Asumistuen tulorajat

Asumistuessa on aika pienet tulojen ylärajat kun tukea ei saa ollenkaan. Täyspäiväistä 40h viikkoa tekevällä menee rajat yli, jolloin tukea ei ole mahdollisuutta saada. Pitäisikö rajoja rukata ylöspäin. Toinen vaihtoehto ja ehkä oikeudenmukaisempi olisi ottaa tulot nettona huomioon, eikä bruttona niin kuin nyt.
204174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Niin kun asumistuki on tarkoitettu niille, joilla on niin pienet tulot, ettei niillä pysty vuokraa maksamaan.

Tiesitkö, että vuonna 2018 mediaanipalkkatulo Suomessa oli noin 28000 / vuosi. Kun siitä maksetaan verot ja oma asuminen, ei kyllä kauheasti voi maksaa vielä tukiaisia toisille.

Pitää vielä muistaa, että kaikki asumistuki menee lopulta rikkaimmille, omistavalle luokalle. Mitä enemmän asumistukea maksetaan sitä enemmän nousevat vuokrat, jotka menevät muutenkin vauraiden taskuun.

Äänestä

Totta kyllä, että asumistuet valuu rikkaille ja asumistuelle pitäisi tehdä jotain mutta mitä. Kokonaan poistaminen ei tule kyseeseen, eikä se saamisen tiukentaminenkaan taida olla vaihtoehto. Jonkun leikkauksen politikot siihen tietysti keksii, vaikka taitaa olla vaikea paikka saada sopua poliittisesti.

Äänestä

Mainio ajatus olisi muuttaa lakia niin, että tulot otettaisiin nettona huomioon. Silloin olisi käytettävissä oleva raha kyseessä, eikä brutto. Kaikillahan on kuitenkin eri veroprosentti käytössä, joten todellinen tulo olisi reilua ottaa huomioon.

Äänestä
  • Ai sitten myös esim. ulosottoon itsensä tahallisesti ajaneet saisivat tuet täysimääräisenä... Esim. 1500e, ulosotto vie yli tonnin..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai sitten myös esim. ulosottoon itsensä tahallisesti ajaneet saisivat tuet täysimääräisenä... Esim. 1500e, ulosotto vie yli tonnin..

    1500 ulosotossa käteen saava saa käteen 953€ sori vaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1500 ulosotossa käteen saava saa käteen 953€ sori vaan

    Ulosotto ei vaikuta asumistukiin ollenkaan.Sori vaan ihmiset. Kela laskee lisäksi kaikki tulot bruttona ei nettona kun asumistukia lasketaan.

    Äänestä

Älkää hätäilkö. kyllä sieltä on tulossa uudistuksia asumistukeen. Minkälaisia ne on, onkin sitten toinen juttu. Tuen saajan kannalta tietysti heikennyksiä, siitä taitavat kaikki politiikot olla samaa mieltä.

Äänestä

Aikoinaan ihmetytti kun opiskelijoille ryhdyttiin myöntämään asumistukea, niin tuon jälkeen alkoi valtava asumistuen morkkausoperaatio julkisuudessa. Usein olenkin miettinyt, että tuolla tavalla menoja saatiin kasvatettua ja päästiin kauhistelemaan asumituen määrää.

Täytyy vaan muistaa, että perustyöttömyyspäiväraha on riittämätön vuokraan ja ruokaan, että välttämättömiin kuluihin. Eli tuon takia Suomessa asumistuki ja toimeentulotuki ja ne ovat laskennallisia. Mutta jos kaikille noita maksettaisiin, toki työtä verottamalla tasattaisiin, niin asia kelpaisi kaikille.

Äänestä
  • Pitäskö niitä maksaa varakkaallekin ???? EI se niin ole.

    Äänestä

Asuntotuki on tarkoitettu köyhille ja työttömille, ei palkollisille.

Äänestä
  • Niin on sekä toimtulotuki, saahan noita toki pienipalkkainenkin ja opiskelijakin eri asia hakeeko

    Äänestä

  • Jos ansiotulot jäävät joka kk alle 800 euroon, mitäpä luulisit tuolla makseltavan? oletetaan että asumiskulut 400 euroa. Noin 20 egeä kk sähköön. Puhelinkuluihin toinen samanmoinen.
    sitten on niitä muita makseltavia- jokaisella on, milloin hammaslääkäri, milloin mikäkin muu lasku.
    Työmatkakulut.
    Vaatteitakin pitää joskus- käytettyjä mitä pystyy- ostaa. Shampoo, talouspaperi, jne. Yksi iso kuluerä on säänmukainen vaatetus, eli ne kunnolliset talvivermeet että pärjää ylempänä suomessa.
    Sitten on mahdolliset lääkärikulut, lääkkeet.
    Pankkikin ottaa muutaman euron kk.
    Jne. Ei tarvitse edes astua kotoansa ulos, eikä tehdä mitään, kun eurot kilisevät omalta tililtä jollekin toiselle. Jos saisin pelkän tuon palkan, en tulisi toimeen ensinkään!
    Tässä ei ole listattu esimerkiksi auton kuluja, koska moni hoitaa työmatkansa muutoin.
    Väitätkö ihan tosissasi, että työssäkäyvä ei tarvitse asumistukea? Minä ainakin tarvitsen. Joskaan iso se ei ole.

    Äänestä

Nyt ei varmaankaan vähään aikaan tapahdu muutoksia asumistukeen, koska eivät ehdi nyt poliitikot siitä vääntää koronan takia. Suunnitelmissahan jotain muutoksia siihen oli tarkoitus tehdä, mutta taitaa nyt siirtyä myöhemmäksi.

Äänestä

Lakisääteinen vuokrakatto, niin loppuu asuntokeinottelu vuokratuloilla.

Äänestä

Vuokrakatto olisi mainio ajatus mutta varsinkaan porvaripuolueet ei sellaista hyväksy. Menisi kavereilta hyvä tulonlähde.

Äänestä

Kyllähän poliitikot uhkaavat uudistaa asumistukea, mutta tuskin sitä ihan äkkiä tapahtuu. Poliittisesti asia on vaikea ja vuosien tappelu edessä. Tuskin siitä valmista päätöstä tulee koskaan.

Äänestä

Jos te ette tiedä se vuokra katto on jo asumistuessa,

Äänestä

Niin on tulorajatkin. Eipä nyt oikein suuria tuloja tarvitse olla, kun ei saa asumistukea ollenkaan. Bruttotulot tietenkin otetaan huomioon.
https://www.kela.fi/tulojen-ylarajat

Äänestä

Katselin tuota taulukkoa ja minulle yksinäiselle raja on 1608 euroa bruttona kuukaudessa. Aika pieneksi on rajat vedetty kun ei saa asumistukea ollenkaan.

Äänestä
  • Tuo 1600 € on tilastojen mukaan suomalaisen keskivertoeläke. Vain sen alle tienaavat voivat saada jonkinlaista asumistukea. Eikö tuo ole ihan oikeudenmukainen raja että tukea saavat vain ne, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Asumistukea siis vaan vaatimattomaan asumiseen.
    Jos haluaa tilavaa ökyasumista, niin joutuu kustantamaan suuren osan kuluista itse.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asumistuessa on aika pienet tulojen ylärajat kun tukea ei saa ollenkaan. Täyspäiväistä 40h viikkoa tekevällä menee rajat yli, jolloin tukea ei ole mahdollisuutta saada. Pitäisikö rajoja rukata ylöspäin. Toinen vaihtoehto ja ehkä oikeudenmukaisempi olisi ottaa tulot nettona huomioon, eikä bruttona niin kuin nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu