Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Joh 1:14
18189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Aamen kiitos Jeesus!

Äänestä

Jumala alentui ja tuli tänne ihmiseksi syntymällä. Valtava asia!

Äänestä
  • Sitten me tapoimme jumalan ja ei ole sen koommin nähty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten me tapoimme jumalan ja ei ole sen koommin nähty.

    1Kor. 15:5-6 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
    Sen jälkeen hän
    näyttäytyi
    yhtä
    haavaa
    enemmälle
    kuin
    viidellesadalle
    veljelle,
    joista useimmat vielä nytkin ovat elossa,
    mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
    Apostoli Paavalin kirje Kolossalaisille 1:19-23, vanha käännöksen, KR 1933/-38 mukaan.
    Sillä Jumala näki hyväksi,
    että kaikki täyteys hänessä asuisi
    ja että hän,
    tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta,
    hänen kauttaan
    sovittaisi
    itsensä
    kanssa
    kaikki,
    hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
    Teidätkin,
    jotka ennen olitte vieraantuneet
    ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne,
    hän nyt on sovittanut
    Poikansa
    lihan
    ruumiissa
    kuoleman
    kautta,
    asettaakseen teidät pyhinä
    ja nuhteettomina
    ja moitteettomina eteensä,
    jos te vain pysytte uskossa,
    siihen perustuneina
    ja siinä lujina,
    horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta,
    jonka olette kuulleet,
    jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla
    ja jonka palvelijaksi minä,
    Paavali, olen tullut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1Kor. 15:5-6 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
    Sen jälkeen hän
    näyttäytyi
    yhtä
    haavaa
    enemmälle
    kuin
    viidellesadalle
    veljelle,
    joista useimmat vielä nytkin ovat elossa,
    mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
    Apostoli Paavalin kirje Kolossalaisille 1:19-23, vanha käännöksen, KR 1933/-38 mukaan.
    Sillä Jumala näki hyväksi,
    että kaikki täyteys hänessä asuisi
    ja että hän,
    tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta,
    hänen kauttaan
    sovittaisi
    itsensä
    kanssa
    kaikki,
    hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
    Teidätkin,
    jotka ennen olitte vieraantuneet
    ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne,
    hän nyt on sovittanut
    Poikansa
    lihan
    ruumiissa
    kuoleman
    kautta,
    asettaakseen teidät pyhinä
    ja nuhteettomina
    ja moitteettomina eteensä,
    jos te vain pysytte uskossa,
    siihen perustuneina
    ja siinä lujina,
    horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta,
    jonka olette kuulleet,
    jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla
    ja jonka palvelijaksi minä,
    Paavali, olen tullut.

    ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1Kor. 15:5-6 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
    Sen jälkeen hän
    näyttäytyi
    yhtä
    haavaa
    enemmälle
    kuin
    viidellesadalle
    veljelle,
    joista useimmat vielä nytkin ovat elossa,
    mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
    Apostoli Paavalin kirje Kolossalaisille 1:19-23, vanha käännöksen, KR 1933/-38 mukaan.
    Sillä Jumala näki hyväksi,
    että kaikki täyteys hänessä asuisi
    ja että hän,
    tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta,
    hänen kauttaan
    sovittaisi
    itsensä
    kanssa
    kaikki,
    hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
    Teidätkin,
    jotka ennen olitte vieraantuneet
    ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne,
    hän nyt on sovittanut
    Poikansa
    lihan
    ruumiissa
    kuoleman
    kautta,
    asettaakseen teidät pyhinä
    ja nuhteettomina
    ja moitteettomina eteensä,
    jos te vain pysytte uskossa,
    siihen perustuneina
    ja siinä lujina,
    horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta,
    jonka olette kuulleet,
    jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla
    ja jonka palvelijaksi minä,
    Paavali, olen tullut.

    Aamen kiitos Jeesus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Jeesus on hyvä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten me tapoimme jumalan ja ei ole sen koommin nähty.

    Nousi kuolleista . Juutalaiset tappoi .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Eikä ole muuta nimeä ihmisille annettu missä tämän tulisi pelastuman .

    Äänestä

5Moos.4:35 Sinun on annettu se nähdä, tietääksesi, että Herra on Jumala, eikä muuta jumalaa ole kuin hän. 5Moos.4:39 niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta jumalaa ole. 2Sam.7:22 Sentähden olet sinä, Herra Jumala, suuri; sillä kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä. 1Kun.8:60 niin että kaikki maan kansat tulisivat tietämän, että Herra on Jumala eikä muuta jumalaa ole. 1Aikak.17:20 Herra, kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun vertaistasi, eikä ole muuta jumalaa kuin sinä. Jes.64:4. Hoos.13:4. 1Kor.8:4 Mitä nyt epäjumalille uhrattuun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.

Äänestä
  • Jeesus on Jumala . Ihmisenä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus on Jumala . Ihmisenä .

    > Jeesus on Jumala . Ihmisenä .

    Raamatun mukaan asia on ennemmin niin, että Jeesus on Jumalan temppeli, Jumala asuu Jeesuksessa (ja myös Jeesuksen opetuslapsissa).

    "Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. ...."
    Joh. 14:10

    "Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?"
    1 Kor. 3:16

    "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen
    kolmessa päivässä". Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?" Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä."
    Joh. 2:19-21

    Äänestä

Jes.45:5-7 Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän. Jes.31:2. Aam.3:6

Äänestä
  • Jumala ristillä Jesaja 53 .

    Äänestä

Omituinen ajatus, koska taikauskoiset syövät jeesuksen huonosti riippunutta kannikkaa ehtoollisella.

Jos sana tuli lihaksi, eikö tuo tarkoita että uskonharhaiset syövät sanansa?

Ilmeisesti tuo ajatus antaa luvan valhedella epäjumalan puolesta.

Äänestä
  • Koska Jeesus nousi kuolleista ja asuu taivaassa niin miten sen lihaa voi täällä syödä kun se nousi kuolleista jo 2020 vuotta sitten ? Hyvää joulua ✝️.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska Jeesus nousi kuolleista ja asuu taivaassa niin miten sen lihaa voi täällä syödä kun se nousi kuolleista jo 2020 vuotta sitten ? Hyvää joulua ✝️.

    Ehtoolisella jaetaan jeesuksenkannikkaa, eikö?

    Äänestä

Kiitos Jumalalle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Joh 1:14

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu