Määräaikainen sopimus

Jouduin petoksen uhriksi ja nyt on luottotiedot mennyttä. KO tuomio tuli.
Tein vuoden mittaisen määräaikaisen sähkösopimuksen jonka irtisanoin. Irtisanomisen tein monta kertaa, kun eivät millään uskoneet että en halua olla heidän asiakkaana, kokoajan tuputtivat jatkosopimusta jota en tehnyt. Pyysin loppulaskun. Sen jälkeen tuli uusia laskuja, jotka reklamoin virheellisiksi. Ja samaan aikaan maksoin toiselle yhtiölle sähköenergiasta. Olen ollut toisen energiayhtiön asiakkaana jo 2v. Ja viime keväänä tuli tuolta edeltävältä yhtiöltä jälleen lasku, reklamoin senkin, niin laittoivat perintään ja haastemenettelyyn. Toimitin irtisanomisilmoituksen ym ja minulle todettiin että se on väärennetty, laskut on aiheellista maksaa, muuten saat tuomion. Kuluttajaneuvonta nosti kädet pystyyn. Ja niin vaan KO tuomitsi maksamaan. Tekstien mukaan irtisanomisilmoitus on jälkeenpäin tehty jne eikä ole mitenkään voitu sähköpostilla lähettää. Kun kantajan rekisteritietojen mukaan heillä ei sellaista ole. Tässä kohtaa kantajan selvitys katsotaan näytetyksi ja vastaaja on hävinnyt asian.
Ei mene minun oikeustajuun tämä. Mielestäni minun ei kuulu maksaa kahdelle eri energiayhtiölle. Yhden käyttöpaikan sähköenergiasta. Kun kilpailutin ja tein sopimuksen edullisemman kanssa. Ja aiempi irtisanottiin. En ymmärrä.
16477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eihän vain vaa salainen sieltä on juttuja kuulunut !!

Äänestä

Kusettajia on täynnä koko sähköala. Kuulostaa siltä, että sinulla olisi pitänyt olla parempi asianajaja. Iso osa asianajajistakin on todella typeriä ja ahneita.

Äänestä

Sähkösopimuksen voi irtisanoa vapaasti vasta vuoden päästä sen alkamisesta. Jos irtisanoo aikaisemmin niin siitä joutuu maksamaan.

Äänestä

Mikä oli aloituksen pointti?

Äänestä
  • Pointti on se että ostakaa sähkönne sieltä missä se on halvinta.

    Äänestä

Määräaikainen sähkösopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana mikäli jompikumpi osapuoli ei irtisano sitä. Aloituksessa mainittu että asiakas on irtisanonut sopimuksen.
Petos se silloin on jos energiayhtiö jatkaa sopimusta irtisanomisesta huolimatta.
Tässä tilanteessa tehtävä jakeluverkonhaltijalle ilmoitus että päättymispäivän jälkeen muodostunut sopimus ei ole pätevä.
Jakeluverkonhaltijalla on lain määrittelemä velvoite toimittaa sähköä (esimerkiksi tilanteissa jossa määräaikainen sopimus on päättynyt) korvausta vastaan, kunnes uusi sopimus on toisen energiayhtiön kanssa solmittu.

Asianajaja heti vaihtoon. Tuollainen tuomio on väärinperustein tuomittu.

Äänestä
  • Asianajaja ei tuomitse vaan oikeus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asianajaja ei tuomitse vaan oikeus.

    Hän varmaan tarkoitti että asianajaja on ollut huono. Jos on asiansa osaava asianajaja niin tällaisessa tapauksessa ei tuomiota tule. Irtisanomisilmoitus pitää olla riittävä näyttämään toteen että sopimus on päättynyt. Ja ainahan sähköpostien lähettämisestä jää lähettämis tieto lähetetty osioon. Jos on soittanut kyseiseen yritykseen niin puhelimen puheluhistoriastahan näkee milloin tahansa puhelut ja niiden kestot.

    Olisi hyvä jos aloittaja kertoisi mikä sähköyhtiö on tehnyt noin kierosti.

    Minusta aloittajalle tullut tuomio on aiheeton ja pitäisi ehdottomasti riitauttaa. Minä en tuomiota hyväksyisi taistelematta oikeuksieni puolesta. Ja vaihtaisin heti asianajajan.

    Aloittaja joko valehtelee tai on muuten tyhmä. Ei tuollaiseen tilanteeseen kukaan järkevä ihminen joudu alunalakenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja joko valehtelee tai on muuten tyhmä. Ei tuollaiseen tilanteeseen kukaan järkevä ihminen joudu alunalakenkaan.

    Kirjoituksesta päättelen, että aloittaja on vain tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoituksesta päättelen, että aloittaja on vain tyhmä.

    En usko että kyseessä on valehtelu tai tyhmyys.
    Sähköyhtiöt osaa olla kieroja ja puhua ns.väärää totuutta. Kun lähtökohtaisesti oikeuslaitosten ajatusmaailmana on että kantaja oikeassa ja vastaaja väärässä vaikka olisi kuinka vedenpitävä todiste näyttönä jolla kantaja häviäisi. Ja usein moni yritys kokeilee tikulla jäätä ja laittaa laskut perintään jos vaikka asiakas huomaamatta maksaisi ja velkoja jättää / unohtaa kertoa mikä se totuus asiassa oikeasti on. Ja kovin vaikuttaisi siltä että sähköyhtiö ei halua myöntää virheitään, eikä kertoa totuutta ja nyt viaton joutuu kärsimään.
    Suosittelisin riitauttamaan asian.
    Mielenkiinnosta haluaisin tietää mikä sähköyhtiö on kyseessä.

    Ei mikään sähköyhtiö vaan joku näitä tekaistuja ns. sähkön myyntiyhtiöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei mikään sähköyhtiö vaan joku näitä tekaistuja ns. sähkön myyntiyhtiöitä.

    Nimi esiin joka tapauksessa niin osataan varoa muutkin!

    Äänestä

Alioikeuden päätöksestä on valitettu. Hovioikeuteen mennään.
Kyseessä on Lumo energia.

Äänestä

Kun tekee määräaikaisen sopimuksen, se sitoo molempia, niin että siinä on päivä määrä milloin se loppuu, Ja voi tehdä toisen sopimuksen joko ao yhtiön kanssa tai kilpailuttaa jonkun muun tilalle. Tämä yhtiö hoitaa uuden sopimuksen tiedot entiselle yhtiölle ja alkaa toimittaa sähköä, joko pörssi sähkö sopimuksella tai toistaiseksi sopimuksella tai määräaikaisella sopimuksella, ei pitäisi olla mitää epäselvyttä. Sekä siirto tulee aina paikkakunnan sähköyhtiöltä, siihen ei voi vaikuttaa.
Eli jotain aloittajan sotkussa on epä määräisttä. No lumo yhtiötä ei taida enää olla, on sen asiakkaat kai siirretty Lumme yhtiön asiakkaaksi. Olisi hyvä tietää miten tuo sotku on lopullisesti selvinnyt. Kun jo on muutama vuosi kulunut.

Äänestä

Tarkistin tosiaan Lumo yhtiö on loppu vuonna 2021 asetettu konkurssiin, joten siellä on ollut 8000 asiakasta, ilman sähkö sopimusta, ja kuten kokemusta on ainakin osa siirtyi Lumme yhtiön asiakkaaksi, samoilla määräaikainen laskutus jatkui.
Ja kun se loppui mm minä siirryin pörssi sähköön, johon ole tyytyväinen ollut jo vuosia.
Pörssi sähkö voi päättä 2 viikon päästä. Mutta ei ole tarvetta kun sähkön hintä on ollut 3 - 7 c/kwh koko tämän vuoden jopa välillä miinuksella. No olihan helmikuussa tuo 1 päivä kun sähkö kipusi 1.60 euroon c /kwh. Mutta kyllä sähkön kulutusta ohjailla näin eläkkeellä. Jopa yö sähköä voi hyödyntää, etenkin siirron osalta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jouduin petoksen uhriksi ja nyt on luottotiedot mennyttä. KO tuomio tuli.
Tein vuoden mittaisen määräaikaisen sähkösopimuksen jonka irtisanoin. Irtisanomisen tein monta kertaa, kun eivät millään uskoneet että en halua olla heidän asiakkaana, kokoajan tuputtivat jatkosopimusta jota en tehnyt. Pyysin loppulaskun. Sen jälkeen tuli uusia laskuja, jotka reklamoin virheellisiksi. Ja samaan aikaan maksoin toiselle yhtiölle sähköenergiasta. Olen ollut toisen energiayhtiön asiakkaana jo 2v. Ja viime keväänä tuli tuolta edeltävältä yhtiöltä jälleen lasku, reklamoin senkin, niin laittoivat perintään ja haastemenettelyyn. Toimitin irtisanomisilmoituksen ym ja minulle todettiin että se on väärennetty, laskut on aiheellista maksaa, muuten saat tuomion. Kuluttajaneuvonta nosti kädet pystyyn. Ja niin vaan KO tuomitsi maksamaan. Tekstien mukaan irtisanomisilmoitus on jälkeenpäin tehty jne eikä ole mitenkään voitu sähköpostilla lähettää. Kun kantajan rekisteritietojen mukaan heillä ei sellaista ole. Tässä kohtaa kantajan selvitys katsotaan näytetyksi ja vastaaja on hävinnyt asian.
Ei mene minun oikeustajuun tämä. Mielestäni minun ei kuulu maksaa kahdelle eri energiayhtiölle. Yhden käyttöpaikan sähköenergiasta. Kun kilpailutin ja tein sopimuksen edullisemman kanssa. Ja aiempi irtisanottiin. En ymmärrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu