Hotelliaamiainen korona-aikana?

tietääkö kukaan millaisia hotellin aamiaispussit on nyt korona-aikana?

mm sokos hotellista vastattiin, että sisältö vaihtelee hotelleittain ja vastaanotosta saa lisätietoja ja voi ilmoittaa ruokavaliosta. ei suostuttu sanomaan tarkemmin.

Muutama vuosi sitten yövyin ja jouduin lähtemään ennen aamiaisen aukeamista. Sain aamiaispussin, jossa oli yksi täytetty nyrkinkokoinen sämpylä, jogurtti ja pari hedelmää sekä kahvi. 2h myöhemmin oli taas nälkä.

Ei kannata mennä hotelliin ainakaan elämyksiä hakemaan!
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Helatorstaina oltiin yksi yö spa-hotellissa ja aamiainen oli oikein hyvä. Pöytään tuli korillinen hyviä leipiä sekä vadillinen leikkeitä ja juustoja sekä vihanneksia. Sen lisäksi oli lista josta sai merkitä mitä muuta haluaa aamupalalle, vaihtoehtoja oli overnight-puurosta perinteisempiiin muniin ja pekoneihin. Myös lohta oli listalla. Kahvi ja mehu oli buffetissa, joten ihan covid-kuranttia ei ollut hotellin toiminta. Aiemmin maaliskuulla oltiin toisessa hotellissa, missä todellakin tuli tuo pussukka aamiaiselle, mutta siellä myös henkilökunta tarjoili sekä kahvin että mehun pöytään. Pussukassa oli valmiiksi täytetty patonginpätkä sekä croissanteja ja pieniä hillopakkauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tietääkö kukaan millaisia hotellin aamiaispussit on nyt korona-aikana?

mm sokos hotellista vastattiin, että sisältö vaihtelee hotelleittain ja vastaanotosta saa lisätietoja ja voi ilmoittaa ruokavaliosta. ei suostuttu sanomaan tarkemmin.

Muutama vuosi sitten yövyin ja jouduin lähtemään ennen aamiaisen aukeamista. Sain aamiaispussin, jossa oli yksi täytetty nyrkinkokoinen sämpylä, jogurtti ja pari hedelmää sekä kahvi. 2h myöhemmin oli taas nälkä.

Ei kannata mennä hotelliin ainakaan elämyksiä hakemaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu