Ujopiimänen

Välillä toivoisin, että miehet, joista olen kiinnostunut, jotenkin näkisivät pään sisälleni ja oikeasti tietäisivät kiinnostuksestani. Olen vähän toivoton tapaus, jos ihastuttavia miehiä on näköpiirissä. Vaikutan varmaan siltä, että mua ei kiinnosta vähääkään, mutta todellisuudessa tunnen oloni hyvin hyvin ujoksi ja vähän jopa hätääntyneeksi: minne katsoa, mihin kädet laittaisi, kun ne tuntuvatkin ylimääräisiltä ulokkeilta, apua punastun jne. Välttelen viimeiseen asti katsekontaktia, vaikka tiedän että hyvä tapa rohkaista miestä lähestymään olisi katse ja vaikkapa pieni hymy. En yksinkertaisesti pysty siihen, jos olen ihastunut.

Paras tapa päästä tutuksi olisi tietysti puheyhteys, mutta ujolle introvertille se on oikeasti haastavaa. Se on mahdollista silloin kun pääsee tutustumaan rauhassa ja aidossa keskustelutilanteessa. Onneksi yksinäisyyden kauden jälkeen alkaa olla kontakteja ja mahdollisuuksia tutustua just aidosti ihmisiin. Tsemppiä kohtalotovereille! Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Muita ajatuksia aiheesta?
2130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hupsis, piti antaa nimimerkiksi Ujopiimänen, mutta lipsahtikin keskustelun otsikoksi. No, sillä mennään 🙂

Äänestä

Okei, mennään sillä. Myös itse tunsin itseni työpaikka kiusatuksi idännöitsijänä kun kaikki aina tuijottivat minua nostaessani katseeni heihin. Varsinkin yhtiökokoukset olivat ikäviä kun en saanut unta koko viikkona miettiessäni asukkaita. Olen koko ikäni odottanut eläkkeelle pääsyä ja nyt se on vihdoin tapahtunut ja voin hyvillä mielin elää loppuelämäni ilman työpaikkakiussamista. Tämä kaikki siis vain varoituksena sinulle. Terveisin mikko from mesaani

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Välillä toivoisin, että miehet, joista olen kiinnostunut, jotenkin näkisivät pään sisälleni ja oikeasti tietäisivät kiinnostuksestani. Olen vähän toivoton tapaus, jos ihastuttavia miehiä on näköpiirissä. Vaikutan varmaan siltä, että mua ei kiinnosta vähääkään, mutta todellisuudessa tunnen oloni hyvin hyvin ujoksi ja vähän jopa hätääntyneeksi: minne katsoa, mihin kädet laittaisi, kun ne tuntuvatkin ylimääräisiltä ulokkeilta, apua punastun jne. Välttelen viimeiseen asti katsekontaktia, vaikka tiedän että hyvä tapa rohkaista miestä lähestymään olisi katse ja vaikkapa pieni hymy. En yksinkertaisesti pysty siihen, jos olen ihastunut.

Paras tapa päästä tutuksi olisi tietysti puheyhteys, mutta ujolle introvertille se on oikeasti haastavaa. Se on mahdollista silloin kun pääsee tutustumaan rauhassa ja aidossa keskustelutilanteessa. Onneksi yksinäisyyden kauden jälkeen alkaa olla kontakteja ja mahdollisuuksia tutustua just aidosti ihmisiin. Tsemppiä kohtalotovereille! Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Muita ajatuksia aiheesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu