Mies raiskasi majoittamansa teinitytön kahdesti

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 39-vuotiaan miehen kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen kahdesta törkeästä raiskauksesta, lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaaliseen tekoon pakottamisesta. Teot tapahtuivat Kurikassa heinä–elokuussa 2015.

Ilkka-Pohjalainen ei julkaise tuomitun nimeä, koska se saattaisi paljastaa uhrin henkilöllisyyden.

Alle 15-vuotias tyttö asui kesällä 2015 äitinsä suostumuksella silloin 34-vuotiaan miehen luona. Tyttö oli tullut Kurikkaan kesätöihin. Mies oli aiemmin seurustellut uhrin äidin kanssa. Uhri oli tuntenut miehen käytännössä koko ikänsä.

Näin meille kertoo päivän IP. Hiphurraa.
202344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Joku akka oli myös riehunut huumeissa.


Pahoinpitely Kurikassa vei naisen oikeuteen – väitti mysteerimiehen aiheuttaneen uhrin vammat ja jonkun panneen kokaiinia naisen laukkuun

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan naisen törkeästä pahoinpitelystä ja huumausaineen käyttörikoksesta vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hän joutuu maksamaan uhrille 800 euroa korvauksia kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta sekä korvaamaan uhrin kuluja.

Rikos tapahtui marraskuussa 2019 Kurikassa. Nainen hyökkäsi ravintolan edessä toisen naisen kimppuun ja kaatoi tämän maahan. Sen jälkeen nainen löi ja potki uhria niin, että uhrin nenä murtui ja hän sai ruhjevammoja.

Naisen hallusta löytyi lisäksi 1,3 grammaa kokaiinia.

Naisen myönsi painineensa asianomistajan kanssa ja myös huitoneensa tätä kohti. Potkimisen hän kiisti, vaikka ei muista tapahtumia alkoholin takia juuri ollenkaan.

Äänestä
  • Joku äijäkin on kunnostautunut. Hyvä Kurikka!

    Tunnettu rikollinen hyökkäsi Kurikassa yllättäen teinipojan kimppuun ja pahoinpiteli vaimonsa olleessaan vankilomalla Kauhajoella

    Lukuisia väkivalta- ja huumerikoksia erityisesti Etelä-Pohjanmaalla tehnyt mies hyökkäsi yllättäen 15-vuotiaan pojan kimppuun Kurikassa elokuussa 2019 ja pahoinpiteli vaimonsa marraskuussa 2019 Kauhajoella ollessaan vankilomalla.

    Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi nykyisin Vaasassa asuvan 40-vuotiaan kahdesta pahoinpitelystä kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Syyttäjä piti vaimon pahoinpitelyä törkeänä, mutta siitä tuomitsemiseen näyttö ei riittänyt.

    15-vuotias kertoi istuneensa kioskin terassilla, kun syytetty lähti tulemaan kohti ja veti tuolin pojan alta. Uhri yritti paeta, mutta mies onnistui lyömään tätä nyrkillä silmän alle.

    Äänestä

Ullatus.

Äänestä
  • mitenkä nämä kaksi edellistä liittyy tuohon jos joku menee kesätöihin ja joutuu ko.rikoksen uhriksi.... kertoo vaan maalais poikamiesten ahdingosta kun ei pääse äiteen pihapiiristä pois? uusi tytto/poika tulee markkinoille kyllä viisari värähtää...vaikka väkisin...säälittävää. itse joskus asuneena tajusin lähteä pois 25v sitten

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitenkä nämä kaksi edellistä liittyy tuohon jos joku menee kesätöihin ja joutuu ko.rikoksen uhriksi.... kertoo vaan maalais poikamiesten ahdingosta kun ei pääse äiteen pihapiiristä pois? uusi tytto/poika tulee markkinoille kyllä viisari värähtää...vaikka väkisin...säälittävää. itse joskus asuneena tajusin lähteä pois 25v sitten

    maajussille morsian...vaikka väkisin. uusi ohjelma formaatti etelä-pohjanmaalle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    maajussille morsian...vaikka väkisin. uusi ohjelma formaatti etelä-pohjanmaalle

    ny olis vapaita naisia paariis kun on hirvimettä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ny olis vapaita naisia paariis kun on hirvimettä

    Nussimakaveri pitääs toresta löytää, mutku paariis ei oo naisia.

    Äänestä

Oliko tämä ullatus . Hei me rikastutaan..

Äänestä
  • Kyllä. Ohisalon lemmikkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Ohisalon lemmikkejä.

    ei kuule näis asiossa ole puoluerajoja...nappi ottaan tuollaisten asioitten tekiöille,vaikka onkin lakeuksilla vaiettu perinne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei kuule näis asiossa ole puoluerajoja...nappi ottaan tuollaisten asioitten tekiöille,vaikka onkin lakeuksilla vaiettu perinne

    Kyllä kuule on!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei kuule näis asiossa ole puoluerajoja...nappi ottaan tuollaisten asioitten tekiöille,vaikka onkin lakeuksilla vaiettu perinne

    Ei hutisalon lemmikkejä saa kiusata. Hutisalon ja Marin on muuten hyvin hyvin vihaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei hutisalon lemmikkejä saa kiusata. Hutisalon ja Marin on muuten hyvin hyvin vihaisia.

    Anteeksi en tiennyt että ne on hutisalon lemmikkejä. Kyllä sitten on kaikki käytös hyväksyttävää koska blm

    Äänestä

Sulle sänky, mulle varvi

Äänestä
  • kepu ei petä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kepu ei petä

    ihan sama mikä puolue,näitä on nähty mm. tässä kylässä kun äiteet paapoo poikiaan 40v asti vaikka ne välillä kävis pari kertaa linnas..mitä niistä voi tulla?

    Äänestä

Olisi pitänyt tarkentaa mitä hmm kesä töitä tyttö oli tullut tekemään voi mies poloista varmaan käsittänyt hommat jotenkin väärin

Äänestä
  • ankeeta seutua ja nyt kun tuli viä pimeet ajat sekoo suomen suurin poikamies joukko täysin pirteissään.miksi ne ei käsitä käydä h..rissa

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    ankeeta seutua ja nyt kun tuli viä pimeet ajat sekoo suomen suurin poikamies joukko täysin pirteissään.miksi ne ei käsitä käydä h..rissa

    pumpattavia tyttöystäviä myydään netissä jos ei kehtaa käydä alan liikkeessä,ja jos on taipuvainen väkivaltaan kannattaa ostaa heti pari kolme

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 39-vuotiaan miehen kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen kahdesta törkeästä raiskauksesta, lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaaliseen tekoon pakottamisesta. Teot tapahtuivat Kurikassa heinä–elokuussa 2015.

Ilkka-Pohjalainen ei julkaise tuomitun nimeä, koska se saattaisi paljastaa uhrin henkilöllisyyden.

Alle 15-vuotias tyttö asui kesällä 2015 äitinsä suostumuksella silloin 34-vuotiaan miehen luona. Tyttö oli tullut Kurikkaan kesätöihin. Mies oli aiemmin seurustellut uhrin äidin kanssa. Uhri oli tuntenut miehen käytännössä koko ikänsä.

Näin meille kertoo päivän IP. Hiphurraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu