Karstulan ei pidä lähteä mukaan 4k-kuntahankkeeseen

4k-kuntahankkeessa on mukana kolme vararikossa olevaa kuntaa ja Karstula, jossa asukkaitakin on melkein yhtä paljon kuin kolmessa muussa yhteensä. Jos Karstula suostuu 4k-kuntaan siitä tulee uuden kunnan maksumies. Siihen Karstulan ei pidä suostua.

Nettitietojen mukaan taantuva Saarijärvi on ajateltu jaettavaksi naapurikuntien kesken. Karstula saisi Saarijärven pohjoispuoliset alueet (mm. Kalmarin jaa Kolkanlahden). Tähän järjestelyyn Karstulan on syytä suostua. Kalmarin ja Kolkanlahden liittäminen Karstulaan vilkastuttaisi Karstulaa ja olisi kalmarilaisten ja kolkanlahtelaisten edun mukaista.
261011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Sitt ollaan vara rikossa kaikki !

Äänestä

Karstula on jo itse vararikon partaalla, kuinka tilanteen ajatellaan paranevan, jos noita K-kuntia niputetaan yhteen?
Saarijärven kylät ei lähde Karstulaan, koska siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Saarijärvellä on velkaa ja investointitarpeita vähemmän asukasta kohti kuin Karstulassa, jossa tilanne on todella hankala.

Äänestä
  • Suomi tässä kaatuu muutenkin, kun paapotaan ja hössötetään kaikkea. Pitäisi palata pienviljelijäyhteisöihin.

    Äänestä

Vahvat viitteet on ilmassa hyvästä onnistumisen toteutumisesta. Hankkeelle voimakasta puoltoa!

Äänestä

Kyllä Helsingin herrat soittavat kuntaan ja asettavat askelmerkit oikeille kohdilleen. Rupukuntien tien pää on tässä ja nyt. Valon rahat on jaettu. Pytingit on nyt sitten pysytetty ja velkakierteet jäävät säiden armoille.

Äänestä

Kiitokset siitä kuuluu kuntamme päättäjille jotkä ovat tehnet vuosien varrella kymmenien miljoonien mokapäätöksiä kuntamme hyväksi.

Äänestä
  • Eiku äänestäjät tässä on valinnut edustajat joten peili esiin..

    Äänestä

Missäs nimessä ei pitäisi, konsultit ainostaan vaan vaurastuu. Ei muut

Äänestä

Kannattaa muistaa, että liitoksessa reilu puolet kunnan asioiden suvereenista päätösoikeudesta joudutaan antamaan pois.

Äänestä

Karstulan kohdalla se saattaa ollakkin hyvä asia että tärkeiden asioiden päättäminen tehdään muualla koska kokemus on selvästi osoittanut ettei Karstulassa osata tehdä kunnan ja kuntalaisten kannalta parhaita päätöksiä.

Äänestä

Se on nyt jäljestä , samassa vaneessä keikutaan kaik 4. Joissain kunnissa (entisis) tosiaankin ,voi muuttua parempaan suuntaankin asiat,vaik ovatkin yhteisiä sitten !

Äänestä

Nyt o kerskailut korskailut. Myöhäsyntuset on katumisharjoitukset

Äänestä
  • Kerskailtu on mitä korskailtu. Katuminen ei sitä auta kun on kaatuminen tapahtunut. Vanha sananlasku sanoo jotta ylpeys käy lankeemisen edellä. Se on kaatumisen...

    Äänestä

Muutokset viedään vankasti ja horjumatta päätökseen

Äänestä

Karstulalla ei vaihtoehtoa.

Äänestä

Ajatelkaa ,kohta on uudessa kunnassa 2 uutta kouluakin, hirsitehtaita ,betonitelementti tehtaita, karstulan realisointi , vaikka ja mitä . Kivijärven makeistuotantoa ja toimiikohan Simon sika viel kannonkoskella , PALJON HYVIÄ JA HUONOJAKIN YHTEISIÄ ASIOITA. Piispala ,voi veljet ,monta kirkkoa. Nyt se ilon lykkäs. Vielkö saahaan kaikki coronarokote, ni avot !

Äänestä

Noniin ,nyt sitten olemme 4 kuntaa Suomenselkä, kuntalaisia nimeltään kaikki,et se siitä.

Äänestä

Sen o pitänyt olla Suomenniska. Selkä on vahavempi..

Äänestä

Johannes Virolainen sanoi aikanaan ,kun hävisi puhjoht, kisan ,että pulinat pois. Kansa on puhunut.

Äänestä

Hyvä nimi uudelle kuntaliitokselle tämä Suomenselkä. Kalskahtaa komialta!

Äänestä
  • Juu. Oo n hyvä ja nythän voi sanoo et on Suomenselän Ksrstulasta..

    Äänestä

Ehkä kuitenkin parempi kuin Suomenmaha.

Äänestä

Miksi kukaan KUKAAN ei sano että vanhat vastuut ja VELAT siirtyy UUDELLE kannettavaksi? Samat rahat velat ja väestö on ,siin ei muutosta. Turha hihkua ja iloita ennenaikaisesti ja ajatella että NYT alettu on kaikki UUTTA ja olis helpompaa. EI ole, 2-4 vuotta mennään ja konkurssi uhkaa. Peruste on että kulut säilyy. TARKASTAKAA VAIKKA!

Äänestä

Nimi on tosi nyt ,mut jokainenhan saa visioida ja mainita perään entisen kuntansa nimen , joskus jopa tarpeenkin ehkä ,esim . Mistäpäin Suomenselän aluetta kotoisin. Vaik suvullisesti .

Äänestä

NImi ei MIESTÄ pahenna , vaan mies NIMEN !

Äänestä

Kannonkoskiset ei Piispalaa anna uudelle kunnalle. Se siirretään säätiöön ennen kuntaliitosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

4k-kuntahankkeessa on mukana kolme vararikossa olevaa kuntaa ja Karstula, jossa asukkaitakin on melkein yhtä paljon kuin kolmessa muussa yhteensä. Jos Karstula suostuu 4k-kuntaan siitä tulee uuden kunnan maksumies. Siihen Karstulan ei pidä suostua.

Nettitietojen mukaan taantuva Saarijärvi on ajateltu jaettavaksi naapurikuntien kesken. Karstula saisi Saarijärven pohjoispuoliset alueet (mm. Kalmarin jaa Kolkanlahden). Tähän järjestelyyn Karstulan on syytä suostua. Kalmarin ja Kolkanlahden liittäminen Karstulaan vilkastuttaisi Karstulaa ja olisi kalmarilaisten ja kolkanlahtelaisten edun mukaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu