Voiko keuhkosyövän oireet lieventyä ilman hoitoa?

Eli siis olen 18 vuotias ja mulla on ollut keuhko oireita kesästä lähtien, kuiva yskä joka tuntuu erilaiselta kun esimerkiksi flunssa yskä, lievää hengityksen vinkumista silloin tällöin, ja hengenahdistusta joka tulee ilman mitään syytä esimerkiksi vaikka kotioloissa, (hengenahdistusta ei tule liikuntaa harrastaessa tai kun kävelee rappusia ylös) ja siis tota kaikki nämä oireet Alko ilman minkäänlaista flunssaa ja oireet on ollu kokoajan todella lieviä paitsi hengenahdistus yhdessä kohtaa meinas mennä aika pahaksi. Ja nää kaikki oireet loppu elokuun lopussa ja oli täysin poissa 2vk. Ja nyt on ollu taas sellasia oireita mutta taas tuntuu myös et ois lähtemäs pois. Eli voiko keuhkosyövän oireet lähteä pois kokonaaan pariksi viikoksi ja tulla takas? Olen myös huomannut vasemmalla puolella soliskuopassa kivuttoman patin, jota pystyy liikuttaa ja tuntuu aika pehmeältä. Ja keuhko oireet ei johdu ahdistuksesta/paniikista se on varmaa. Suvussa ei ole astmaa eikä kellään keuhkosyöpää myöskään. Ja tosiaan oon 18 vuotias ja poltin röökiä 4 vuotta mutta lopetin nuuskan avulla elokuun lopussa. Mut pelottaa aika paljo et ois keuhkosyöpä ku sellasia oireita, et oisko kellään mitään tietoa näistä? Järkeviä vastauksia ois mukava saada! :)
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eli siis olen 18 vuotias ja mulla on ollut keuhko oireita kesästä lähtien, kuiva yskä joka tuntuu erilaiselta kun esimerkiksi flunssa yskä, lievää hengityksen vinkumista silloin tällöin, ja hengenahdistusta joka tulee ilman mitään syytä esimerkiksi vaikka kotioloissa, (hengenahdistusta ei tule liikuntaa harrastaessa tai kun kävelee rappusia ylös) ja siis tota kaikki nämä oireet Alko ilman minkäänlaista flunssaa ja oireet on ollu kokoajan todella lieviä paitsi hengenahdistus yhdessä kohtaa meinas mennä aika pahaksi. Ja nää kaikki oireet loppu elokuun lopussa ja oli täysin poissa 2vk. Ja nyt on ollu taas sellasia oireita mutta taas tuntuu myös et ois lähtemäs pois. Eli voiko keuhkosyövän oireet lähteä pois kokonaaan pariksi viikoksi ja tulla takas? Olen myös huomannut vasemmalla puolella soliskuopassa kivuttoman patin, jota pystyy liikuttaa ja tuntuu aika pehmeältä. Ja keuhko oireet ei johdu ahdistuksesta/paniikista se on varmaa. Suvussa ei ole astmaa eikä kellään keuhkosyöpää myöskään. Ja tosiaan oon 18 vuotias ja poltin röökiä 4 vuotta mutta lopetin nuuskan avulla elokuun lopussa. Mut pelottaa aika paljo et ois keuhkosyöpä ku sellasia oireita, et oisko kellään mitään tietoa näistä? Järkeviä vastauksia ois mukava saada! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu