Nykyihminen Eteläisestä Afrikasta

Homo Sapiens Sapiens syntyi 200 000 v sitten.

Tutkijan yrittävät paikantaa syntymäpaikan DNA testien avulla.

On päädytty, että alkuperäinen ihminen on läsnä Namibian väestössä 79 %, Etelä-Afrikan väestössä 83 %, ja Botswanassa 100 %.


On löydetty 198 uutta mitagenomia ja liitetty yhteiseen tietojärjestelmään L0 linjalla.

Homo Sapiens Sapiens syntyi Zambezi joen rannalla 200 000 v sitten nykyisten Namibian, Zimbabwen ja Botswanan maille.

Sen ajan ilmasto suosii maaviljelystä.
Nykyisen Kalaharin aavikon paikalla silloin oli järvien ja kosteikkojen verkosto Makgadikgadi.
Nykyinen Okavango delta alue on viimeinen sen ajan jäänne nykyajassa.

On huomattu kahta kansan vaellusta alueelta 130 000 ja 110 000 v sitten Pohjois-Itään ja Etelä-Länteen.

Syyt vaellukseen voineet olla luontomuutokset.


RN
1136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä on ilman epäilyksen häivää selvää, että persu on noilta mailta geeninsä saanut. On kouluja käymättömälle persulle vaikia paikka, että onkin ollut alunperin ns.toista maata. Jotenkin sen vain näkee, että mistä ovat kotoisin, kun siellä savannillakin tökittiin puutikuilla ihoon ja nykerrettiin kirjaimia, vaikka ei niiden merkitystä oikein tiennyt/tiedä vieläkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Homo Sapiens Sapiens syntyi 200 000 v sitten.

Tutkijan yrittävät paikantaa syntymäpaikan DNA testien avulla.

On päädytty, että alkuperäinen ihminen on läsnä Namibian väestössä 79 %, Etelä-Afrikan väestössä 83 %, ja Botswanassa 100 %.


On löydetty 198 uutta mitagenomia ja liitetty yhteiseen tietojärjestelmään L0 linjalla.

Homo Sapiens Sapiens syntyi Zambezi joen rannalla 200 000 v sitten nykyisten Namibian, Zimbabwen ja Botswanan maille.

Sen ajan ilmasto suosii maaviljelystä.
Nykyisen Kalaharin aavikon paikalla silloin oli järvien ja kosteikkojen verkosto Makgadikgadi.
Nykyinen Okavango delta alue on viimeinen sen ajan jäänne nykyajassa.

On huomattu kahta kansan vaellusta alueelta 130 000 ja 110 000 v sitten Pohjois-Itään ja Etelä-Länteen.

Syyt vaellukseen voineet olla luontomuutokset.


RN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu