Koko vuosi 2020 ilman matkaa Italiaan

En uskonut, että tulee vielä vuosi, kun en pääse Italiaan. Nyt sekin on nähty. Toivottavasti ei tule toista. Kaipaan hyvää ruokaa ja tyylikkäitä vaatteita.
7110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Näin on käynyt. Keväälle 2021 meillä on bookattu Rooman matka, mutta saapa nähdä mikä on silloin tilanne.

Äänestä
  • Aika paljon on kiinni miten ja missä järjestyksessä rokotetaan niin Suomessa kuin Italiassakin.

    23 Baullari on miesten paitoja myyvä kauppa, jota erityisesti kaipaan. Sillä on nykyään nettimyyntikin, mutta paikanpäällä olen aina saanut hyvän palvelun, kun vakiomittaiset paidat ovat lyhyitä, niin pidempihihainen on ollut samaan hintaan haettavissa loppuviikosta, kun alkuviikosta on käynyt tilaamassa, kunhan kangasta vain on ollut varastossa. Ainoa paikka, josta olen saanut kunnollisen flanelipaidan!

    Äänestä

Minä kaipaan Italiaan ihailemaan katujen naiskauneutta.

Äänestä

Oma veikkaukseni on, että 2021 loppupuolella pääsisi jo matkustamaan. Joko loppukesästä tai syksymmällä.

Äänestä

Miksi et pääsisi Italiaan? Olimme syyskuussa kolme viikkoa, Finnairin yllättävän halvoilla lennoilla eessuntaas. Lentoja on harvemmin kuin ennen, mutta kyllä sinne pääsee.

Äänestä
  • Emme halunneet ottaa riskiä pienten lasten kanssa. Jos reissaisin yksin tai kaksin, olisin varmaan ottanut riskin.

    Elo-, syyskuu oli hyvä rako näin myöhemmin katsoen. Missä päin olitte ja näkyikö COVI19 palveluissa ja/tai hinnoissa? Entä miten meni maahantulo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emme halunneet ottaa riskiä pienten lasten kanssa. Jos reissaisin yksin tai kaksin, olisin varmaan ottanut riskin.

    Elo-, syyskuu oli hyvä rako näin myöhemmin katsoen. Missä päin olitte ja näkyikö COVI19 palveluissa ja/tai hinnoissa? Entä miten meni maahantulo?

    Lazion alueella, Roomassa ja rannikolla, vähän yli kolme viikkoa. Lennoilla oli maskit päällä, ei tarjoiluja. Majoituksia saa nyt halvalla, ravintoloissa hinnat normaalilla tasolla.
    Valtava ero on siinä, että nähtävyyksiä pääsee katsomaan huomattavan pienellä jonottamisella.
    Rooman kentällä (FCO) oli etälukevia kuumemittareita, pääsee kävelemään suoran läpi. Helsingin kentällä ei myöskään jonoja, paitsi koronatestiin jota ei ole pakko ottaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En uskonut, että tulee vielä vuosi, kun en pääse Italiaan. Nyt sekin on nähty. Toivottavasti ei tule toista. Kaipaan hyvää ruokaa ja tyylikkäitä vaatteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu