Ulosotto elatusmaksun pienentämisen perusteena

Velallinen on joutumassa ulosottoon. Velkojen lisäksi taloutta rasittaa, että hän maksaa lapsista ex-puolisolleen selvästi minimiä suurempaa elatusapua. Elatusavun määrä on sovittu lastenvalvojalla vahvistetussa sopimuksessa, eivätkä velallisen tulot ole sen jälkeen muuttuneet. Ex-puoliso ei suostu pienentämään sovittua summaa. Kuinka luultavaa on, että velallisen nyt tilanteeseensa nähden kohtuuttomana pitämä sopimus voidaan avata ja uusia ex-puolison tahdosta välittämättä?
10165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvin todennäköistä ja oikeutettua. Suomessa kun ei ole lainsäädännössä todettu mitään "minimielatusapua" - "minimielatusapu" on 0,00 euroa/ kk/ lapsi. Yhteys asianajajaan esim. Lotta Kroneld-virtanen, Turku.

Äänestä
  • Tuo minimielatusapu 0,00 euroa kuukaudessa tarkoittaa sitä, että yhteiskunta maksaa elatuksen ja silloin elatusvelvollinen maksaa sen takaisin yhteiskunnalle, kun kykenee. Köyhän ei pidä tehdä lapsia.

    Äänestä

Jotenkin en uskoa, että velkaa tekemällä saisi elatusmaksujaan pienennettyä. Mihin tarkoitukseen velka on otettu? Elatusmaksut menevät lasten elatukseen. Eihän avioparikaan voi tehdä velkaa ja jättää lapsensa ilman ruokaa, vaatetusta ja maksamatta muita kulueriä.

Äänestä
  • Minulla+on+tuomioistuimen+lainvoimainen+päätös,+jonka+mukaisesti+ei+elatusnykyä+mm.+asuntovelan+johdosta.+Vieraannuttava+"äiti-+ja+lastensuojelun+viranomaiset"+vaativat+ostamaan+uuden+asunnon+lapsen+tapaamisoikeuden+toteuttamiseksiVinkkinä+hankkiudu+heti+eroon+omistamastasi+autosta+ennen+elatusapuasian+vireilletulloa+tuomioistuimessa.+Muista+hankkia+käsittelyyn+myös+mahdollisimman+paljon+terveydenhoito,+lääkekuluja,+nosta+myös+veropronenttisi+33%+menee+läpi+tuomioistuimessa,+myös+asuntolaina+++korot+ovat+vähennyskelpoisia+lapsen+elatuksesta,+samoin+asuin+ym.++kulusi.+Sinulle+tulee+menojen+jälkeen+jäädä+noin+500+euroa+jokapäiväiseen+elämääsi+käyttövaroja.+Autoa+ei+voi+omistaa+kuin+erityistapauksessaa+ja+lasketaan+kummankin+vanhemman+osalta+varallisuudeksi,+joka+vaikuttaa+myös+elatuskykyyn.+Älä+ole+missään+yhteydessä+sosiaalitoimen+viranomaisiin/+lastenvalvojaan.+Yhteys+ainoastaan+asianajajaan,+joka+hakee+sinullle+uuden+päätöksen+elatusavusta+ja+huolehtii+myös+oikeusturvan+hakemisesta+puolestasi..+mahdolliset+oikeudenkäyntikulut+vaaditaan+lapsen+äidin+eli+vastapuolen+maksettavaksi+tuomioistuimessa.+Älä+ota+mitään+yhteyttä+oikeusaputoimistoon,+vaan+yksityinen+asianajajaan+esim.+Lotta+Kroneld-Virtanen,+Turku.+Asianajaja+auttaa+ja+hoitaa+asian+kuntoon+puolestasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla+on+tuomioistuimen+lainvoimainen+päätös,+jonka+mukaisesti+ei+elatusnykyä+mm.+asuntovelan+johdosta.+Vieraannuttava+"äiti-+ja+lastensuojelun+viranomaiset"+vaativat+ostamaan+uuden+asunnon+lapsen+tapaamisoikeuden+toteuttamiseksiVinkkinä+hankkiudu+heti+eroon+omistamastasi+autosta+ennen+elatusapuasian+vireilletulloa+tuomioistuimessa.+Muista+hankkia+käsittelyyn+myös+mahdollisimman+paljon+terveydenhoito,+lääkekuluja,+nosta+myös+veropronenttisi+33%+menee+läpi+tuomioistuimessa,+myös+asuntolaina+++korot+ovat+vähennyskelpoisia+lapsen+elatuksesta,+samoin+asuin+ym.++kulusi.+Sinulle+tulee+menojen+jälkeen+jäädä+noin+500+euroa+jokapäiväiseen+elämääsi+käyttövaroja.+Autoa+ei+voi+omistaa+kuin+erityistapauksessaa+ja+lasketaan+kummankin+vanhemman+osalta+varallisuudeksi,+joka+vaikuttaa+myös+elatuskykyyn.+Älä+ole+missään+yhteydessä+sosiaalitoimen+viranomaisiin/+lastenvalvojaan.+Yhteys+ainoastaan+asianajajaan,+joka+hakee+sinullle+uuden+päätöksen+elatusavusta+ja+huolehtii+myös+oikeusturvan+hakemisesta+puolestasi..+mahdolliset+oikeudenkäyntikulut+vaaditaan+lapsen+äidin+eli+vastapuolen+maksettavaksi+tuomioistuimessa.+Älä+ota+mitään+yhteyttä+oikeusaputoimistoon,+vaan+yksityinen+asianajajaan+esim.+Lotta+Kroneld-Virtanen,+Turku.+Asianajaja+auttaa+ja+hoitaa+asian+kuntoon+puolestasi.

    Mitä tarkoittaa elatusnyky? Kyllä sinäkin joudut yhteiskunnalle maksamaan kaiken, mitä olet siltä pimittänyt. Sääliksi käy lapsiasi. Eivät varmaan koskaan halua nähdä itaraa isäänsä? No onneksi yhteiskunta elättää heidätkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa elatusnyky? Kyllä sinäkin joudut yhteiskunnalle maksamaan kaiken, mitä olet siltä pimittänyt. Sääliksi käy lapsiasi. Eivät varmaan koskaan halua nähdä itaraa isäänsä? No onneksi yhteiskunta elättää heidätkin.

    Elaguskyky = onko lapsen vanhemmalla tulot ja menot huomioiden viivan alla plussaa/ miinusta, ja kun lopputuloksena on miinusta tuomioistuimen laskelmassa ei vanhemmalla ole elatusnykyä eli ei velvoiteta suorittamaan lapselleen elatusapua. Tällöin lapsella on mahdollisuus saada dlatustukea kelan eli valtion varoista - enkä siten joudu mitään yhteiskunnalle koskaan takaisin maksamaan. Kyllä se on kuules vain niin, ettei elatusta suoriteta koskaan ilman lapsen huoltajuutta ja asumista, tapaamisoikeutta myös omalla isällään,; oman isänsä huollossa, hoidossa ja kasvatuksessa. Minä en ole pimittänyt yhtään mitään, toisin on lasteni äidin kanssa joka pimittänyt lapsen edun- ja oikeudet isäänsä, isovanhempiinsa ym, sukuunsa eli siltä osin olet oikeassa sääliksi käy lapsia, Sitä saa mitä tilaa ja riitely jatkuu vielä 13 vuoden jälkeenkin tarkoitushakuisessa viranomaismenettelyssä ilman lapsen oikeuksia. Näin se vain menee...

    Eihän elatusmaksut, jotka yhteiskunta maksaa vanhene koskaan, vaan ovat perinnässä maailman tappiin. 13 vuoden jälkeen tuleekin pitkä penni maksettavaa valtiolle. Onneksi lapsesi ovat jo varmaan täysi-ikäisiäkin, niin että veronmaksajien elatusvelvollisuus heitä kohtaan lienee päättynyt, mutta sinähän olet velkavankeudessa vielä pitkään, mikäli olet lapsesi omiksesi tunnustanut. Tietysti jos he ovat isättömiä, niin asia on toinen.

    Höpö höpö... tästäkin on tuomioistuimen päätös- elatusta ei koskaan suoriteta VIERAANNUTTAJA " äidille- ja lastensuojelun viranomaisille". Näin se vain menee... narsistiset viranomaset maksakoot itse elatuksensa

    Äänestä

Nyt riippuu siitä mitä ulos otto haluaa viedä. Elatusmaksut ja verot menee kaiken muun edelle ulosmittauksessa.
Kun tulot eivät ole muuttuneet, ei ole perustetta elatusmaksujen pienentämiselle.

Koska me ei netissä tunneta teidän tuloja ja menoja ota yhteyttä paikkakuntasi lastenvalvojaan ja kihlakunnanvoutiin, joka ulosmittauksen suorittaa. Molemmilla on virkansa puolesta velvollisuus selvittää tilannettasi, sekä vallitsevaa byrokratiaa kysyttäessä itsellesi. Me ei täällä netissä tiedetä laskemiesi perusteita, eikä voida auttaa.

Äänestä
  • Kunnan "lastenvalvoja" ja/ tai ulosottoviraston kihlakunnan ulosottomies ei ole vanhempien välisissä yhteisiä lapsiansa koskevissa keskinäisissä- ja vapaaehtoisissa mahdolllisissa sopimusasioissa asianosainen- ja sopimusosapuoli. Lapsen vanhemmat päättävät lapsiansa kosjevat mahdolliset sopimusasiat ilman ulkopuolisia tahoja. Kummallakaan mainitsemallasi taholla ei ole mitään oikeutta " viranhiidossaan" selvittää asiaa, koska ei ole asianosainen, eikä siten oikeustoimikelpoinen vanhempien yhteisiä lapsiaan koskevissa sopimusasioissa. Lapsen vanhemmat päättävät lastensa asiat. Ota siis yhteyttä yksityiseen asianajajaan, esim. Lotta Kroneld- Virtanen, Turku

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Velallinen on joutumassa ulosottoon. Velkojen lisäksi taloutta rasittaa, että hän maksaa lapsista ex-puolisolleen selvästi minimiä suurempaa elatusapua. Elatusavun määrä on sovittu lastenvalvojalla vahvistetussa sopimuksessa, eivätkä velallisen tulot ole sen jälkeen muuttuneet. Ex-puoliso ei suostu pienentämään sovittua summaa. Kuinka luultavaa on, että velallisen nyt tilanteeseensa nähden kohtuuttomana pitämä sopimus voidaan avata ja uusia ex-puolison tahdosta välittämättä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu