Kunno riita ja mykkäkoulu on aina paikallaan hirviseuroissa.
Oletteko saaneet riitoja seuroissa aikaiseksi ?
Anonyymi
10149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No ei täsä missään lapsen kengisä olla ennään. Ryypäthään mitä ryypäthään ja tapella nujuthaan välillä. Sitte niistethään nokka ja pestään naama. Ennen nukumaan menua naitha napsautethaan vaimmoa tai naapurin akkaa tai naapurin tyärtä. Ja aamukopsut otettua lähemmä metille hirviä naakihmaan.
Kusi päät riitelee ja kateelliset , järki miehet ei .
Siinäpä mahdoton tehtävä! Löytää hirviporukoista järkimies!?
Sekin jonka kuvitellaan olevan järkimies poseeraa kumminkin naama punaisena kaatamassa hirven vieressä ihan kuin olisi tehnyt valtavan rohkean tempun jossa oma henki ollut uhattuna! Tottahan tällainen kuva sitten laitetaan facebookiin!
Hirven metsästyshän on äärimmäisen säänneltyä ja normitettua toimintaa, niinpä kaikki riitely ja taistelu on jo kulutettu loppuun ns. ylemmillä tahoilla, niillä jotka sääntelevät ja normittavat. Silloinpa toteutusportaaseen ei ole jäänyt enään mitään kiistan aihetta. Korkeintaan ..tuttaa bumagapaljous.
Ei meillä, mutta naapuriseurassa tuli niin tiukka riita lihojen jaosta (vain yksi hirvilupa), että ainoa ratkaisu oli jauhaa koko otus jauhelihaksi, paistit, fileet ja kaikki.
Kaikki olivat loppujen lopuksi tyytymättömiä!
Kirkonkylän metsästäjät käyvät välillä haastamassa riitaa.
Oomma ajatelleet heivata heidät kyläseuroista pois.
Maatomat sotkijat,ratsastelevat sukulaisillaan ,koiramiehinä.
Pässit ovat mielipuuhissaan,hyppivät seurasta seuraan.
Kunnon talkoomaksut ulkopuolisille vierailijoille.
Kummalla lue korkeampi sukurutsausprosentti, hirveällä vai hirvimiehellä?
Helppo arvata! Kaikki hirvenmetsästäjät on punaniskajuntteja!
Riitemisestä puheen ollen kaselkaa eduskunnan täysistuntoja, siellä oppositio ja hallitus riitelee.
Eduskunnan täysistunnot antavat vain kuvan siitä mitä tämä tyhmä kansa haluuaa kuula.
ei siellä mistään riidellä,työn kuvaan vain kuuluu oman työpaikan pitäminen ja siitä tuleva jatkumo.Ei metsästäjätkään riitele,kadetivat vain toisiaan jos riitelisivät niin juttuja piisaisi käräjäoikeudessa.Suomalainen on opettettu suvaitsemaan.!