Erikseen asuvat parit, miten toimitte toistenne kotona?

Onko palstalla erikseen asuvia pareja, jos niin miten toimitte toistenne kodeissa? Oletteko kuin kotonanne, tavaroitanne, vaatteita ja muuta on kummankin asunnossa ja teette kotitöitä molempien luona? Vai oletteko enemmän vieraana toisen kodissa? Onko teillä avaimet vai pitääkö aina toisen olla paikalla yhtä aikaa?
8556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Asuttiin erikseen yli kaksi vuotta, ihan hyvin toimi lyhyehkön välimatkan kanssa. Onhan siinä alussa vähän vieraisilla oloa, mutta ei se onnistu pidemmän päälle. Aika pian oltiin molempien kämpillä kuin kotonaan, varmaan jo parin kolmen kuukauden päästä ja siinä vaiheessa kai ne avaimetkin vaihdettiin, en muista tarkkaan. Älytön ajatus ettei kumppanin kotiin olisi avaimia, ajattelepa käytännöllisyyden kannalta jos toinen tulee ensin kotiin, ei kai pihassakaan voi seisoa odottamassa.

Äänestä

Miten sen nyt näkee, tilannesidonnaista paljolti. Joskus on ripeästikin siirrytty tuttavalliseen oleiluun, joskus taas siihen ei löydy tietä millään.

Taannoin kävin niinkin, että yli puolen vuoden tuntemisen jälkeen istuttiin edelleen jäykästi olkkarin sohvalla. Mikään ex-temporemainen liikehdintä ei tuntunut luontevalta. Villatakin jättäminen eteiseen oli yhtä kaukainen ajatus kuin kaupunkimatka Lontooseen tällä hetkellä. Ehkä se ei ollutkaan treffailua, vaikka siinä luulossa olin.

Muunlaisiakin kokemuksia on, kerrankin jossain aivan toisaalla herkesin tuttavalliseksi jo muutaman viikon tuntemisen jälkeen. Sitä tosin edelsi tiivis lähes jokailtainen yhdessäolo eräässä julkisessa anniskelupaikassa ja maratonkeskustelut.

Tutustuminen vaatii aikaa, yhdessäoloaikaa, ei kuukausien kulumista.

Taisi mennä asian vierestä, mutta olkoon.

Äänestä
  • Tuli tarve tilittää masentavista tapailukokemuksista, ei siis todella aina olla samoilla linjoilla.. menee kyllä tääkin asian vierestä ja saa poistaa jos aloittajaa haittaa.

    Ite tapailin kerran yhtä naista yli puoli vuotta ja ikinä se ei mennyt romanttiseen suuntaan, vaikka minkä olisi tehnyt niin oltiin jäykästi. Silti ei olisi halunnut lopettaa tapaamistakaan, no se kuivui itestään kokoon, ei siihen saatu tunteita mukaan. Toinen outo oli kerran yksi nainen, joka ehdotti heti seksiä vaikka luulin että ollaan romanttisilla treffeillä, no se jäi siihen kanssa. En mä tiedä, monelta puuttuu aika kokonaan tilanteen taju tai halutaan eri juttuja. Paras lopettaa melko heti, jos ei synkkaa yhteen ja mee itestään eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuli tarve tilittää masentavista tapailukokemuksista, ei siis todella aina olla samoilla linjoilla.. menee kyllä tääkin asian vierestä ja saa poistaa jos aloittajaa haittaa.

    Ite tapailin kerran yhtä naista yli puoli vuotta ja ikinä se ei mennyt romanttiseen suuntaan, vaikka minkä olisi tehnyt niin oltiin jäykästi. Silti ei olisi halunnut lopettaa tapaamistakaan, no se kuivui itestään kokoon, ei siihen saatu tunteita mukaan. Toinen outo oli kerran yksi nainen, joka ehdotti heti seksiä vaikka luulin että ollaan romanttisilla treffeillä, no se jäi siihen kanssa. En mä tiedä, monelta puuttuu aika kokonaan tilanteen taju tai halutaan eri juttuja. Paras lopettaa melko heti, jos ei synkkaa yhteen ja mee itestään eteenpäin.

    Kannattaa ainakin tutustua hyvin ennen kuin lähtee treffeille, niin välttää seksin perässä juoksijat ja muuten sopimattomat. Täysin turhaa vaivata itseään tapaamiseen, jos se menee todennäköisesti pilalle. Tietysti voi käydä niinkin, että tutustuu etukäteen ja silti treffit menee pilalle, mutta todennäköisyys on ainakin pienempi.

    Ite oon joskus lähtenyt ihan tuntemattoman kanssa treffeille ja aina on saanut katua.. No ei tutunkaan kanssa aina synkkaa tai mennään jotenkin eri tahtiin ja koko juttu kuivuu kokoon tai jollekin tulee huono fiilis. Paras lopettaa koko treffailu aika helposti, ei ne jutut pitkittämisestä parane mihinkään suuntaan.

    Itse ajattelen ettei treffailua kannata aloittaakaan, ellei tavoitella samoja asioita. Tavoitteet on hyvä selvittää ennen kuin lähtee treffeille. Etenemistahdissa voi ja täytyykin mielestäni joustaa, koska on aika epätavallista että tunnetaso kehittyy kahden ihmisen mielessä täysin samaan tahtiin. Itse voisin tapailla aika kauankin, vaikka tilanne olisi vasta neutraali, jos ei mitään vastenmielistä tulisi eteen ja keskusteluyhteys syvenisi. Ajattelisin että suhde on vasta kehittymässä ja katsotaan ajan kanssa tuleeko siitä mitään.

    Äänestä

Ei ole mitään yhteistä toimintapolitiikkaa. Toisen kotona molemmat ovat kuin kotonaan ja toisen kotona asunnon haltija tekee kaiken ja toinen on vieraana. Joo on hullua ja vinksallaan, liittyy toisen yliampuvaan reviiritietoisuuteen. Avaimia ei ole vaihdettu ja alkaa näyttää siltä ettei ikinä vaihdetakaan.

Äänestä

Kokemusta liikaakin erikseen asumisesta ja turhasta hengaamisesta. Onneksi sain lopetettua suhteen vihdoin viimein. Uskokaa muut suosiolla ettei suhteella ole tulevaisuutta, jos ei säällisessä ajassa saada yhteistä elämää muodostettua. Älkää sompailko ja odotelko vuosikausia välitilassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko palstalla erikseen asuvia pareja, jos niin miten toimitte toistenne kodeissa? Oletteko kuin kotonanne, tavaroitanne, vaatteita ja muuta on kummankin asunnossa ja teette kotitöitä molempien luona? Vai oletteko enemmän vieraana toisen kodissa? Onko teillä avaimet vai pitääkö aina toisen olla paikalla yhtä aikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu