jossa tarkasteltiin syyttömänä vankeudessa olleita sekä myös ulkomaalaistaustaisten pidätyksiä ja tutkintavankeuksia ja niiden pituuksia suhteessa suomalaisten vankeuden pituuksiin.
"Pisimpään vapautensa menettäneiden joukossa oli paljon ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia.
Ylen selvityksen perusteella vuonna 2017 noin neljäsosa syyttömänä pidätetyistä tai vangituista oli ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Ulkomaalaisia epäillään suhteellisesti heidän määräänsä nähden useammin rikoksista kuin suomalaisia".
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelin ei osaa sanoa sitä, miksi ulkomaalaiset korostuvat aineistossa. Hän ei myönnä, että poliisi suhtautuisi heihin eri tavalla kuin suomalaisiin.
Arvelinin mukaan on kuitenkin tyypillistä, että kiinniottoon, pidätykseen ja vangitsemiseen liittyvät kriteerit täyttyvät ulkomaalaisten kohdalla helpommin kuin suomalaisten kohdalla.
Pakkokeinolakiin kirjattujen pykälien perusteella pidättämisen edellytykset täyttyvät henkilöillä, joilla ei ole vakinaista kotiosoitetta Suomessa ja on todennäköistä, että hän saattaa poistua Suomesta tavoittamattomiin.
Käytännössä poliisi siis pitää todennäköisenä, että ulkomaalainen pakenee maasta ja hankaloittaa näin rikoksen selvittämistä.
Vangitun tai pidätetyn vapautti tyypillisimmin käräjäoikeus tai syyttäjä. Asianajaja Antti Riihelän mielestä on oikeuslaitoksen uskottavuuden kannalta äärimmäisen tärkeää, että syytteitä myös hylätään.
Merkittävän osan vapauttavista ratkaisuista teki myös poliisi tai hovioikeus.
Tässä linkki Ylen kirjoitukseen
https://yle.fi/uutiset/3-10775373

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ulkomaalaiset tekevät enemmän rikoksia kuin kansalaiset suhteessa väestöosuuteensa.
Aina herää myös kysymys, onko vapautettu sittenkään syytön ? Jo silloin kun hänet on pidätetty hän on ollut todennäköisesti syyllinen. Siis enemmän syyllinen, kuin syytön.