Suomalaisia nimiä jotka toimivat ulkomailla

Juttu on nyt se, että asumme vakituisesti ulkomailla, mutta haluaisimme lapsellemme kuitenkin nimen joka käsi Suomessa. Hakusessa siis suomalaisia tai kansainvälisiä nimiä, jotka eivät olisi liian vaikeita ulkomaalaisille lausua, mielellään ei liian omituisia, väkisinväännettyjä tai yleisiä.

Olemme miettineet nimiä, kuten Emilia tai Daniel, mutta ne ovat aika yleisiä nimiä.

Toista nimeä emme vältämmättä anna, joten tämän ensimmäisen nimen pitäisi olla mahdollisimman kaunis ja hyvä nimi. Ei mielellään lempinimimäisiä nimiä, kuten Lili. Ei c-kirjaimia (mielummin Markus kuin Marcus).
2174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Alina, Joakim, Karolina, Matias?

Äänestä

Listasin valtavan pitkän, mietityn listan nimiä. Ei julkaistu, koska "vaikutat botilta". Häipyi koko lista taivaan tuuliin. Varoituksena muille tämän surkean suoli24:n onnettomille käyttäjäparoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Juttu on nyt se, että asumme vakituisesti ulkomailla, mutta haluaisimme lapsellemme kuitenkin nimen joka käsi Suomessa. Hakusessa siis suomalaisia tai kansainvälisiä nimiä, jotka eivät olisi liian vaikeita ulkomaalaisille lausua, mielellään ei liian omituisia, väkisinväännettyjä tai yleisiä.

Olemme miettineet nimiä, kuten Emilia tai Daniel, mutta ne ovat aika yleisiä nimiä.

Toista nimeä emme vältämmättä anna, joten tämän ensimmäisen nimen pitäisi olla mahdollisimman kaunis ja hyvä nimi. Ei mielellään lempinimimäisiä nimiä, kuten Lili. Ei c-kirjaimia (mielummin Markus kuin Marcus).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu