Hallitus päivä päivältä nahjus

Kyä menee usko hallitukseen täysin. Mitään ei osata päättää. Lapsellekin pitää sanoa kuinka asiat ovat, eikä seuraavana päivänä niitä muuteta. Teini hallitus meillä ja ailahteleva sekin.
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta hallitus on tehnyt hyvää työtä.  Minulla menee usko kokoomukseen ja persuihin, kun joka asiassa ovat eri mieltä, eivätkä kerro konkreettisia oikeita toimenpiteitä.

vaalien siirto oli aivan oikea, jo tässä korona tilanteessa oli oikea siirtää vaalia. minusta olisi pitänyt siirtää elokuun loppuun.
Olen aina äänestänyt kokoomusta, mutta nyt aion äänestää persuja, mutta lintosen loistavan esityksen jälkeen äänestän  demareja.

ps. 𝙰𝚕𝚘𝚒𝚝𝚝𝚊𝚓𝚊, 𝚎𝚝 𝚖𝚞𝚞𝚝𝚎𝚗 𝚔𝚎𝚛𝚝𝚘𝚗𝚞𝚝 𝚢𝚑𝚝𝚊̈𝚊̈𝚗, 𝚖𝚒𝚜𝚜𝚊̈ 𝚘𝚟𝚊𝚝 𝚎𝚙𝚊̈𝚘𝚗𝚗𝚒𝚜𝚝𝚞𝚗𝚎𝚎𝚝 𝚓𝚊 𝚔𝚞𝚒𝚗𝚔𝚊 𝚜𝚒𝚗𝚞𝚗 𝚖𝚒𝚎𝚕𝚎𝚜𝚝𝚊̈𝚜𝚒 𝚘𝚕𝚒𝚜𝚒 𝚑𝚘𝚖𝚖𝚊 𝚙𝚒𝚝𝚊̈𝚗𝚢𝚝 𝚑𝚘𝚒𝚝𝚊𝚊.

1Äänestä
  • Ajetteleppa missä ovat onnistuneet, minusta ei missään. Valheita valheen perään. Olen odottanut sitä satastakin mitä luvattiin. Pensan hinta nousi vaikka väittivät ettei nouse.Vaalisalaisuudesta pidän kiinni ketä äänestän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajetteleppa missä ovat onnistuneet, minusta ei missään. Valheita valheen perään. Olen odottanut sitä satastakin mitä luvattiin. Pensan hinta nousi vaikka väittivät ettei nouse.Vaalisalaisuudesta pidän kiinni ketä äänestän.

    Tämä Marinin hallitus minusta toimii tosi hyvin.Nyt Suomessa asioita hyvin hoitava Marinin johdolla toimiva hallitus,köyhät jaksaa aina bensan hinnasta urputtaa,ruvetkaa kulkemaan ladattavalla sähköajoneuvoilla ,siinä niitä satasia säästönä .kertyy

    1Äänestä

Niinpä.
Vaikka eipä se kuntatasollakaan yhtään päästään terveempää touhua ole tuo politikointi.
Kuntatasolla vaan ne vahingot jäävät paikallisiksi ja öyhöttäjät öyhöttävät paikallisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyä menee usko hallitukseen täysin. Mitään ei osata päättää. Lapsellekin pitää sanoa kuinka asiat ovat, eikä seuraavana päivänä niitä muuteta. Teini hallitus meillä ja ailahteleva sekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu