S.Niinistö ennusta Venäjän romahtamisen

Seuravan , ensi vuonna alkavan vuosikymmenen alussa, on Suomesssa ryhdyttävä suunnittelenmaan niitä toimia, millä Venäjän palauttama Karjala ja muut Neuvostoliiton ryöstämät alueet saadaan liitettyä takaisin Suomenmaan hyvin = parhaiten toimivanaa maakuntana. Eli entiseen malliin, kuten parhaimmillaan ennen Talvisotaa.

Presidentti S.Niinistö on selvästi kaukokatseinen ja osaa ennustaa naapurivaltiomme Venäjän uuden romahtamisen: (ei kahta kolmanetta) .
Selvät ennusmerkithän ovat ilmassa, vaikka häveliäästi Sauli liittää ne ikäänkuin Englannissa ja Suomessa vallitsevaan tilanteesen.
Lainaus puheesta:
”Loppuvuodesta hätkähdin, kun kuulin haastateltavan Lontoon kadulta kuvaavan Brexit-erimielisiä: ”olemme oppineet vihaamaan toisiamme”. Kun asia, vaikka kuinka merkittävä, nostaa vihaa toisin ajattelevaa kohtaan, ollaan menossa kohti huonoa. Vihan kulttuuri ei kauas kanna. Se kaataa. ”

Venäjällä ja Neuvostoliitossa on pitkät perinteet vihaan toisinajattelijoita kohtaan. Ja kun Se vihaaja on itse valtiovalta, niin vihalla on olleet hirveät seuraukset! Eli nopein tapa otettu käytöön.
Ihmisen ajattelua ei niin vaan muuteta, nopein tapa on itämainen malli: väkivalloin lopettaa toisinajattelijan ajattelu, mikä merkitsi Leningradissa laukausta otsaan, muualla niskalaukausta!

Eli on tuo selkeästi sanottu ja kerrattakon: "Vihan kulttuuri kaataa" ( malli NL)

Niinistö jatkaa ja kannustaa suomalaisia:
” Asioista sopii kiistellä, pitääkin. Mutta toisten ylenkatsominen ja aliarvioiminen ei kiistanalaisten asioiden ratkaisua edistä. Me pystymme parempaan.”

Näyttä siltä, että vuosisataiset perinteet ”velvoittavat” Venäjän hallintoon nousevia.
Olivatpa ne keitä tahansa: Parempaan eivät pysty!
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Maalla jolla ei ole demokraattisia perinteitä, muutokset ovat yleensä tramaattisia, niinkuin olemme nähneet. Kaikkien toive Venäjän suhteen on tietenkin hallittu muutos. Onko sellainen yleensä mahdollista nyt kun valtioeliittin jälkikasvu tulee perimään vallan johon sitä siihen on kasvatettu yltiöpäisellä nationalismilla ja etuoikeuksilla. Aivan kuten NL aikoina. Historiasta olemme saaneet lukea mihin tällainen johtaa.

Äänestä
  • Anteeksi mutta käsitätkö millaista hyttysen ininää pidät asiasta josta et tiedä mitään ja vielä
    paree,; -Venäjän uutisissa arviointisi haihtuisi pieruna Siperiaan noin kuvannollisesti koska
    sillä ei ole merkitystä kellekään muulle kuin pöljälle lausujalleen. -Eiks vaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anteeksi mutta käsitätkö millaista hyttysen ininää pidät asiasta josta et tiedä mitään ja vielä
    paree,; -Venäjän uutisissa arviointisi haihtuisi pieruna Siperiaan noin kuvannollisesti koska
    sillä ei ole merkitystä kellekään muulle kuin pöljälle lausujalleen. -Eiks vaan?

    Vaikea uskoa sinua suomalaiseksi. Mielipiteittesi puolesta vaikutat pikemminkin kiihkokansalliselta venäläiseltä. Syytät aina vain Suomea kaikesta eikä NL/Venäjä ole mielestäsi koskaan tehnyt mitään väärää.

    Äänestä

Venäjä ei kuulu sivistysvaltioiden joukkoon. Krimi sen todistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Seuravan , ensi vuonna alkavan vuosikymmenen alussa, on Suomesssa ryhdyttävä suunnittelenmaan niitä toimia, millä Venäjän palauttama Karjala ja muut Neuvostoliiton ryöstämät alueet saadaan liitettyä takaisin Suomenmaan hyvin = parhaiten toimivanaa maakuntana. Eli entiseen malliin, kuten parhaimmillaan ennen Talvisotaa.

Presidentti S.Niinistö on selvästi kaukokatseinen ja osaa ennustaa naapurivaltiomme Venäjän uuden romahtamisen: (ei kahta kolmanetta) .
Selvät ennusmerkithän ovat ilmassa, vaikka häveliäästi Sauli liittää ne ikäänkuin Englannissa ja Suomessa vallitsevaan tilanteesen.
Lainaus puheesta:
”Loppuvuodesta hätkähdin, kun kuulin haastateltavan Lontoon kadulta kuvaavan Brexit-erimielisiä: ”olemme oppineet vihaamaan toisiamme”. Kun asia, vaikka kuinka merkittävä, nostaa vihaa toisin ajattelevaa kohtaan, ollaan menossa kohti huonoa. Vihan kulttuuri ei kauas kanna. Se kaataa. ”

Venäjällä ja Neuvostoliitossa on pitkät perinteet vihaan toisinajattelijoita kohtaan. Ja kun Se vihaaja on itse valtiovalta, niin vihalla on olleet hirveät seuraukset! Eli nopein tapa otettu käytöön.
Ihmisen ajattelua ei niin vaan muuteta, nopein tapa on itämainen malli: väkivalloin lopettaa toisinajattelijan ajattelu, mikä merkitsi Leningradissa laukausta otsaan, muualla niskalaukausta!

Eli on tuo selkeästi sanottu ja kerrattakon: "Vihan kulttuuri kaataa" ( malli NL)

Niinistö jatkaa ja kannustaa suomalaisia:
” Asioista sopii kiistellä, pitääkin. Mutta toisten ylenkatsominen ja aliarvioiminen ei kiistanalaisten asioiden ratkaisua edistä. Me pystymme parempaan.”

Näyttä siltä, että vuosisataiset perinteet ”velvoittavat” Venäjän hallintoon nousevia.
Olivatpa ne keitä tahansa: Parempaan eivät pysty!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu