toisen kortilla maksaminen ja narahdus

En halua vittuilla, mutta kuulin tarinan jossa perheen pää oli antanut kortin toiselle ja tämä siiten oli menneyt kauppaan ja jäänyt kassalla kiinni. Henkilöt olivat eri sukupuolta ja kassa oli nähnyt tämän asian omalla päättellään. Eli siis onko niin, että kassalla näkyy kortin oikean haltijan sukupuoli?
5176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Eli siis onko niin, että kassalla näkyy kortin oikean haltijan sukupuoli?"

Jos nimi näkyy, niin voisko nimestä päätellä jotain?

Äänestä
  • Jos etunimi on Vieno tai Kaino, niin on vaikia päätellä kumpaa sukupuolta henkilö on.
    Uusista käyttöön otetuista nimistä Tuisku aiheuttaa myös samaa epävarmuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos etunimi on Vieno tai Kaino, niin on vaikia päätellä kumpaa sukupuolta henkilö on.
    Uusista käyttöön otetuista nimistä Tuisku aiheuttaa myös samaa epävarmuutta.

    Oliko aloittajan kuulemassa tarinassa kortin omistajan nimi juuri tällainen epämääräinen? Muutoin olen sitä mieltä, ettei asiakkaan nimikään kyllä kassalle kuulu mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko aloittajan kuulemassa tarinassa kortin omistajan nimi juuri tällainen epämääräinen? Muutoin olen sitä mieltä, ettei asiakkaan nimikään kyllä kassalle kuulu mitenkään.

    'Oliko aloittajan kuulemassa tarinassa kortin omistajan nimi juuri tällainen epämääräinen? Muutoin olen sitä mieltä, ettei asiakkaan nimikään kyllä kassalle kuulu mitenkään'

    Kannattaa lukea vastaanottosopimus & kortti yhtiöiden ohjeet. Kortti on henkilökohtainen
    Paitsi yrityskortit jos käyttäjää ei ole nimetty.

    Äänestä

Olen kanssa kuullut tuollaisen jutun, jossa perheenpään kortti oli väärällä ihmisiellä. Itse toimin vajaa 10v sitten iäkkään huonokuntoisen lähiomaisen asianhoitajana. Käytin hänen pankkitunnuksia pankkiasiitten hoidossa ja myöhemmin maksuissa niin, että otin hänen tililtään rahaa omalleni jos tarvitsi maksuissa. Pankki oli ensin määränyt määrännyt pankissa minut valtakirjalla hoitamaan asioita ja myöhemmin minulle annettiin kortti omiin nimiin joka veloitti päämiehen tiliä.

Valtakirjoilla ja pienillä teknisillä muutoksilla asiittenhoito sujuu myös muilta, mutta pankilla on kriteerit

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En halua vittuilla, mutta kuulin tarinan jossa perheen pää oli antanut kortin toiselle ja tämä siiten oli menneyt kauppaan ja jäänyt kassalla kiinni. Henkilöt olivat eri sukupuolta ja kassa oli nähnyt tämän asian omalla päättellään. Eli siis onko niin, että kassalla näkyy kortin oikean haltijan sukupuoli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu