miksi jumalan poika kuoli

Jumala ei sitten tehnyt mitään auttaakseen poikaansa.
30170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Herätti kolmantena päivänä kuolleista. Eikö se ole mitään?

Äänestä
  • Voin minäkin satuja kirjoittaa ja jotkut niihin uskoo. Minulla on ominaisuus, joka estää minua valehtelemasta.

    Äänestä

  • Heräsi pyörtyneistä seuraavana yönä viileässä holvissa ja lipsi karkuun.

    1Äänestä

KR 1933/-38 suomenos Johanneksen evankeliumi: 3:14-18
Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa,
niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
että jokaisella,
joka häneen uskoo,
olisi iankaikkinen elämä.
Sillä
niin
on
Jumala
maailmaa
rakastanut,
että hän antoi ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään,
joka häneen uskoo,
hukkuisi,
vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa,
vaan sitä varten,
että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joka
uskoo
häneen,
sitä
ei
tuomita;
mutta joka ei usko,
se on jo tuomittu,
koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

Äänestä
  • On se kirjoitettu teksti hienoa, ennen kirjoitusta olit tuomittu, koska ei ollut kirjoitusta.
    Jos sinulla on teksti hallussa ja tiedät sen valikoidun tarkoituksellisesti niin joudut helvettiin.
    Eli minne, helvettiin, ei siellä ollut mitään, elämä päättyy kuolemaan, koska minä tiedän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se kirjoitettu teksti hienoa, ennen kirjoitusta olit tuomittu, koska ei ollut kirjoitusta.
    Jos sinulla on teksti hallussa ja tiedät sen valikoidun tarkoituksellisesti niin joudut helvettiin.
    Eli minne, helvettiin, ei siellä ollut mitään, elämä päättyy kuolemaan, koska minä tiedän.

    Profeetta Jesaja ilmoitti 66:22-24
    Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa,
    jotka minä teen,
    pysyvät minun kasvojeni edessä,
    sanoo Herra,
    niin pysyy teidän siemenenne
    ja teidän nimenne.
    Joka kuukausi uudenkuun päivänä
    ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua,
    sanoo Herra.
    Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita,
    jotka ovat luopuneet minusta;
    sillä heidän matonsa ei kuole,
    eikä heidän tulensa sammu,
    ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

    Tuon mukaan kaikki hirmuhallitsiat, joutuvat näyttävästi esille kaikkien silmien eteen
    Ja siellä he ovat yhäti kärsivät synnin himojen vallassa. eivätkä vapaudu himojen vallasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Profeetta Jesaja ilmoitti 66:22-24
    Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa,
    jotka minä teen,
    pysyvät minun kasvojeni edessä,
    sanoo Herra,
    niin pysyy teidän siemenenne
    ja teidän nimenne.
    Joka kuukausi uudenkuun päivänä
    ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua,
    sanoo Herra.
    Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita,
    jotka ovat luopuneet minusta;
    sillä heidän matonsa ei kuole,
    eikä heidän tulensa sammu,
    ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.

    Tuon mukaan kaikki hirmuhallitsiat, joutuvat näyttävästi esille kaikkien silmien eteen
    Ja siellä he ovat yhäti kärsivät synnin himojen vallassa. eivätkä vapaudu himojen vallasta.

    Kuolemaan se elämä päättyy, vai meinaatko Rauni-Leena Luukkaisen olevan Siriuksella.

    1Äänestä

  • Sen takia käärmeellä on kolme natsaa niskassa, kun Mooses oli myöntänyt ylennyksen..

    1Äänestä

Se on vain tarina ja laitettu romaanin muotoon.

Äänestä

No tietysti kun ei mitään ottanut mukaansa sillä kertaa, eihän sitä turhia kuolla kerralla, eiks je.

Äänestä

Jumala on ikuinen, ja Jumala kokee asiat ikuisesti. Siksi kadotuskin on ikuinen, kun te jotkut katsotte ikuisesti viattomana kärsivää ja kuolevaa Jumalaa välinpitämättömyydellä, pilkaten ja ilkkuen. Mitä pilkkaajille lopulta tehdään? Heille annetaan pilkankohteen kohtalo. Jumala on ainoa kuka voi kärsiä ikuisesti ja selvitä siitä, eli ainoa kuka voi sovittaa tämän tuomion. Ihminen joutuu istumaan tuomiotaan ikuisesti. Suosittelen parannuksen tekemistä.

Luukkaan evankeliumi 23.31
"Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu?"

Äänestä
  • jospa minä istuin tuomiota ennen syntymää, miten meinaat sen varmistaa.

    Äänestä

Ei tietenkään, se oli etukäteen suunniteltu.

Äänestä
  • Minä kanssa hävisin juoksukilpailun, mutta ei, minä suunnittelin sen etukäteen, olen siis voittaja.

    Äänestä

Biblia (1776) Hebr. 10:5-10
Sentähden,
kuin hän maailmaan tuli,
sanoi hän:
uhria ja lahjaa et sinä tahtonut,
mutta ruumiin olet sinä minulle valmistanut;
Ja 1933/-38 käänöksen hebrealaiskirje jatkaa jakeesta 10:6.
polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
Silloin minä sanoin:
'Katso, minä tulen
- kirjakääröön on minusta kirjoit ettu
- tekemään sinun tahtosi, Jumala.'"
Kun hän ensin sanoo:
"Uhreja ja anteja
ja polttouhreja
ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt",
vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
sanoo hän sitten:
"Katso,
minä tulen tekemään sinun tahtosi."
Hän poistaa ensimmäisen,
pystyttääkseen toisen.
Ja tämän
tahdon
perusteella
me
olemme
pyhitetyt
Jeesuksen
Kristuksen
ruumiin
uhrilla
kerta
kaikkiaan.

Äänestä
  • Heitin pienenä kolikoita järveen, mutta ne olivat arvottomia uhrauksia.
    Uhrata täysin vierasta minulle.

    Äänestä

Eräs antikristillnen pyrki omimaan kyseisen roolin siinä koskaan onnisumatta.

Äänestä
  • Eräs jeesuksen nussima yritti ja yritti, mutta aina paskaa loi.

    Äänestä

"Jumala ei sitten tehnyt mitään auttaakseen poikaansa."

Kun Jeesus oli rukoilemassa Getsemanen puutarhassa ennen pidättämistään ja tuomitsemistaan kuolemaan, hänelle ilmestyi enkeli (Gabriel) joka vahvisti häntä sanoen hänelle seuraavat sanat. "Sinun on tehtävä se yksin".

Edes enkelit eivät saaneet puuttua tuohon Jeesuksen uhrikuolemaan vaikka he (Gabriel) olisivatkin sen voineet tehdä.

Äänestä
  • Enkelit jeesuksen päässä puhuivat ok

    Äänestä

Jeesus tuli vapaaehtoisesti kärsimään Jumalan asettaman rangaistuksen,kuoleman, synnintekijöille. Aatami ja Eeva uskoivat saatanaa ja hylkäsivät Jumalan käskyn. Heidät karkoitettiin Eedenistä,elämän puun luota,joten heistä tuli kuolevaisia. Myös jälkeläiset perivät tämän eron elämän puusta. Jumalan sanan ja rangaistuksen täytyy toteutua,koska ne ovat pyhiä. Jeesus otti kaikki maailman synnit päälleen Golgatalla ja kuoli,jolloin temppelin esirippu repesi,merkiksi siitä,että ihmiset saivat mahdollisuuden suoraan yhteyteen Jumalan kanssa.Jeesus nousi kuolleista,merkiksi ihmisille,että heillä on taas mahdollisuus ikuiseen elämään Jumalan kanssa.Ihmisen kuolema ei kelvannut uhriksi, mutta Jeesus sai kaiken vallan maassa ja taivaassa, siihen asti,kun Hän on tuominnut "lampaat ja vuohet"

Äänestä
  • Hitler olisi voinut julistautua messiaaksi, joka menee taivaaseen ja sitten olisivat tuhonneet ruumiin paremmin, kun vain peläten sitä miten Mussolinille kävi ja avot uskonto olisi syntynyt.

    Äänestä

  • Lammas- ja vuohipaimenten juttuja, joilla ei ole mitään kosketuspintaa nykyisyyteen.

    Äänestä

  • Tuo se on sitä todellista uskontoa. Ollaan niin vakuuttuneita asiasta ihan vaan huhupuheiden perusteella, totuudesta ja todisteista viisveisataan. Ja lehmätkin lentää.

    Äänestä

Jeesus teki niin, että kun oli kuollut ristillä niin heti tempaistiin taivaisiin.
Jumala joutui valmistelemaan 3 päivää jeesuksen sieppausta, maailman luoja kun oli.

Äänestä

"...sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra..."
Room. 14:9

Äänestä
  • voin minäkin ruumiini hävittää ja sanoa että se taivaisiin nousi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    voin minäkin ruumiini hävittää ja sanoa että se taivaisiin nousi.

    Pakanain Apostolin Paavalin kirje 2.Tessalonikalaiskirje: 2:1-12
    Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen
    ja meidän kokoontumiseemme hänen luoksensa,
    niin me pyydämme teitä, veljet,
    ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne,
    niin että menetätte mielenne maltin,
    ettekä anna niiden itseänne peljästyttää,
    ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla.
    Sillä se päivä ei tule,
    ennenkuin luopumus ensin tapahtuu
    ja laittomuuden ihminen ilmestyy,
    kadotuksen lapsi,
    tuo vastustaja,
    joka korottaa itsensä yli kaiken,
    mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan,
    niin että hän asettuu Jumalan temppeliin
    ja julistaa olevansa Jumala.
    Ettekö muista,
    että minä,
    kun vielä olin teidän luonanne,
    sanoin tämän teille?
    Ja nyt te tiedätte,
    mikä pidättää,
    niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa;
    jahka vain tulee tieltä poistetuksi se,
    joka nyt vielä pidättää,
    niin silloin ilmestyy tuo laiton,
    jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä
    ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    tuo,
    jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla
    ja tunnusteoilla
    ja ihmeillä
    ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille,
    jotka joutuvat kadotukseen,
    sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen,
    voidaksensa pelastua.
    Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen,
    niin että he uskovat valheen,
    että kaikki ne tuomittaisiin,
    jotka eivät ole uskoneet totuutta,
    vaan mielistyneet vääryyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakanain Apostolin Paavalin kirje 2.Tessalonikalaiskirje: 2:1-12
    Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen
    ja meidän kokoontumiseemme hänen luoksensa,
    niin me pyydämme teitä, veljet,
    ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne,
    niin että menetätte mielenne maltin,
    ettekä anna niiden itseänne peljästyttää,
    ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla.
    Sillä se päivä ei tule,
    ennenkuin luopumus ensin tapahtuu
    ja laittomuuden ihminen ilmestyy,
    kadotuksen lapsi,
    tuo vastustaja,
    joka korottaa itsensä yli kaiken,
    mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan,
    niin että hän asettuu Jumalan temppeliin
    ja julistaa olevansa Jumala.
    Ettekö muista,
    että minä,
    kun vielä olin teidän luonanne,
    sanoin tämän teille?
    Ja nyt te tiedätte,
    mikä pidättää,
    niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa;
    jahka vain tulee tieltä poistetuksi se,
    joka nyt vielä pidättää,
    niin silloin ilmestyy tuo laiton,
    jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä
    ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    tuo,
    jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla
    ja tunnusteoilla
    ja ihmeillä
    ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille,
    jotka joutuvat kadotukseen,
    sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen,
    voidaksensa pelastua.
    Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen,
    niin että he uskovat valheen,
    että kaikki ne tuomittaisiin,
    jotka eivät ole uskoneet totuutta,
    vaan mielistyneet vääryyteen.

    Ei siihen paljoa tarvitse, että nousee hiekkakansojen jumalan yläpuolelle.
    Aina nousee uusia parempia ihmisiä edellisten yläpuolelle, se on evoluutiota se.

    Äänestä

noi kato kun jumala on semmone verenhimoinen pask***nen.
se on hukuttanut kokonaisen ihmiskunnan vetten alle, se on tehny huorin erään toiselle miehelle varatun neitsyen kanssa, se on tapattanut poikansa ym. ym.'jumal kato nauttii muiden kärsimyksen näkemisestä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jumala ei sitten tehnyt mitään auttaakseen poikaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu