EKSYTTÄJÄLLE VAROITUS!

Varoitus tulee Jeesukselta!

”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.”
Matt 18:6
31330
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

”Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.”
Mark 9:42

1Äänestä

Jeesus on kuollut mutta te olette vaarallisia, minä tiedostan sen ja sen historia todistaa. Esitätte anteeksiantavia, mutta jos valtanne katoaa muututte pedoiksi.

1Äänestä
  • Siksi toiseksi kaikilla on Google Maps, jottei yksinkään eksy 🤣

    1Äänestä

  • Apostoli Paavalin kirje Roomalaisille 2:14-16
    Sillä kun pakanat,
    joilla ei lakia ole,
    luonnostansa tekevät,
    mitä laki vaatii,
    niin he,
    vaikka heillä ei lakia ole,
    ovat itse itsellensä laki

    ja osoittavat,
    että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä,
    kun
    heidän
    omatuntonsa
    myötä-todistaa
    ja heidän ajatuksensa
    keskenään
    syyttävät
    tai
    myös puolustavat heitä -
    sinä päivänä,
    jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta,
    minun evankeliumini mukaan.

    Niin vaikka kuinka kovasti tätä asiaa vastustaisit, niin silti sinä joudut ihan itse vastaamaan Isä Jumalan edestä ihan jokaisesta tushasta sanastakin, näin on jämpti.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Apostoli Paavalin kirje Roomalaisille 2:14-16
    Sillä kun pakanat,
    joilla ei lakia ole,
    luonnostansa tekevät,
    mitä laki vaatii,
    niin he,
    vaikka heillä ei lakia ole,
    ovat itse itsellensä laki

    ja osoittavat,
    että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä,
    kun
    heidän
    omatuntonsa
    myötä-todistaa
    ja heidän ajatuksensa
    keskenään
    syyttävät
    tai
    myös puolustavat heitä -
    sinä päivänä,
    jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta,
    minun evankeliumini mukaan.

    Niin vaikka kuinka kovasti tätä asiaa vastustaisit, niin silti sinä joudut ihan itse vastaamaan Isä Jumalan edestä ihan jokaisesta tushasta sanastakin, näin on jämpti.

    Minä olen kuollut eikä siellä mitään ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen kuollut eikä siellä mitään ollut.

    Niinkö? Olet siis matojen syömä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Apostoli Paavalin kirje Roomalaisille 2:14-16
    Sillä kun pakanat,
    joilla ei lakia ole,
    luonnostansa tekevät,
    mitä laki vaatii,
    niin he,
    vaikka heillä ei lakia ole,
    ovat itse itsellensä laki

    ja osoittavat,
    että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä,
    kun
    heidän
    omatuntonsa
    myötä-todistaa
    ja heidän ajatuksensa
    keskenään
    syyttävät
    tai
    myös puolustavat heitä -
    sinä päivänä,
    jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta,
    minun evankeliumini mukaan.

    Niin vaikka kuinka kovasti tätä asiaa vastustaisit, niin silti sinä joudut ihan itse vastaamaan Isä Jumalan edestä ihan jokaisesta tushasta sanastakin, näin on jämpti.

    Se on aivan noin juuri.

    Äänestä

Jeesus ei ole sanonut mitään. Kaikki sanat vasn laitetaan hänen suuhunsa vaikkei miestä näy missään. Jeesus Jeesus missä on se Jeesus?

1Äänestä
  • KR 1933/-38, 1Piet. 1:2-9
    ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen
    ja hänen verellänsä vihmottaviksi.
    Lisääntyköön teille armo
    ja rauha.
    Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä,
    joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
    turmeltumattomaan
    ja saastumattomaan
    ja katoamattomaan perintöön,
    joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
    jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastuksessa,
    joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
    Sentähden te riemuitsette,
    vaikka te nyt,
    jos se on tarpeellista,
    vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
    että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta,
    joka kuitenkin tulessa koetellaan,
    ja koituisi kiitokseksi,
    ylistykseksi
    ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

    Häntä te rakastatte,
    vaikka ette ole häntä nähneet,
    häneen te uskotte,
    vaikka ette nyt häntä näe,
    ja riemuitsette sanomattomalla
    ja kirkastuneella ilolla,

    sillä te saavutatte uskon päämäärän,
    sielujen pelastuksen.

    Äänestä

Niin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:

"Noutaja se tulee Teuvollekin.
Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
On aika tehdä valmisteluja.
Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
Siskonpoika tulee."

Äänestä
  • Monenko vanha se on, hullut voivat elää yllättävän pitkään. Itselläni on tällainen kaukainen sukulainen, jolla ei ole mitään rajaa jutuissa.

    Äänestä

Ainakin on varoitettu!

Äänestä

Myllynkivi pitäisi laittaa jumalan kaulaan, eikös hän vietellyt naimisissa olevan naisen ja saattoi tämän raskaaksi??

1Äänestä
  • Hebrealaisten Jumala varoitti Aadamia ja Eevaa jo ennen seksuaalista syntiä sanoen jos sinä syöt sen hyvän ja pahantiedon puusta niin sinä päivänä sinä kuolet, hengellinen kuolema.
    Eeva halusi myös tulla Jumalan kaltaiseksi -erottamaan hyvän pahasta. No saiko Aatami ja Eeva sitten se viisauden no sai syyttävän omantunnon.

    Äänestä

Amen. Tänään on pelastuksen päivä.

Äänestä
  • Pelastusveneet ovat valmiina, vesi nousee 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelastusveneet ovat valmiina, vesi nousee 🤣

    Ei Men, se on kustani. Pissin kadulle.

    Äänestä

Täällä sisämaan kaupungissa on yksi eksyttäjä.
Mistä minä löydän myllynkivej ja merikin on kaukana? Mitä teen?
Eikö poliisi puutu tähän toimintaan, varsinkin jos perustelen toimintaani raamatulla?

Nimim. Jumalan valaistu

Äänestä
  • Kyllä Jeesuksen Henki hoitelee nuokin hommat, Sillä sota ei ole meidän vaan Jumalan.
    Ilm 19:11-15
    Ja minä näin taivaan auenneena.
    Ja katso:
    valkoinen hevonen,
    ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen
    ja Totinen,
    ja hän tuomitsee
    ja sotii vanhurskaudessa.
    Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit,
    ja hänen päässään oli monta kruunua,
    ja hänellä oli kirjoitettuna nimi,
    jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
    ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa,
    ja nimi,
    jolla häntä kutsutaan,
    on Jumalan Sana.
    Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot,
    puettuina valkeaan
    ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
    Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka,
    että hän sillä löisi kansoja.
    Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla,
    ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Jeesuksen Henki hoitelee nuokin hommat, Sillä sota ei ole meidän vaan Jumalan.
    Ilm 19:11-15
    Ja minä näin taivaan auenneena.
    Ja katso:
    valkoinen hevonen,
    ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen
    ja Totinen,
    ja hän tuomitsee
    ja sotii vanhurskaudessa.
    Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit,
    ja hänen päässään oli monta kruunua,
    ja hänellä oli kirjoitettuna nimi,
    jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
    ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa,
    ja nimi,
    jolla häntä kutsutaan,
    on Jumalan Sana.
    Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot,
    puettuina valkeaan
    ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
    Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka,
    että hän sillä löisi kansoja.
    Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla,
    ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.

    Vieläkö papeista tehdään kynttilöitä kadun varsille ?

    Äänestä

Nämä Ilmestyskirjan hevostarinat ovat mennyttä kauraa.
Nykynuoret eivät erota hevosta lehmästä. Samalla tavalla katoaa usko raamattuun.
Ja hyvä niin.

Äänestä

Jeesuksessa ei ole kahta regimentiä. Roomalaiskirje: 10:4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
2. Hengellinen regimentti (Jumalan hengellinen hallinta / Kristuksen valtakunta, regnum Christi), jossa taistellaan Jumalan sanalla ja evankeliumilla. (ei miekalla ja väkivallalla) riisto ja vippi on pois suljettu. Puhdas sydän on valo, joka näyttää oikean tien.

Äänestä
  • KR 1933/-38, Mat. 12:35-37
    Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää,
    ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.

    Mutta minä sanon teille:
    jokaisesta turhasta sanasta,
    minkä ihmiset puhuvat,
    pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.

    Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
    ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
    Mutta
    minä
    sanon
    teille:
    jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat,
    pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.

    Äänestä

Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.

Äänestä
  • Juupas eipäs sanoi uskovainen ja oli aina oikeassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juupas eipäs sanoi uskovainen ja oli aina oikeassa.

    KR 1933/-38, Room. 16:20
    Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle.
    Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KR 1933/-38, Room. 16:20
    Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle.
    Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

    Onnistuuko hyvin rikollisten anteeksiannolla.

    Äänestä

Mitä on se, jos pitää jotakin asiaa halpana? Se on sitä, ettei arvosta kyseistä asiaa - ei anna sille ARVOA, ei arvosta sitä. Jos maalaan suurella vaivalla taulun ja laitan sen myytäväksi, joku toinen saattaa pitää sitä halpana, arvottomana, vaikka itse arvostaisin sitä yli kaiken. Tai jos osallistun talkoisiin omasta mielestäni ahkeralla työpanoksella, talkoiden järjestäjä voi pitää työpanostani niin mitättömänä, ettei pidä sitä edes kiitoksen arvoisena.

Kaikkitietävä Jumala näki ennalta Aadamin lankeemuksen. Hän ts. näki ja ymmärsi täydellisesti, mitä konkreettisia seurauksia Aadamin lankeemuksesta ihmiskunnalle koituisi. Mm. tämä: "Kaikki ovat pois poikenneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Ei ole ketään, joka etsisi Jumalaa, ei yhden yhtäkään." Ja tämä: "Jokainen, joka syntiä tekee, on synnin ORJA." Ja tämä: "Hei eivät TIEDÄ, mitä he tekevät." Ihmiskunta ts. pimentyi niin täydellisesti mieleltään ja ymmärrykseltään, ettei kukaan synnin orjana etsi Jumalaa, ja kun Jumala otti ihmisen muodon, ihmiskunta ei kyennyt muuuhun kuin tappamaan Hänet. Jumala näki kaiken tämän ennalta, sillä UT:ssa lukee: "Karitsa, joka on ristiinnaulittu maailman perustamisesta asti." Jumala tiesi siis tarkkaan, kuinka vakavia asioita seuraisi siitä, jos Hän sallisi käärmeen langettaa Eevan ja Aadamin Paratiisissa.

Herääkin kysymys, kuinka arvokkaana Jumala kaiken tämän ennalta tienneenä piti oman rakkaan Poikansa uhria. Jesaja 53 kuvaa sitä, millaisiin kärsimyksiin Jumala salli oman rakkaan Poikansa joutua ihmisten käsissä. Kuinka arvokkaana Hän sitten piti sitä, että Hänen Poikansa suostui tuohon kaikkeen: tulemaan ihmiseksi ja kärsimään yksinäisyyttä, ylenkatsetta, väkivaltaa, hyljätyksi tulemisen ja peräti rikollisille tarkoitetun kiduttavan kuolemanrangaistuksen? Mihin hintaan Jumala salli tällaista Pojalleen tapahtuvan?  Jumala tiesi ja näki ihmiskunnan täydellisen poispoikenneisuuden ja synnin orjuuden: sen, ettei kukaan ihminen ollut millään tavoin tai missään mielessä vapaa suhteessaan Jumalaan, vaan täysin pois poikennut ja synnin orja.

Millaisen arvon Jumala tässä tilanteessa antoi Poikansa vapaaehtoiselle uhrille?  Jeesus Kristushan tuli etsimään sitä, mikä on kadonnut - Jeesus Kristus tuli, jotta maailma Hänen kauttansa pelastuisi. Jumala arvosti Poikansa ihmiseksi tuloa ja ristinkuolemaa tasan niin paljon kuin Hän Kaikkivaltiaana ja kaikkitietävänä salli Jeesuksen ristinkuoleman korjaavan niitä seurauksia, joita Hän salli Aadamin lankeemuksesta ihmiskunnalle koituvan. Kaikki muu on saivartelua ja vähättelee joko Jumalan kaikkivaltiutta tai kaikkitietävyyttä.

Jumala arvosti oman Poikansa ristinkuolemaa suhteessa Aadamin lankeemukseen juuri siinä määrin kuin Jeesuksen Kristuksen ristinkuolema Jumalan kaikkivaltiuden alaisuudessa korjasi Aadamin lankeemuksesta aiheutuneet seuraukset. Jos Aadamin lankeemuksen seurauksena pois poikenneen ihmiskunnan keskuudesta yksikin ihminen on jäävä Kristuksen hankkiman pelastuksen ulkopuolelle, on kiistatonta, että Jumala siinä tapauksessa arvostaa Aadamin lankeemusta enemmän kuin oman Poikansa uhria, sillä Hän ei tällöin katso Jeesuksen uhrin riittävän tekemään Käärmeen eli Perkeleen tekoja täysin tyhjäksi.

Ihmiskunnan onneksi Jumala valitsi Paavalin julistamaan ilosanomaa. Ilosanomaa siitä, että Jeesuksen Kristuksen uhri on Jumalan silmissä mittaamattoman arvokas - niin arvokas, että kerran on jokainen polvi notkistuva ja jokainen kieli tunnustava iloiten Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus on Herra. Ja niin toteutuu tämä Raamatun totuus: Jumala on määrännyt kaikki tottelemattomuuteen, jotta Hän armahtaisi kaikkia.

Äänestä

KR 1933/-38, Hebr. 10:4-20
Sillä mahdotonta on,
että härkäin
ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo:
"Uhria
ja antia sinä et tahtonut,
mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
polttouhreihin
ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
Silloin minä sanoin:
'Katso,
minä tulen
- kirjakääröön on minusta kirjoitettu
- tekemään sinun tahtosi,
Jumala.'"
Kun hän ensin sanoo:
"Uhreja
ja anteja
ja polttouhreja
ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt",
vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
sanoo hän sitten:
"Katso,
minä tulen tekemään sinun tahtosi."
Hän poistaa ensimmäisen,
pystyttääkseen toisen.

Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;

mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä,
ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
ja odottaa nyt vain,
kunnes
hänen
vihollisensa
pannaan
hänen
jalkojensa
astinlaudaksi.
Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne,
jotka pyhitetään.
Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki;
sillä sanottuaan:
"Tämä on se liitto,
jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan",
sanoo Herra:
"Minä panen lakini heidän sydämiinsä
ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
ja:
"heidän syntejänsä
ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut,
siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
Koska meillä siis,
veljet,
on luja luottamus siihen,
että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi
ja eläväksi tieksi,
joka käy esiripun,
se on hänen lihansa,
kautta,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Varoitus tulee Jeesukselta!

”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.”
Matt 18:6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu