Mustaherukan

Mustaherukkapensaaseeni tuli viime kesänä sellaisia
palleroita, eikä niihin kohtiin tullut lehtiä ollenkaan. Pensaat olivat niin täynnä näitä palloja että katsoin viisaimmaksi leikata pensaat 10 cm korkuisiksi. Lähteekö uudestaan kasvamaan ja onko sama vaiva (onko punkki) tallella vai joudunko kaivamaan koko juuretkin pois ja istuttamaan uudet pensaat.
55833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä oli samanlaista tautia pensaissa ja se levisi 4 vuoden aikana kaikkiin mustaherukkapensaisiimme. Kuulimme kyllä, että olisi pitnyt heti hävittää ensimmäinen sairastunut pensas kokonaan juurineen. Emme kuitenkaan raskineet vaan yritimme kaikin keinoin hävittää nämä "nupukat", mutta nyt ollaan tilanteessa, että kaikissa mustaherukkapensaissa on sama tauti.

Äänestä

Äkämäpunkki, joka kiusaa pensaitasi, on harmillinen ja vaikeasti hävitettävä. Kokeilin alashakkaamista ja poltin oksat, mutta sekään ei auttanut, (menivätkö juurakkoon suojaan). Seuraavana syksynä kaivoin juurakotkin ja poltin. Nyt olen istuttanut terveet taimet tilalle, mutta koska tonttinaaapurilla on punkkisia pensaita, on taas näissäkin. Luovutan ja istutan tilalle perunaa!

Äänestä

pitkäjänteinen työ. Eli noin neljän vuoden ajan joka kevät napsin sormin ne pullukkaiset punkit pois herukkapensaista ja poltin ne - en siis heitellyt roskiin tai ojaan tms. Liekö auttanut - tänä vuonna eka kevät ettei ainoassakaan pensaassa napsimista!!!

Äänestä
  • Silmujen poimisesta en ole havainnut olevan mitään hyötyä. Äkämäpunkki lähtee liikkeelle touko-kesäkuussa ja osa putoaa maahan ja osa lähtee tuulien mukana ja päätyy lopulta maahan. Suoraan tuulesta pensaisiin tarttuu ainoastaan vähäinen määrä punkkeja. Maassa elävät mustaherukan äkämäpunkit pyrkii loppukesällä nousemaan pensaisiin ja asettumaan silmuihin talvehtimaan ja lisääntymään. Äkämäpunkkien torjunta ei kunnolla onnistu jos maa jätetään käsittelemättä mäntysuopaliuoksella. Ainakin sadonkorjuun jälkeen maa kastellaan ja pensaat sumutetaan mäntysuopaliuoksella, niin näin torjutaan äkämäpunkkien nousua maasta pensaisiin talvehtimaan silmuissa ja lisääntymään.
    Keväällä pensaat sumutetaan mäntysuopaliuoksella 2-3 kertaa ja maa kastellaan 1-2 kertaa. Ensimmäinen sumutus ennen kasvun alkamista, toinen sumutus noin viikon päästä ensimmäisestä ja kolmas kerta juuri ennen kukkimista. Maaperän voi kastella 1-2 kertaa ennen kukkimista ja juuri kukkimisen alkaessa.

    Kun mustaherukan äkämäpunkit selvästi vähenee, niin pensaiden sumuttamista voi vähentää. Torjunnassa pitää olla kuitenkin tarkkana, koska maassa elää jatkuvasti valtava määrä mustaherukan äkämäpunkkeja. Yksi paisunut silmu saattaa sisältää tuhansia mustaherukan äkämäpunkkeja. Ja neliömetrillä maata saattaa olla miljoonia mustaherukan äkämäpunkkeja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


punkit? kirjoitti:

Mustaherukkapensaaseeni tuli viime kesänä sellaisia
palleroita, eikä niihin kohtiin tullut lehtiä ollenkaan. Pensaat olivat niin täynnä näitä palloja että katsoin viisaimmaksi leikata pensaat 10 cm korkuisiksi. Lähteekö uudestaan kasvamaan ja onko sama vaiva (onko punkki) tallella vai joudunko kaivamaan koko juuretkin pois ja istuttamaan uudet pensaat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu