Onko maksakirroosi perinnöllinen?

Isäni kuoli maksakirroosiin 64-vuotiaana juuri eläkkeelle päästyään. Ei juonut kuin 1 vuoden reippaammin. Toki kyllä hänelläkin oli alkoholin käyttöä jo nuoresta asti.

Itse olen 31-vuotias ja juonut nyt jo lähes 14 vuotta melko säännllisesti viikonloppuisin itseni humalaan. Lisäksi käytän bentsoja ahdistukseen. Olenko itsekkin suuressa riskissä saada maksakirroosin?

Toisaaltta en paljon välitä kun isä oli mulle kaikki mutta lähinnä pelottaa tuo maksakirroosi kuolema että jos osuu myös omalle kohdalle että kuinka tuskainen loppu on edessä?

Mies31vuotta
13598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin ja kun ei ne anna perkele uutta maksaa vaikka olisit koko ikäs töitä tehnyt ja veroja maksanut jos on vähänkään epäilystä että oot sen alkoholia juomalla itse pilannut.

Mies31vuotta

Äänestä
  • Tuo ei pidä paikkaansa. Jos on todettu, että kirroosidiagnoosin jälkeen ei ole juonut, pääsee kyllä siirtolistalle. Juominen näkyy monissa labrakokeissa, joten ihan turha salaillakaan, joten paras puhua totuuden mukaisesti.

    Ennen listalle pääsyä tehdään monenlaisia tutkimuksia; ultrat, tt, kolonoskopia, gastroskopia, sydämen ultra, hampaiden, tarkastus jne. Sekä alkoholilääkäri tekee haastattelun ja lausunnon uskooko tipattomaan loppuelämään.

    Helppoa koko prosessi ei ole, mutta mahdollista. Minulla kirroosidiagnoosi maaliskuussa 2019 ja siirtoleikkaus 7/2020.

    T. Tiitu

    Äänestä

Ei ainakaan kannata puhua alkoholin käytöstä sanallakaan.

Mies31vuotta

Äänestä
  • Päihteiden käytön näkee ihmisen olemuksesta, se on kuin leima otsassa. Sitä ei vaan pysty salaamaan. Ei hoitohenkilöstö ihan tyhmää ole. Ehkä poikkeukset ovat korkeakoulutettuja naisia, jotka ovat työelämässä ja hoitavat yhtä aikaa vielä pieniä lapsia. Jos he ottavat päihteiden käyttönsä puheeksi, asiaa vähätellään. Koska he eivät vaikuta alkoholisteilta. Useimmilla päihteidenkäyttöön kuitenkin liittyy muuta elämänhallinnan ongelmaa ja terveysongelmaa. Lopputulos on selvästi nähtävissä ihmisen olemuksesta.

    Äänestä

puhut itseksesi

Äänestä
  • Mitä sitte? Luuletko sä että oon psykoosissa?

    Mies31vuotta

    Äänestä

Perinnöllisyys on yksi kirroosiin johtavista asioista. Muita ovat mm. Sukupuoli, ylipaino, lääkkeiden käyttö, alkon käyttö tietysti ja joitain muitakin mitä en muista. Näin sanoi minulle päihdetieteen proffa evaluaatioissa.

Tiitu

Äänestä
  • Itsensä lopettaminen hyväksyttävä teko

    Äänestä

Kannattaa lopettaa mieluummin aikaisin, kuin myöhään. Aina vaikeampaa, mitä pidempään vetää. Jos saisin nyt päättää, niin olisin kolmekymppisenä lopettanut vaikka millä keinoilla.

T. 30-vuotta juonut

Äänestä

Ihminen alkaa rappeutua nopeammin nk. lisääntymisiän eli keski-iän jälkeen. Siinä vaiheessa varmasti päihteidenkäytön seurauksetkin näkyvät nopeammin. Maksan toiminnan voi sotkea muillakin elämäntapatekijöillä, kuten ylensyömisellä. Rasvamaksa on yleinen ylipainoisilla kansalaisilla. Maksaa kuormitetaan myös lisäravinteilla, lääkkeillä ja ympäristömyrkyillä. Eli muutkin asiat kuin alkoholi ovat kuormittamassa sisäelimiä.

Jos olet huolissasi maksasi tilasta, voit lopettaa alkoholin käytön. Jos lopettaminen on vaikeaa, on valinta omasi. Sinä itse päätät kehostasi. Maksansiirto ei ole ratkaisu. Jos addiktio ajaa terveyden ohi, niin valinta on omasi.

Tänään kuulin radiosta, että Suomessa keuhkosyöpäkuolleisuus on korkeampaa kuin monessa Euroopan maassa. Syynä on se, että sairautta ei seulota ja se todetaan usein liian myöhään. Omasta mielestäni tupakointikin on valinta, eikä siksi tupakkasairauksia tarvitse hoitaa huolella. Ihminen on valinnut itse sairauden terveyden sijaan. Sama juttu alkoholin kanssa. Jos on huolissaan päihteen terveysvaikutuksista, niin ainoa oikea ratkaisu on olla käyttämättä päihteitä. Jos haluaa päihteitä käyttää, täytyy hyväksyä, että elinikä lyhenee mahdollisesti kymmenillä vuosilla. Valinta on oma.

Äänestä
  • Ylipainokin+on+valinta.+Sen+takia+Kela+tiputti+tyypin+2+diabeteksen+lääkekorvauksen+sadasta+prosentista+65%:iin.+Ja+laskeehan+se+siitä+vielä,+kun+rahat+loppuu+mutta+ihmiset+lihoo+vaan.Jokainen+on+omillaan.+Kannattaa+pitää+itsestään+huolta+tai+sitten+kärsiä+vaan+seuraukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylipainokin+on+valinta.+Sen+takia+Kela+tiputti+tyypin+2+diabeteksen+lääkekorvauksen+sadasta+prosentista+65%:iin.+Ja+laskeehan+se+siitä+vielä,+kun+rahat+loppuu+mutta+ihmiset+lihoo+vaan.Jokainen+on+omillaan.+Kannattaa+pitää+itsestään+huolta+tai+sitten+kärsiä+vaan+seuraukset.

    Surullista, miten alkoholi on tärkeämpi kuin oma tai muiden terveys. Olen laittanut välit poikki juoppojen kanssa. Se on oma valinta ja olkoon.

    Äänestä

Kun syöt lääkkeitä juomisen lisäksi, niin maksa on vielä kovemmalla. Kun omaat perinnöllisiä tekijöitä ja jos olet ylipainoinen, niin kyllä...vaarallisella tiellä olet maksasi kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Isäni kuoli maksakirroosiin 64-vuotiaana juuri eläkkeelle päästyään. Ei juonut kuin 1 vuoden reippaammin. Toki kyllä hänelläkin oli alkoholin käyttöä jo nuoresta asti.

Itse olen 31-vuotias ja juonut nyt jo lähes 14 vuotta melko säännllisesti viikonloppuisin itseni humalaan. Lisäksi käytän bentsoja ahdistukseen. Olenko itsekkin suuressa riskissä saada maksakirroosin?

Toisaaltta en paljon välitä kun isä oli mulle kaikki mutta lähinnä pelottaa tuo maksakirroosi kuolema että jos osuu myös omalle kohdalle että kuinka tuskainen loppu on edessä?

Mies31vuotta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu