Muilla hallituskumppaneilla ei ole asiaan osaamista, tuskin edes voitte sellaisen mainita joka tietäisi keskustan tietoa paremmin. Oma käsitys on että konemalli on F35. Otan tuohon pari juttua, se avaisi missä mennään, kun otettu Suomeen mm F35 huolto. Toisena asiana ottaisin Patrian panssaroitu AMV on ehdolla Japanin puolustusvoimien uudeksi ajoneuvoksi.
Patria on mukana kilpailussa, jossa Japanin puolustusvoimille hankitaan uudet panssaroidut ajoneuvot.
https://yle.fi/uutiset/3-11700105
Hävittäjien moottoreiden huolto.
Patriasta on tullut myös merkittävä hävittäjien moottoreiden eli suihkumoottoreiden huoltaja.
Viimeisin askel otettiin muutama viikko sitten. Patrian ja norjalaisen Kongsbergin omistama Kongsberg Aviation Maintenance Services (KAMS) ilmoitti, että Norjan Ryggessä sijaitseva huoltokeskus on valmis aloittamaan amerikkalaisen Lockheed Martinin F-35 -hävittäjän moottoreiden huollon.
Rygge on Euroopassa toinen kansainvälisistä moottoreiden huoltokeskuksista. Toinen sijaitsee Hollannissa. Näissä huolletaan kaikkien niiden Euroopan F-35-maiden moottorit, jotka ovat mukana monikansallisissa huoltoverkostoissa.
https://yle.fi/uutiset/3-11665414
Toinen sopimus koskee sitä, että Nemolla ammutaan sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Ensimmäisten ammuntojen valmistelu on jo käynnissä. Suomessa ammuntoja tehdään Lohtajalla. Lohtaja on Kokkolan kupeessa merenrrannalla, komeaa hiekkadyyniä jossa Puolustusvoimilla laajat alueet, jossa enimmäkseen IT puoli harjoittelee.
Summa summarum !
Suomi valitsee kaikkeen viitaten juuri F35 koneen, siihen valmiuksia tulee olemaan, ja lisää tulemaan. Myös jo Venäläiset kavahti, että Suomi voi iskeä lentokalustolla syvälle heidän alueelleen tuhoten heidän hyökkäysvoimia. Suomi ei ole kuin esim Ukraina, että antaisi edes aihetta Venäjän hyökkäykseen, kun takana paljon muiden maiden tukea ja omaa osaamista. Myös Ruotsi nyt kasvattaa omaa reserviläis armeijaa, joka ajettiin lähes alas vuosia sitten.
Sil`viissiin !
Valtioissa aina ensin tulee turvallisuus, varsinkin kun liki valtioita joissa hyökkätshaluja naapurin puolellle. Myös vasemmistolaisten hyöty jotka tätäkin vastaan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Rahaa on!
Tuo raha n 1/3 osa mitä menee kehitusapu tukee, se vielä maille jossa johtajansa ottaa päältä omiin palatseihinsa ja elämäänsä.
banaanivaltiossa heimopäällikkö ostaa kaikille ministereille uudet lamborhinit (ministerit ovat myös kaikki veljiä ja sukulaispoikia)
Sivarit miinanpolkijoiksi, tapahtunee todellisuudessa sodassa.
Ja muita aputehtäviä.
Keskustan ja Vihreiden eräjormat hallitsee yhdessä
Eli, annat mieluummin nekkeri johtajille hävittäjä rahamme, Niin Tavjakin sanoi.
Tämän tason hankinnoissa tai edes pienemmissä eduskunta ei ole ikinä kävellyt puolustusministeriön tai armeijan kannan yli. Käytännössä HX projektiryhmä valitsee konetyypin, ei yksittäinen puolue.
Miksi keskustalla olisi osaamista hävittäjähankinnan suhteen sen paremmin kuin muillakaan puolueilla? Tunnen kolme HX projektiryhmään kuuluvaa, eikä kukaan heistä ole keskustalainen.
Kepu ne valitsee,tottakai armeijan ammatti-ihmiset antaa siihen osviitat.
Arhinmäki josanoi ettei niitä tarvita. Millä hänkin sivarina luulee puolustavansa maata.
Varmaan Tuntemattoman sotilaan jousipyssyllä.
Ärhinmäki pannaan kantamaan ruumiita ja kiillottamaan meirän upseerien saappahia ja kiiltävää pitää tulla. Myös muille armeijan käymättömille löytyy kyllä hommia, haudankaivajia ,ruumiinpesijöitä,arkuttajia,haudankaivajia,leikkuujätteiden ,siivoojia,suolenkerääjiä ,tässä vain kaatuneisiin kohdistuvia.