Todella tärkeä Yritys avattu Paiturissa, Turvatarkastus peräkärryyn.

Luin eräästä paikallislehdestä, että Kempeleessä on peräkärryjen Turvatarkastus tieliikennekäyttöä ajatellen ja kun minulla on kerran pettänyt laakeri käytössä ja sen korjaaminen maksoi lähes 200€?

Soitin firmaan ja pääsin Turvatarkastukseen kolmen päivän päästä ja tarkastaja otti peräkärryn halliin, täytti pöytäkirjan, johon oli merkinnyt valopuutteet, sekä toinen laakeri oli aivan hajoamispisteessä, joten hyväksyin Hänen korjausehdotuksen ja hain kärryni pois seuraavana päivänä.

Tarkastus maksoi 40€, laakeri 26€, lamput ja työt yhteensä 114€ ja nyt kärry on kun uusi.

Suosittelen.

Yritys on Paiturin alueella, Paiturintien meren puolella.

On kuulemma ensimmäinen Suomessa.

Onnellinen asiakas.
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mielenkiintoista.
Kävit itsekin eilen, aikaa varaamatta ja yrittäjä otti kärryni tarkastukseen puolen tunnin päästä, ja tulos oli hyvä, vain yksi lamppu, sekä järkyttävä havainto, joka kirjattiin tarkastuspöytäkirjaan, - vetokytkimen lukon sisällä oleva jousi, oli katkennut toisestä päästä, jota ei päältä voi nähdä ja kun Hän sitä koeponnisti omalla laitteellaan, irtosi se kytkimestä.
Kärry olisi lähtenyt perästä, jos olisin sen lastannut takapainoiseksi?? Olisi voinut tappaa jonkun liikenteessä.
26€ maksoi kytkin ja nyt kestää.
Suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luin eräästä paikallislehdestä, että Kempeleessä on peräkärryjen Turvatarkastus tieliikennekäyttöä ajatellen ja kun minulla on kerran pettänyt laakeri käytössä ja sen korjaaminen maksoi lähes 200€?

Soitin firmaan ja pääsin Turvatarkastukseen kolmen päivän päästä ja tarkastaja otti peräkärryn halliin, täytti pöytäkirjan, johon oli merkinnyt valopuutteet, sekä toinen laakeri oli aivan hajoamispisteessä, joten hyväksyin Hänen korjausehdotuksen ja hain kärryni pois seuraavana päivänä.

Tarkastus maksoi 40€, laakeri 26€, lamput ja työt yhteensä 114€ ja nyt kärry on kun uusi.

Suosittelen.

Yritys on Paiturin alueella, Paiturintien meren puolella.

On kuulemma ensimmäinen Suomessa.

Onnellinen asiakas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu