelpaa

Äänestä

Aikoja sitten on sikalatkin lopetettu enimmäkseen

Äänestä

Olen pannut useita romanityttöjä. Muutaman paksuksikin.

Äänestä

NE on kotoutettava pikaisesti "TYÖNTEKO KULTTUUIIN"

Äänestä

Tänä päivänä ovat suvuittain mukana järjestäytyneessä rikollisuudessa. Siitä vain ollaan hiljaa..

Äänestä

On noille romaneillekin tuttuja pökäleet.

Äänestä

Voisivat päivittää noita vanhoja kieroutuneita väistämissääntöjään ja muuta huuhaata. Uimahalliinkin soittelevat että onko siellä romaneja, ettei tule samaan aikaan. Eihän se minulta pois ole mutta ei tuollaisen muinaisen perinteen jatkamiselle ole mitään järjellistä syytä.
Puhumattakaan ns. kunniasta jonka nimissä sitten tehdään vaikka ja mitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen saanut sen käsityksen, että varsinkin Kauhajoen seudulla on kautta aikojen asunut paljon romaneja. Siellä päin monet romanit ovat tietääkseni olleet jo kauan paikolleen asettuneita talollisia eivätkä kiertolaisia, niin kuin monesti muualla Suomessa.

Ovatko Kauhajoen seudulla romanit sulautuneet vahvemmin kantaväestöön kuin muualla eli onko seudulla väkeä, jotka ovat selvästi kahden kulttuurin rajamailla?

Perinteisesti on käsitetty, ettei maanviljely ole tyypillinen ammatti romanien keskuudessa. Miten asua on Kauhajoen suunnalla - onko siellä päin ollut romaneillakin tapana viljellä maata kantaväestön tapaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu