Nyt se on sitten virallista

Hirvien metsästys kausi on peruttu.
7138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi?

Äänestä
  • Virus on tarttunut hirviin.

    Äänestä

Aprillipäivä on 1.4.

Äänestä

Mikä voisi niin kuin edes periaatteessa olla sellainen syy että hirvenmetsästys kiellettäisiin tulevalta kaudelta?

Koronahan ei ole siihen mikään syy. Jahtihan voidaan toeuttaa ilman että jahtiporukka kokoontuu yhteen.

Toisaalta se voisi olla ihan hyväkin asia että yhden syksyn jahdit jäisi välistä ja metästämättömät näkisivät mitä siitä seuraa jos peura- ja hirvikantaa ei rajoiteta lainkaan.

Äänestä
  • Metsästyskausista tulisi luopua ja ampua kaikki hirvet kaikkina vuodenaikoina sukupuuttoon, perusteina mm. hirvikärpäset, kuolemiin johtaneet liikenne-onnettomuudet sekä taimikkotuhot, lisäksi lapset pelkäävät hirviä. On turha pitää ylisuurta hirvikantaa yllä sen takia että jotkut saa jokavuotuisen adrenaliiniruiskeensa hirviä tappamalla muun yhteiskunnan kustannuksella.
    Syököön hirvi-ukot jäniksiä tästä lähtien.

    Äänestä

  • Eiköhän ne suret verottasi enemmän kuin kukaan hirvi porukka,metsästävät 24/7/365.

    Äänestä

Se olisi hyvä syy että hirven metsästäjät alkaisivat vegaaneiksi.
Ei vaineskaan. Ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä netissä lukee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hirvien metsästys kausi on peruttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu