Oon jo aikuinen nainen ja muistin juuri karmaisevan muiston lapsuudestani, kun äitini ja isäni erosi. He yrittivät tehdä erosta hiljaisen ja rauhallisen, mutta muistin juuri, että he tosiaan kysyivät minulta sekä siskoltani, että kumman luona halutaan asua. Tästä seurasi alkoholin huumaisen isäni surullinen ja huumorin höysteinen reaktio kun häntä ei valittukkaan. Mitä en osannut edes käsitellä 5-6 vuotiaana. Saati siskoni, kun oli minua vaan pari vuotta vanhempi. Harmikseni omistan hyvän muistin ja muistan myös sen kun isäni kommentoi kun "kumpikaan lapsi ei halua edes elää mun kanssa" ja "valinta tuli kuin apteekin hyllyltä" mikä ei ollut todellakaan totta.. muistan kun multa kysyttiin ja kerrottiin että sisko valitti jo äidin ja minä pakokauhun ja menetyksen vallassa halusin vain olla siskoni kanssa.
Mutta näin jälkeen päin ajateltuna, vanhempieni ei olisi pitänyt laittaa tämmöisen valinnan tekemistä, mikä väistämättömästi aiheuttaa surua ja katkeruutta kaikilleen perheen jäsenille, lapsien ratkaistavaksi..?!
Onko tää normaalia/yleistä?
Mutta näin jälkeen päin ajateltuna, vanhempieni ei olisi pitänyt laittaa tämmöisen valinnan tekemistä, mikä väistämättömästi aiheuttaa surua ja katkeruutta kaikilleen perheen jäsenille, lapsien ratkaistavaksi..?!
Onko tää normaalia/yleistä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta ajattele, miten te olisitte tullut toimeen sen juopon ukon kanssa, oisko se saanut teille edes ruokaa laitettua, kun olisi humalassa maata rötköttäny kanttu vee.
On aika yleistä perhedynamiikkaa Suomessa ja paljon etenkin alkoholistien lapsilla tällaisia traumoja, jotka saattaa oireilla ja ilmetä vasta aikuisiässä kunnolla - mutta niihin ei saada apua kun tällaisia juttuja ei oteta tässä maassa vakavasti. Varsinkin jos näihin liittyy pyhä alkoholi, koska se on niin kroonisesti osa tätä viallista juomiskulttuuria. Joten riittäviä apuja ei tarjota ja usein ei tule edes sitä vähää huonoa apua - ei niin siihen vanhempien juomiseen tai traumoihin mitä vanhempien käytös jätti.