Mä vaeltelin metsätiellä

outoon paikkaan jouduin siellä
parempaa kuin alkoholi
nuoruuden se lähde oli.

Sammaleisen koivutukin
päältä löysin kivimukin
upotin sen lähteen veteen
totuuden saan kohta eteen.

Kirkas vesi täytti suuni
outo voima valtas luuni
heleäsi iho loisti
juoma kaikki kivut poisti.

Riemastuin ja täytin leilin
veden pinta niin kuin peilin
odotukset lähde täytti
nuoremmalta kasvot näytti.

Nut aamu toi taas pulman eteen
kohtaloni liittyy veteen
vaikuttaa vain hetken verran
lähteelle siis toisen kerran.

Mennessäni kaikki muuttui
vanhenin ja voimat puuttui
tajusen sen silloin heti
kahtia mua kirous veti.

Kaukaa näin jo kuolleen lumpeen
kasvanut on lähde umpeen
ruoho kasvaa kuopan yllä
hyvältä ei näytä kyllä.

Lähellä näin metsänrajan
rakensin siis sinne majan
elämä sai suunnan uuden
elänhän kai ikuisuuden.

Mä vanhenen vain jatkuvasti
partakin pian polviin asti
ontoiksi mun luuni muuttuu
kuolevaisuus multa puuttuu.

Joka päivä toivon että
lähteeseen taas tulee vettä
leilini näin täyttää voisin
kuoleman jo tulla soisin.

Nyt kynnyksellä istun majan
kilpaa juoksen kanssa ajan
ruumis maatuu, sielu jaksaa
kalliisti sain veden maksaa.
16994
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Alkaako ote herpaantua, kun tulee noita kirjoitusvirheitä?

Äänestä
  • Voi miten pölvästi kommentti, varmasti ikävää luettavaa runoilijalle. Ihana runo.
    Olisi mukava päästä kerran käymään lähteellä ja katsoa millainen oli nuorena.
    Laitan nyt tässä kirjoitusvirheiden korjaamisesta kun on jo pitkään korventanut. Pidän pikkumaisena takertua kirjoitusvirheisiin, jos kerran tekstin ymmärtää. Olen paljon tekemisissä henkilöiden kanssa, joiden äidinkieli on ruotsi ja pääasiassa puhuvat ruotsia, vain minulle suomea. Joskus meinaa naurattaa joku virheellinen ilmaisu, mutta en koskaan korjaa, kun aina ymmärrän mitä tarkoittaa. Kun aloin olla mieheni kanssa 20 v sitten, hän sanoi: ojennatko nekkakerman. Ojensin kermanekan, hänen pyynnöstään korjaan sanoja, en muuten, enkä muiden takeltajien koskaan.

    2Äänestä

  • Jos pari kirjainta nyt puuttui
    pölvästi vain tuosta suuttui
    avasi jo leipäläven
    mitä muuta siitä näen
    kuin kitisevän natisijan
    joutavasta rutisijan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos pari kirjainta nyt puuttui
    pölvästi vain tuosta suuttui
    avasi jo leipäläven
    mitä muuta siitä näen
    kuin kitisevän natisijan
    joutavasta rutisijan.

    Mielettömän hieno kuvaus taas.

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielettömän hieno kuvaus taas.

    Beng

    En ole miesmenneisyydestä vaan nainen nykyisyydestä, kiitos kuitenkin😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole miesmenneisyydestä vaan nainen nykyisyydestä, kiitos kuitenkin😊

    Miehellehän se kommentti oli, vaan naseva kommentti sinultakin. 🎯

    Beng
    Maapallo pyörii edelleen radallaan.

    Äänestä

Kyllä täällä väärin ymmärtämistä esiintyy fiksuillakin (ks. yllä) mutta suoltaahan täällä tekstiä myös pölvästit, jotka eivät suinkaan ole suomenruotsalaisia. Ero on teksteissä on päivänselvä. Näppylöintivirheitä tms. nyt sattuu kenelle vaan, niihin on ihan turhaa puuttua.

Hieno runo miesmenneisyydestä taas! Kiitokset siitä <3

1Äänestä

Mielenkiintoinen kertomus. - Nm. Elämän eliksiiri

1Äänestä

Hieno runo ja sen pystyi lukemaan vaikka olikin kirjoitusvirheitä. Ei haitannut ollenkaan.
Ihanaakun on ihmisiä, joiden runosuoni kukkii. LISÄÄ KIITOS👍👍👍

1Äänestä

Kun menen koneellani suomi24ään, tulee etusivulle useita kirjoituksia, minusta ei ole ennen tullut tai sitten en ole huomannut. Tämä ketju oli yksi niistä, muut ihan vieraita. Millähän perusteella kirjoituksia on valittu, ei ainakaan sillä, kuinka monta viestiä ketjussa on.

Äänestä
  • Mitä enemmän peukkuja, sitä varmemmin juttu päätyy sinne etusivulle.

    Äänestä

Tulikohan aloittajan poikettua metsätieltä hieman sivuun mutustelemaan piristäviä kärpässieniä?

Äänestä

Taitoni ei riitä kuvailemaan sanoilla, mitä kaikkia tunnetiloja runosi minussa herätti.
En edes ymmärrä niitä täysin itsekään.

Nuoruus on väistämättä ohi, eikä sitä voi millään keinolla muuksi muuttaa. Tuskinpa sitä edes haluaisinkaan.

Kiitos runostasi!



https://www.youtube.com/watch?v=SIuuU-FfKDQ

kylmätotuus

Äänestä
  • En tiedä, miksi tämä kauan sitten kuulemani laulu tuli tässä yhteydessä mieleeni.

    Kaikki ihmiset ovat ainutlaatuisia. Siitä biisi kertoo.

    https://www.youtube.com/watch?v=cDXwxcPqBVM


    kylmätotuus

    Äänestä

Niin lyhyt on elämä !



On ilta tullut elämän
on lento perhosen päättynyt

on muisto vain
kun rakastin

lumon rakkauden
oli huumetta elämän

siivet perhosen
särkyi tuulissa maailman

jäi kaunis muisto vain
kaipuu ikuinen

perhonen on pois !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miesmenneisyydest kirjoitti:

outoon paikkaan jouduin siellä
parempaa kuin alkoholi
nuoruuden se lähde oli.

Sammaleisen koivutukin
päältä löysin kivimukin
upotin sen lähteen veteen
totuuden saan kohta eteen.

Kirkas vesi täytti suuni
outo voima valtas luuni
heleäsi iho loisti
juoma kaikki kivut poisti.

Riemastuin ja täytin leilin
veden pinta niin kuin peilin
odotukset lähde täytti
nuoremmalta kasvot näytti.

Nut aamu toi taas pulman eteen
kohtaloni liittyy veteen
vaikuttaa vain hetken verran
lähteelle siis toisen kerran.

Mennessäni kaikki muuttui
vanhenin ja voimat puuttui
tajusen sen silloin heti
kahtia mua kirous veti.

Kaukaa näin jo kuolleen lumpeen
kasvanut on lähde umpeen
ruoho kasvaa kuopan yllä
hyvältä ei näytä kyllä.

Lähellä näin metsänrajan
rakensin siis sinne majan
elämä sai suunnan uuden
elänhän kai ikuisuuden.

Mä vanhenen vain jatkuvasti
partakin pian polviin asti
ontoiksi mun luuni muuttuu
kuolevaisuus multa puuttuu.

Joka päivä toivon että
lähteeseen taas tulee vettä
leilini näin täyttää voisin
kuoleman jo tulla soisin.

Nyt kynnyksellä istun majan
kilpaa juoksen kanssa ajan
ruumis maatuu, sielu jaksaa
kalliisti sain veden maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu