Pandemia vain pahenee Euroopassa!

Useissa Euroopan maissa uusia koronavirustartuntoja on todettu kiihtyvää tahtia. Esimerkiksi Saksassa tilastoitiin lauantaina 2 034 uutta tartuntaa, mikä on eniten sitten huhtikuun. Italiassa todettiin lauantaina yli 1 000 uutta tartuntaa ensimmäistä kertaa sitten toukokuun puolivälin. Ranskassa kirjattiin torstaina ensimmäistä kertaa yli 4 000 tartuntaa sitten toukokuun.

Erityisen huolestuttavana tilannetta on pidetty Espanjassa, jossa on tilastoitu eniten vahvistettuja tautitapauksia 100 000 asukasta kohden kuin missään muussa Euroopan maassa. Espanjan ilmaantuvuusluku on 153,3, kun taas esimerkiksi Suomen on 6,1.

Myös karttagrafiikka Euroopan koronatilanteesta viimeisen kahden viikon osalta näyttää synkältä. Eurooppa käytännössä hehkuu punaisena Suomen ympärillä. Espanja erottuu selvästi muutenkin punaisella kartalla.

– Kenelläkään ei pitäisi olla epäilystäkään, Espanjan terveydenhuollon hätätilakeskuksen johtaja Fernando Simón sanoi torstaina.

– Asiat eivät mene nyt hyvin.
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Väärä palsta.

Äänestä

Huomautan.

Pahinta on mamupandemia! Kyllä Euroopan maat, kansat, kulttuurit ja kristinusko selviävät jostain viruksesta. Mutta jatkuva mamutulva tuhoaa Länsi- Euroopan varmasti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Useissa Euroopan maissa uusia koronavirustartuntoja on todettu kiihtyvää tahtia. Esimerkiksi Saksassa tilastoitiin lauantaina 2 034 uutta tartuntaa, mikä on eniten sitten huhtikuun. Italiassa todettiin lauantaina yli 1 000 uutta tartuntaa ensimmäistä kertaa sitten toukokuun puolivälin. Ranskassa kirjattiin torstaina ensimmäistä kertaa yli 4 000 tartuntaa sitten toukokuun.

Erityisen huolestuttavana tilannetta on pidetty Espanjassa, jossa on tilastoitu eniten vahvistettuja tautitapauksia 100 000 asukasta kohden kuin missään muussa Euroopan maassa. Espanjan ilmaantuvuusluku on 153,3, kun taas esimerkiksi Suomen on 6,1.

Myös karttagrafiikka Euroopan koronatilanteesta viimeisen kahden viikon osalta näyttää synkältä. Eurooppa käytännössä hehkuu punaisena Suomen ympärillä. Espanja erottuu selvästi muutenkin punaisella kartalla.

– Kenelläkään ei pitäisi olla epäilystäkään, Espanjan terveydenhuollon hätätilakeskuksen johtaja Fernando Simón sanoi torstaina.

– Asiat eivät mene nyt hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu