Ikä alkaa tehdä jo tepposia.
Annan oman näkemykseni Helvetistä (kadotuksesta).
Tuo mitä kirjoitit, on enemmän historiaa, kun ennustusta tai evankeliumia Jeesuksesta.
Huomaan, että olet tutkinut asiaa.
Otan aluksi yhden UT;n merkityksellisen kohdan, josta on helppo mieltää, mikä kadotus on, koska kadotuksessa tiedostetaan, ja nähdään Pyhien tanssi sekä ylistys, soitto ja Jumalan, Jeesuksen sekä Hengen aikaan saamassa Uudessa Jerusalemissa.
Ensinnäkin Ben Hinnomin laakso ei ole mitenkään Helvetti.
Se oli toimiva kaatopaikka sekä uhraamispaikka, jossa ihmiset tapettiin lähes välittömästi.
Helvetti, jos käyttää sellaista nimeä on ihmisen lopullinen paikka, joilla ei ole Jeesusta, eikä siellä ole vielä ketään. Se on varattu, ei Pyhille.
Lopullisessa tuomiossa on Jeesuksen sanoma; Matt. 25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
Olotila on ikuinen, kuten myös Uusi Jerusalem.
Mutta onko ne lopullisesti erillään toisista. Ei, vaan lähiavaruudessa, josta on näköyhteys Uuteen Jerusalemiin, josta Jeesusten vertaus:
Luuk 16; 23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
26 Ja kaiken tämän lisäksi on MEIDÄN VÄLILLÄMME JA TEIDÄN VAHVISTETTU SUURI JUOPA, (kuilu) teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
28 -sillä minulla on viisi veljeä todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
Kaiken kadotuksesta näkee ja henkinen tuska on suuri, kun näkee Jeesuksen rauhan Hänen omillaan.
Tässä toteutuu se, että >>Jeesus sanoi että on vain pelastus ja kadotus. Olotila heillä kadotuksessa on joka tapauksessa pahempi, mitä Jerusalemissa.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Ellemme siis usko raamatussa olevia profeettojen ja Mooseksen kirjaa, niin vaikka kuollut julistaisi,sanoisimme, et sinä ole kuollut kun siinä saarnaat.
Mitä niistä? Niitä on 5 ja ne eivät kuulu muille kun Israelille.
Ei kukaan voi palvella kahta herraa edelleen
https://youtu.be/ThK5M8Ttzpw
Kiitti kommentista. Ikää kertyy kaikille halusimme tai emme. Käännöksissä on käytetty kreikankielen sanaa ge' enna joka tarkoittaa kaatopaikkaa, muttei helvettiä.
Ge' enna puolestaan on johdettu hebrean kielen sanasta ge hin-nom joka tarkoitti Ben Hinnomin laaksoa. 2. Kun.23:10. Siis helvetti on kääntäjän oma nimitys.
Onko kadotus ja helvetti sama asia? Jeesus sanoi että joka uskoo ja kastetaan se pelastuu mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen. Mark. 16:16.
Jeesus myös sanoi että hänen tulemuksessaan käy niin kuin Nooan päivinä. Matt 24:37 .Silloin Nooa pelastettiin mutta jumalattomat hukutettiin.
Jeesuksen tulemuksessa vanhurskaat pelastetaan mutta jumalattomat tuhotaan tulella.
Matt.13.49-50. Enkelit kokoavat vanhurskaat mutta muut heitetään tuliseen pätsiin.
Se ei ole heittäminen helvettiin vaan nykyinen maa tuhotaan tulella. 2. Piet.3:7
Tulinen pätsi on siis vertaus palavasta maasta eikä siellä ole itkua ja hammasten kiristelyä koska jumalattomien tuho on nopea. Sen todistaa Ps.37.9-11.
Ilmestyksessä mainitaan tulinen järvi jonne heitetään peto, kuolema, väärä profeetta ja saatana. Yksikään niistä ei ole persoona jota voi piinata iankaikkisesti.
Samoin on myös herätettyjen kuolleiden osa. He joutuvat tuomiolle. Jollei nimi ole elämän kirjassa he joutuvat kadotukseen. Se tarkoittaa toista kuolemaa eli ikuista eroa Jumalasta Ilm. 21;8. Se on kadotus jota verrataan tuliseen järveen joka paloi Jeesuksen tulemuksessa.
Tuli pitkä sepustus mutta vastasin. Siunausta
w.
Hyvä kirjoitus, näin me vahvistamme ja hiomme uskon kysymyksiämme.
Hyvää yötä.
Samalla harmittaa kun seurani Kärpät pelaa "puolivaloilla", ja etäsiyyttä Mamballa (valmentajalla) joukkueeseen. Mutta se on vain lätkää.
Öitä Pinnasänky ja muutkin, aamulla heräämme jos Jumala sen suo.
w.
W, et arvostanut pinnasängyn näkemystä siitä, kenellä valta on, kun kirjoitit "jos Jumala sen suo". Pinnasänky olettaa, että Jumala on lepäämässä ja toimettomana.
Kaikki on lähtöisin Jumalasta myös se valta jota Jeesus käyttää. Myös elämän henki joka tekee meistä eläviä on lähtöisin Isältä. Kun tämä palaa takaisin Isälle päättyy maallinen matkamme. Saarn. 12:7.
Jeesus on Isän työmies joka sai vallan tehtäviensä suorittamiseen. Ne tehtävät ovat vielä kesken. Mutta sitä päivää milloin kaikki tapahtuu ei tiedä muut kuin Isä.
Matt. 24:36 ja Mark. 13:32.
Tuomiopäivänä Jeesuksella on valta tuomita kukin tekojensa mukaan. Joh.5:22.
Vaikka valta on Pojalla niin Jumala ei ole toimettomana taustalla. Tänäänkin joku uskollinen saa Isältä Pyhän Hengen lahjan. Luuk 11:13
w.
Mielenkiintoinen,+näkemystäni+tukeva+kommentti.
Pysyn+näkemykseni+takakana.
Ehkä+esimerkki+selventää+tilanteen.
Nyt+on+Puolustusvoimien+Komentajana+Kenraali+Timo+Kivinen+vuodesta+2019+lähtien+ja+Hänellä+on+siinä+Valta.
Edellinen+oli+hyvin+arvostettu+Kenraali+Jarmo+Lindberg+2014–2019
Eli+kenellä+on+valta?
Valta+vaihtuu+jälleen,+kun+Kivisen+tilalle+tulee+uusi+Komentaja,+mutta+ei+Lindberg+juuri+ole+vaihtoehto.
Raamatun+mukaan+Israelin,+Jaakobin+ja+Iisakin+Jumalalla+oli+kaikki+valta+Taivaassa+ja+maan+päällä.+Hän+oli+suvereeni,+vaikka+maan+luomisessa+Jeesus+oli+ansiokas,+mutta+Jumala+säilytti+valtansa.
Kuitenkin+kirjoitin,+Jumalan+on+Israelin+Jumala+ja+se+toimi+VT;n+aikana,+mutta+kun+Jumala+lunasti+ihmiset+synnistä,+sovittajana+oli+Jeesus,+Messias.
Samalla+Hän+siirsi+Vallan+pojalleen+Matt+28M18,+vahvistus+Dan+7;14),+vetäen+kaikkia+ihmisiä+uskomaan+Jeesuksen+luvatuksi+Messiaaksi.+Joh.+6:44+Ei+kukaan+voi+tulla+minun+tyköni,+ellei+Isä,+joka+on+minut+lähettänyt,+häntä+vedä;+ja+minä+herätän+hänet+viimeisenä+päivänä.
Miksi+sitten+Jumalan+kansasta+on+Messiaanisia+alle+10%,+jq+siitä+huolimatta+Jumalan+aikaisemmat+siunaukset,+sekä+luonnollisesti+nyt+Jeesuksen+siunaus+auttaa+maata,+yli+200+miljoonaisen+vihamielisen+Valtioiden+keskellä.
Profeetat+kirjoittivat+ja+opettivat+kansaansa,+valmistumaan+luvatun+Messiaan+tulemisesta.+Messias+tuli,+mutta+vain+pieni+osa+kansasta+otti+vastaan+Jeesuksen+ja+siksi+Jumala+laittoi+”peitteen”+kansansa+päälle,+ettei+ainakaan+tilanne+pahemmaksi+mene.+
Jumala+ei+ota+kansansakaan+päältä+peitettä+pois,+mutta+sen+tekee+Jeesus.
2+Kor+3;12+Koska+meillä+on+tällainen+toivo,+esiinnymme+aivan+avoimesti,+
13+toisin+kuin+Mooses,+joka+pani+kasvoilleen+peitteen,+jotteivät+israelilaiset+näkisi+katoavaisen+loisteen+häviämistä.+(+Lue+2.+Moos.+34:33,35)
14+Heidän+mielensä+paatuivat.+Sama+peite+PYSYY+EDELLEENKIN+PAIKOILLAAN+kun+he+lukevat+vanhan+liiton+kirjoituksia,+sillä+VASTA+KRISTUS+POISTAA+SEN.
15+Yhä+vieläkin+heidän+sydämensä+päällä+on+peite+Mooseksen+lakia+luettaessa.
Tässä+huomaamme+sen,+miksi+Israelin+kansa+ei+ota+helposti+Jeesusta+vastaan+(kuten+ei+Kerhokaan)+sillä+päällä+on+Jumalan+asettama+peite,+joten+hieman+kyseenalaista+on+Israelin+lähetyt,+mutta+siellä+tulee+olla+valveella,+sillä+Jumala+kuitenkin+vetää+heitäkin+ja+odottaa+milloin+kaikkivaltias+Poika+ottaa+sen+pois.
Tässä+näemme+sen,+kuinka+Isä+kunnioittaa+Poikaa+ja+Hänen+Valtaansa.
Monikin+lahko+ja+kirkkokunta+kertoo+tekevänsä+julistustyötä+Israelissa?+Se+ei+ole+kovinkaan+relevanttia,+eikä+sitä+juuri+kaduilla+julistella,+voi+tulla+miesporukka+ja+hieman+haastatella.+Ainut+on+jakaa+braktaatteja+ja+kertoa+länsimisista+kristillisistä+seurakunnista,+joita+on+Jerusalemissa+ja+Tel+Avivissa+suurimmat+ja+siellä+moni+braktaatin+saanut+löytää+Jeesuksen,+mutta+miten+sokea+sokeaa+opastaa,+eli+SRK+juutalaista+Jeesuksen+syliin,+on+itse+ensin+hyvä+löytää+hänet.
Paljon+mm+yksi+nuori+tyttö,+jota+kohtaan+koen+ymmärrystä,+mutta+tieto+on+vajavaista.+Nimi+on+vain+nyt+hukassa+ja+se+viittaa+suurempaan+ryhmään.
Tässä+hierarkia+kokonaisuudessaan.
Tulkitsit väärin. En tukenut sinun näkemystä vaan olen samaa mieltä w:n kanssa.
Kaikki on lähtöisin Jumalasta myös se valta jota Jeesus käyttää.
Myös elämän henki joka tekee meistä eläviä on lähtöisin Isältä.
Juuri näin, Amen.
Kun tämä palaa takaisin Isälle päättyy maallinen matkamme. Saarn. 12:7. Sekin on totta, Silloinhan olemme Uudessa Jerusalemissa.
Vahvistuksen antaa Daniel 2;44.
1. Kor. 15:24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.
Joten olemme samalla kartalla.
Jeesus on Isän työmies joka sai vallan tehtäviensä suorittamiseen. Ne tehtävät ovat vielä kesken. Mutta sitä päivää milloin kaikki tapahtuu ei tiedä muut kuin Isä. ** Tämäkin on totta, mutta en väittäisi vastaan, jos joku tajuaisi sen, että Jeesuksella on kaikki valta, niin kai Hänellä on osuus sen päivän päivittämiseen.
Tuomiopäivänä Jeesuksella on valta tuomita kukin tekojensa mukaan. Joh.5:22. ** Juuri näin Jumalan Sana kertoo, mutta kun olemme Kerhon palstalla, niin he tuomitsevat kaikki Pyhät teot omavahurkaustena, mutta se tulee ymmärtää sen kautta, että heistä lähti Pyhä Henkin pois silloin, kun tekivät sopimuksen Saatanan kanssa sitomisissaan.
Ei he tajua koko jutusta mitään ja jotka tajuaa, elää pelossa.
>>Vaikka valta on Pojalla niin Jumala ei ole toimettomana taustalla. Tänäänkin joku uskollinen saa Isältä Pyhän Hengen lahjan. Luuk 11:13*** Tuo alun perin ”välivaiheen” profeetan opettama rukous oli sen ajan rukous, ennen Jeesuksen valtakautta.
Mutta todellakaan ei Jumala ole toimeton, Hän rakentaa Uutta Jerusalemia, joka on valmis Paratiisi sen laskeutuessa Israeliin.
Se on myös uusi luominen, koska kaikki muu häviää, mukaan luettuna ns. helvetti. (Ilm 21;1-6)
Siunusta.
En ota kantaa uskonnollisten järjestöjen ja kirkon toimiin, uskoon ja tekoihin. Heillä on vapaus toimia niin kuin haluavat. Itse ovat uskonsa valinneet ja siksi on turha terottaa heille mikä on totuus.
Eivät he usko siihen. Mihin heidän usko lopulta johtaa, siitä päättää Jeesus joko tulemuksessaan tai kuolleitten osalta tuomiolla. He ovat itse osansa valinneet eläessään.
Mutta Jumalan nykyroolista. Mitä sanoi Pietari Hän lausui nämä sanat sen jälkeen kun Jeesus oli noussut taivaaseen ja Hänellä oli Isältä saatu valta. Myös opetuslapset olivat juuri saaneet helluntaina Pyhän Hengen.
Apt.2
14 Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
15 Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
w.
Amen.
En minäkään maksa mihinkään jäsenmaksua.
Näin joskus käy.
Ei se mitään.
W vihjasi sinulle, että keskustelussa on hyvä pysyä aiheessa ja Raamatulla perustellen, eikä verrata ja mollata toisten tekemisiä ja oppeja. Sinulla tuli mieleen vain jäsenmaksut.
Minä en koskaan ole mollannut W;tä?
Mutta sinä sen nyt teit.
Vaikeaa on sinun kanssa kommentoida, kun et onneton ymmärrä, mitä luet.
Minusta sellainen säyseä ajatustenvaihto raamatullisista asioista on paikallaan. Eri näkemyksiä saattaa olla mutta kun opettaja on ylhäältä niin syntyy hengellisesti yhtenäinen ymmärrys.
Ihmisten välisiin kiistoihin opeista ei pidä sortua koska niistä varoittaa Raamattukin.
2. Tim. 2: 23-26.ja 1. Tim. 6: 3-5
w.
Juuri näin.
Ei opetuslapsetkaan olleet "samasta puusta", mutta tähtäin oli sama, Jeesus on luvattu Messias.
Vastaa sinä suurella ymmärryksellä nyt huutoosi.
Minä taidan poistua palstalta. On tullut jutusteltua jo jonkin aikaa. Mutta jatkakaa te muistaen lähimmäisenrakkaus. Se ei tee pahaa kenellekään.
Siunausta, pysykää Jeesuksen sanassa ja opetuksessa
w.
Vajariko uhoo?
Lähtemisen arvo ulottuu myös palstalta lähtemiseen.
Ylösnousemuksesta osattomilla on "toinen kuolema" edessä tämän fyysisen kuoleman jälkeen. Ylösnousseessa ihmisessä on mies ja nainen yhtä, kuten Kristuksessa.(Luuk.20:34..)(Ilm.20:6).