Ministeri Ohisalo on jo ehdottanut, että Kreikasta on tuotava pakolaislapsia Suomeen. Nyt Pudasjärven on oltava aktiivinen. Otetaan tänne nyt aluksi vaikkapa 10 pakolaislasta. He ovat ns. avainlapsia. Kun he ovat täällä, silloin löytyvät vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat ja serkut. Perheet pitää tietysti yhdistää, kaikki tänne. Lasta kohti tulee arviolta 20 muuta pakolaista. Siis yhteensä jo yli 200 uutta asukasta tänne. Heille on järjestettävä tulkkeja, lääkäreitä, sairaanhoitajia, kouluopetusta, suomen kielen opetusta, sosiaalipalveluita, kulttuuripalveluita, työvoimakursseja, työkokeiluja, asumispalveluita. Ympärivuorokautisesti. Tarvitaan ainakin 50-100 uutta työntekijää tänne. Tulee hyviä työpaikkoja, verotulomme nousevat kohisten. Kunnan talous pelastuu. Valtiohan maksaa meille kaikki nuo kulut pakolaisista. Kuoritaan kerma päältä.
Pakolaislapsia saatava Pudasjärvelle
Anonyymi
9231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joo, niinhän siinä käy. Tosin perheiden yhdistämisen vuoksi työllisyysvaikutus koskenee lisäksi viranomaisresursseja eli esim poliiseja. Hienoa, eikö?
FFFFFFFFFFFFFFFFFFF
Juuri näinhän se menee. Tyttöjen työllisyys ohjelma tulee jo täyttymään syksyyn mennessä 30000 uutta työpaikkaa tavoitehan on koko hallituskaudelle 60000. Silloin saavutetaan rahoitus kasvaviin menoihin ja vappusataset saadaan jakoon.
V. 2015 Sipilä ja Orpo "levittivät kilpaa punaista mattoa itämaan tietäjille" Ruotsin rajalla sillä seurauksella että vanhoilla puolueilla kampesi käsi vallan kahvasta. Kreikasta on tulossa pakistanilaisia ja afgaaneja, nuoria miehiä, pilvin pimein.
Syksyllä onneksi tulee 20 pakolaista.
Toivon, että aloitteentekijöiden työpaikat lakkautetaan tai jos ne elää sossutuilla niin sitten sossutuet lakkautetaan. Voisko joku väsätä siitä semmosen alotteen, allekirjoitan heti ja varmaan tuhat mun kaveria.
Jos sossutuet lakkautetaan niin mamuthan lähtevät hippulat vinkuen Afrikkaan.
Kannatan ajatusta.
Norjan ex-maahanmuuttoministeri: ”Tilanne Ruotsissa täysin hallinnasta, koska siirtolaisten rikokset on vaiettu”!
Entinen Norjan maahanmuuttoministeri Sylvi Listhaug (FrP) varoittaa salaamasta maahanmuuttajien rikoksia. Ruotsi teki näin, hän kirjoittaa VG-lehdessä julkaistussa artikkelissa ja huomauttaa, että naapurimaan tilanne on luisunut täysin hallinnasta.
Toimituksen huomio:
Vaikka Listhaug ei viittaa menettelyyn Suomessa, me kaikki tiedämme, että Suomi on toistamassa kaikki samat virheet kuin Ruotsikin on tehnyt ja esimerkiksi maahanmuuttajien rikollisuus vaietaan lähes täydellisesti viranomaisten ja poliitikkojen toimesta.
Juu, tulkaa Ouluun kattomaan kuinka autuasta on kun on paljon pakolaisia...