Rahaa mitään tekemättä - vrt. ennen ja nyt

Työkkärissä piti ennen käydä kerran viikossa tunnin kuulusteltavana, nykyisin tuskin ollenkaan.Ja jos kieltäytyy, niin saa siitä huolimatta rahaa.

Liian helposti saa aivan ilmaista rahaa nykyisin muutamalla hiirenklikkauksella sohvanpohjalta käsin.

Ennen piti myös käydä sossussakin kuulusteltavana ja ne oli kuin Gestapo kuulusteluja!
Virkailija käveli tuolilla istuvaa hakijaa kädet puuskassa ympäri, kysellen monenlaisia asioita tuima ilme kasvoillaan, kengän korot kopisten.

Kaikki paperit oli oltava, jotkin kolmena kappaleena, muuten hylky!

Pahinta oli jonottaminen aamulla ahtaassa haisevassa tilassa mustalaisten , "pakolaisten" alkoholistien, narkkareiden, huutavien kakaroiden kanssa seisoen, tuijottaen tyhjyyteen. (älyluureja ja nettiä ei ollut)

Helpolla pääsee nykypävän lusmut!
Ulkomaita myöten tullaan iki-eläteiksi valmiiseen pöytään!

- asiakas vuodesta 1984
8292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sikäli hölmö provokaatio, että tuossa jatkuvassa gestapo-kuulustelussa on myös kustannuksia jotka kaikki päätyy yhteiskunnan maksettavaksi. Ne gestapo-kuulustelut ei muuta työttömän tilannetta yhtään mitenkään, ne ainoastaan kasvattaa entistä enemmän vihaa ja epäluuloa muita kohtaan kun jopa systeemiin sallitaan sellainen toiminta.

Ennemmin tulisi vauhdittaa ay-liikkeen ja elinkeinoelämän sopimushaluja investointeja ja suomalaisen työn kysyntää lisäävään suuntaan, ja vime kädessä se on eduskunnan lakisääteinen tehtävä.

Kyllä, tämä voi tarkoittaa myös veronkorotuksia ja menoleikkauksia, joskin menoleikkausten puolella vuosikausien porvarihallitusten toiminnan jälkeen alkaa ainakin tuloportaan alapäässä kaikki leikkaamisvarat olla jo käytetty.

Huono-osaisia kurittamalla EI TULE UUSIA NOKIOITA, siitä on kyse. Vastuu näistä kuuluu varsinkin kaikille heille, joilla itsellään hyvä asema työmarkkinoilla, silloin voidaan katsoa heillä olevan myös päätösvaltaa ja investointivaraa em. asioihin.

Äänestä
  • Ei nuo muiden nälvijätkään siihen mitään voi. Niithän tulee olemaan kun ovat itsekin työttömiä

    Äänestä

Kaikki hyvä ja vaikuttava mitä suomeen on tehty, tehtiin ennen työkkäreitä.

Äänestä

Rahoittaja yleensä saa määrätä. Työvoiman tarjoaa puolestaan työvoiman tarjontaan erikoistunut taho.

Äänestä

Ennen oli asiat paremmin

Betaalerimies

Äänestä

Mitäpä sitä minnekään lähtemään kun toimeentulotuki pelastaa kuitenkin.

Äänestä

"Työkkärissä piti ennen käydä kerran viikossa tunnin kuulusteltavana"

Ja avaruusoliot olivat paikalla kuten myös joulupukki. Mistä nämä trollipellet näitä tarinoita keksivät? Ja ennen kaikkea miksi? Ja kuka näitä ikivanhoja trollauksiakin viitsii nostella?

Äänestä

Joskus -70 ja -80 luvuilla ei ollut EU'ta,
se on se pahin tapahtuma koskaan Suomelle,
sen takia nämä maahanmuuttajat ovat täällä miljardien hinnalla
ja turvallisuuden tuhoamisella!
Ne Vietnamilaiset ym ovat täysin eri asia ja ovat hyvä Suomelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Työkkärissä piti ennen käydä kerran viikossa tunnin kuulusteltavana, nykyisin tuskin ollenkaan.Ja jos kieltäytyy, niin saa siitä huolimatta rahaa.

Liian helposti saa aivan ilmaista rahaa nykyisin muutamalla hiirenklikkauksella sohvanpohjalta käsin.

Ennen piti myös käydä sossussakin kuulusteltavana ja ne oli kuin Gestapo kuulusteluja!
Virkailija käveli tuolilla istuvaa hakijaa kädet puuskassa ympäri, kysellen monenlaisia asioita tuima ilme kasvoillaan, kengän korot kopisten.

Kaikki paperit oli oltava, jotkin kolmena kappaleena, muuten hylky!

Pahinta oli jonottaminen aamulla ahtaassa haisevassa tilassa mustalaisten , "pakolaisten" alkoholistien, narkkareiden, huutavien kakaroiden kanssa seisoen, tuijottaen tyhjyyteen. (älyluureja ja nettiä ei ollut)

Helpolla pääsee nykypävän lusmut!
Ulkomaita myöten tullaan iki-eläteiksi valmiiseen pöytään!

- asiakas vuodesta 1984

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu