Hotellien myöntämät edut työmatkustamisessa

Viikarin työmatkustamisen edut ovat julkisuudessa.Onhan näitä hämäriä etuja työmatkustamiseen liittyen paljon. Otetaanpa vaikka s ryhmä ja sen alla olevat sokoshotellit.S card punainen hotelli kortti kerryttää 12€ lounassetelin per yöpyminen. Kuitenkin työmatkustamisessa Suomessa on määritelty lounaskuluihinkin puolipäiväraha ja päiväraha, silti työnantajani eivät ole koskaan perineet 12€ lounasseteliä itselleen. Työnantajat yleisesti korvaavat aamiaisen kun se hotelliyöpymisen yhteydessä veloittaa, ei verottaja sellaista edellytä. Sama kortti kerryttää myös pisteitä hotelliyöpymisistä, työnantajani ei ole koskaan kyseisiä pisteitä itselleen vaatinut. Kun matkustaa punaisella s kortilla 3 päivää vuoden jokaisena työviikkona ja valitsee s hotellin, punainen s kortti päivitetään mustaksi s kortiksi, saadut edut paranevat.ehkä vähempikin yöpymisten määrä vuositasolla riittää. S ryhmä kestitsee antamansa 12€ lounassetelin lisäksi hotellikortin omaaavia ilmaisella lounaalla alkoholin kera hotelliensa ravintoloissa. Kunhan korona hellittää, s kortit taas viuhuu.
02717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viikarin työmatkustamisen edut ovat julkisuudessa.Onhan näitä hämäriä etuja työmatkustamiseen liittyen paljon. Otetaanpa vaikka s ryhmä ja sen alla olevat sokoshotellit.S card punainen hotelli kortti kerryttää 12€ lounassetelin per yöpyminen. Kuitenkin työmatkustamisessa Suomessa on määritelty lounaskuluihinkin puolipäiväraha ja päiväraha, silti työnantajani eivät ole koskaan perineet 12€ lounasseteliä itselleen. Työnantajat yleisesti korvaavat aamiaisen kun se hotelliyöpymisen yhteydessä veloittaa, ei verottaja sellaista edellytä. Sama kortti kerryttää myös pisteitä hotelliyöpymisistä, työnantajani ei ole koskaan kyseisiä pisteitä itselleen vaatinut. Kun matkustaa punaisella s kortilla 3 päivää vuoden jokaisena työviikkona ja valitsee s hotellin, punainen s kortti päivitetään mustaksi s kortiksi, saadut edut paranevat.ehkä vähempikin yöpymisten määrä vuositasolla riittää. S ryhmä kestitsee antamansa 12€ lounassetelin lisäksi hotellikortin omaaavia ilmaisella lounaalla alkoholin kera hotelliensa ravintoloissa. Kunhan korona hellittää, s kortit taas viuhuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu