Miten työntekijänä voin toimia laiskureiden kanssa?

Alkaa ottamaan pattiin kun laiskurit ei tajua että meillä on kiire.
Meillä toisella työpisteellä työskentelevät vanhemmat herrat kyllä sanovat nuoremmille laiskureille heti että peli ei vetele.
Itse taas olen 30 vuotias ja oman työpisteen laiskurit on saman ikäisiä joten natsat ei riitä sanomaan mitään. Tosin minulla on 10 vuoden työkokemus kun heillä taas puhutaan viikoista.

En käsitä miksei pomo potki niitä pihalle.
12352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mihin sitä sellainen tolkuton kiire on? Kiireellä ei synny kuin sutta ja sekundaa.

Äänestä

Jos olet kerran normaali työntekijä, niin tee omat työsi äläkä puutu toisten askoihin / töihin. Firmoissa on sitä varten johtajaia ja esimiehiä jotka puuttuvat tällaisiin epäkohtiin.

Äänestä
  • Aina on joukossa niitä ns. omasta mielestään parempia duunareita, jotka katsovat asiakseen lipoa pomoa sopivassa saumassa ja samalla pönkittää omaa statustaan, sellaisia sanotaan perseenuolijoiksi ja niitähän työmailla riittää pilvin pimein.

    Se syy on työnjohdossa ja ne on niitä laiskoja paskoja kun eivät organisoi töitä millään tavoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina on joukossa niitä ns. omasta mielestään parempia duunareita, jotka katsovat asiakseen lipoa pomoa sopivassa saumassa ja samalla pönkittää omaa statustaan, sellaisia sanotaan perseenuolijoiksi ja niitähän työmailla riittää pilvin pimein.

    Se syy on työnjohdossa ja ne on niitä laiskoja paskoja kun eivät organisoi töitä millään tavoin.

    Näin on.

    Tällaisia asioita varten on yrityksiin palkattu johtajia, jotka organisoivat työt ja katsovat, että työntekijät hoitavat työt asiaankuuluvasti.

    Ei ole työntekijöiden rooli alkuunkaan vahtia toisten työntekijöiden tekemisiä. Kun hoitaa oman tonttinsa puuttumatta toisten tekemisiin, niin pärjää pitkälle.

    Äänestä

tulokkaat aikansa katsovat sitä jatkuvan hosumisen ja kiireen järjettömyyttä. Kukapa vähänkään tervepäinen samalla työpisteellä haluaa kykkiä lopun ikäänsä. Kiirekin johtuu monasti sitä että veivataan samalla tavalla vuodesta toiseen, On jämähdetty paikoilensa ihmisrattaaksi. Sellaisesta kymmenien vuosien työkokemuksesta ei ole paljoa iloa. Kipeä selkä ja ohut tilipussi. Juttuja pitää parrannella ja uusia niin että kiireet saadaan minimoitua. Ylensäkin tolkullinen ihminen vaihtaa työpaikkaa ja firmaa rittävän usein, Jopa ammattiakin. Tekemään uusia juttuja ja kohtaamaan uusia ihmisiä. Muutoin jää vallan toopeksi.

Äänestä

Mihin sinulla on siellä töissä kiire?

Jätä muut rauhaan ja hoida omat hommasi. Luulis riittävän normi duunarille, että tekee omat työnsä ja saa palkan ajallaan. Ei siinä tarvitse muiden tekemisiä enään kytätä tai nuolla pomojen p*rsettä.

Äänestä

Synkkä ja pitkä yksinpuhelu tulee kun alkaa puhumaan työtehokkuudesta,

Niinkuin ne puhumalla töitä tekevät täälläkin kirjoittelevat että jos on tehokas niin heti leimaavat mielisteliäksi ja perseennuolijaksi.

Ne on juuri niitä jotka mieluummin näkevät enemmän vaivaa siihen, ettei tarvitse tehdä mitään kuin se, että ottaisivat ja tekisivät sen pikku homman mikä on jäänyt kun ei vaan viit, kun saa samanpalkan kuitenkin. Ja sitten toitotetaan perään, että töissä pitää olla kivaa. Ja kappas kun ei ole sitten kenelläkään ei edes sillä toitottajalla.
Jos ei muuta niin vaihtaavat työpisteeseen missä varmasti jarruttavat koko linjastoa ja alkaa pulina ja torikokous taas välittömästi.
Työnjohto kun ei voi mennä nykyisin sanomaankaan mitään kun heti ollaan syyttämässä ja uhkailemassa syrjinnästä tai simputtelusta. Pääasia on että saa olla ja päteä ja häiritä toisten työntekoa. Olistte te laiskurit edes poissa tieltä ja istukaa vaikka kahvilla tai tupakalla tai vessassa jos ei kiinnosta tehdä työpaikalla töitä. Piiloutukaan ja olkaa hiljaa.

Äänestä
  • No niinpä. Alkoi oikeasti vituttamaan nuo kun heti sanovat perseennuolijaksi jos haluaa tehdä hyvin sen mistä maksetaan.

    Kiitos sulle oivasta teksistä.

    Äänestä

Ne sai potkut.
Te olette kyllä aika säälittäviä kun puolustatte laiskureita. Töihin mennään tekemään niska limassa töitä. Se on työnantajan aikaa ja siitä maksetaan. Jos ei tee töitään niin se on varastamista.
Taidatte olle jotain kelan asiakkaita kaikki.

Äänestä
  • Ja muuten. Ei ole koskaan tarvinnut nuolla kenenkään persettä eikä ole koskaan tarvinnut nöyristellä. Tehokkaan työntekijän ei tarvitse.
    Jaa miksi on kiire? Urakka on urakka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja muuten. Ei ole koskaan tarvinnut nuolla kenenkään persettä eikä ole koskaan tarvinnut nöyristellä. Tehokkaan työntekijän ei tarvitse.
    Jaa miksi on kiire? Urakka on urakka.

    Eikös siinä jatkuvassa nonstop urakassa kroppa hajoa säpäleiksi. Okei. Okei. Oletkin eri maata. Miten tuo mentaalilpuoli. Kondiksessa sekin ? Yöllä untenmailla nukkuessasi jatkat samaa keskeytymätöntä urakkaa. Työnantajasi on sinuun varmaan ylen tyytyväinen. Kerrankin löytyi ihminen jolla ei ole omaa tahtoa. Juurikin sopiva tähän yksinkertaiseen työhön. Uransa huipulla jo 10 vuotta.

    Äänestä

Voiko huvittavampaa tyyppiä työelämästä enää löytyä kuin sellainen duunari joka kuvittelee olevansa jotenkin arvostetumpi kuin muut?

Kun se ääliö sairastuu niin kenkää saa seuraavissa YT:ssä kuten muutkin tai joku ruumiinvamma estää sen urakkavauhdin niin se tyyppi on heti pahnan pohjimmainen ja kavereita ei varmasti löydy kun sitä saa mitä tilaa ja sitä niittää mitä kylvää.

Kyllä se hanurin nuolija saa monesti mitä tilaakin. Karman laki ei siedä pahaa ihmistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Alkaa ottamaan pattiin kun laiskurit ei tajua että meillä on kiire.
Meillä toisella työpisteellä työskentelevät vanhemmat herrat kyllä sanovat nuoremmille laiskureille heti että peli ei vetele.
Itse taas olen 30 vuotias ja oman työpisteen laiskurit on saman ikäisiä joten natsat ei riitä sanomaan mitään. Tosin minulla on 10 vuoden työkokemus kun heillä taas puhutaan viikoista.

En käsitä miksei pomo potki niitä pihalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu