Potkut Jaloselle

Miksi vieläkään ei päävalmentejaa ole potkittu pois. Olisi pitänyt välittömästi kazastan tappion jälkeen. Myös pelissä ollut surkea maalivahti vaihtoon ja maitojunalla kotiin. Pelletamineet päälle Suomen hyökkääjille seuraavaan peliin. Maailman huonoin joukkue. Kuin tyhmät lampaat pallo hukassa pyöriskelevät sinne tänne hädissään ja peloissaan. Kohta Nigeriakin hakkaa suomileijonaa turpiin jos mitään ei tehdä.
9722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muuten saatasin allekirjoittaa, mutta hyppäsi tuo maailman huonoin silmään. Voisin melkein kahvista lyyä veikkaa, että meidän kalijaliiga joukkue on huonompi, niimpä en usko mitään

Äänestä

Et sinä pääsii kuitenkaan valmentajaksi ja kaikki muuthan ovat huonoja.

Äänestä

Heh, Jalonen kaksinkertainen mestari, että ei sen enempää. 🤣

Äänestä

Ja yhdestä Ruotsalaisestakin voi vielä tulla mestari.

Äänestä

Jokos juniorin isä olet ilmoittautunut päävalmentajaksi?

Äänestä

Kritiikki ei ole huono asia mutta tässä tapauksessa Jalosen kriitikot on pihalla kuin lumiukko ja monessakin suhteessa ovat pihalla kuin se lumiukko. Jalosella ei ole koutsina juuri mitään heikkouksia mutta pari heikkoutta tulee mieleen ja ensimmäinen heikkous on joskus pieni tiukkapipoisuus ja toinen heikkous on joskus se että hän harjoittaa paljon kikkailupelikuvioita siten että ns selkäydinjääkiekko saattaa unohtua, mutta yleensä Jukka Jalosen jääkiekkojoukkueissa on ollut kyllä taisteluasennetta.

Äänestä
  • Parin edellisten jääkiekon MM-kisojen perusteella Jukka Jalosella tuntuisi olevan tietyllä tavalla sellainen valmennustakiikka, että pleijareihin on syytä jättää sopivasti sitä menestyksen nälkää. Vuonna 2019 Suomi pelasi viimeisen alkusarjaottelun Saksaa vastaan, mikä meni Suomelta penkin alle. Suomi kun on jääkiekkomenestyksen perusteella korkeammalla kuin Saksa, antoi tuo tappio vaikutelman, että ei ole Suomella asiaa neljän parhaan joukkoon kyseisen vuoden MM-lätkässä. Mutta kuinkas sitten kävikään; puolivälierissä Ruotsia vastaan parista tappioasemasta nousu voittoon, Venäjä-välierästä tiukasta kamppailusta huolimatta voitto ja lopulta maailmanmestaruus Kanadaa vastaan pelatusta finaalista. Tänäkin vuonna Suomen mestaruus liippasi läheltä, mutta jotenkin tuo 3 vastaan 3 -jatkoaika tuntuisi myös olevan melkoista arpapeliä. Peli olisi voinut Suomellekin kääntyä tiukista tilanteista päätellen. Okei, Ruotsi-puolivälierässä 2019 ratkaisu tuli vasta myös 3 vastaan 3 -jatkoajalla. Mutta Suomi oli mielestäni enemmän hereillä tuossa ottelussa - ja ansaitsi voiton - kuin tämän vuoden finaalin jatkoajalla.

    Samaa taktiikkaa Jukka Jalonen varmaan koitti myös tämän vuoden MM-lätkässä, että ei liikaa jumiuduttaisi yksittäisiin alkusarjatappioihin edes lajin pienempiä maita vastaan, vaan keskityttäisiin, miten kokonaiskuvassa saataisiin turnauksesta menestyksellinen. Vertailuna vuoden 2006 jääkiekon olympiaturnaus, jossa Suomen on sanottu pelanneen jopa vielä hienompaa jääkiekkoa kuin muuten. Kuitenkin Suomi koki sitten turnauksessa sen ainoan tappion nimenomaan Ruotsia vastaan finaalissa, joka rimaa hipoen pääsi kyseisen turnauksen pleijareihin. Saku Koivuhan taisi sen sanoa eräässä dokumentissa, että Suomi menestyi turnauksessa ennen finaalia liiankin hyvin eikä finaalissa riittänyt sitä nälkää, jonka avulla mestaruus olisi voinut tulla. Venäjä-välierää tuossa turnauksessa on pidetty hienoimpana otteluna, minkä Suomi on koskaan jääkiekossa pelannut. Jos Suomi olisi päässyt finaalissakin samalle tasolle, olisi historiallisia jääkiekon olympiakultia voitu juhlia Suomessa vähintään samanlaisella pöhinällä kuin vuosina 1995, 2011 ja 2019 jääkiekon maailmanmestaruuksia... ☝️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parin edellisten jääkiekon MM-kisojen perusteella Jukka Jalosella tuntuisi olevan tietyllä tavalla sellainen valmennustakiikka, että pleijareihin on syytä jättää sopivasti sitä menestyksen nälkää. Vuonna 2019 Suomi pelasi viimeisen alkusarjaottelun Saksaa vastaan, mikä meni Suomelta penkin alle. Suomi kun on jääkiekkomenestyksen perusteella korkeammalla kuin Saksa, antoi tuo tappio vaikutelman, että ei ole Suomella asiaa neljän parhaan joukkoon kyseisen vuoden MM-lätkässä. Mutta kuinkas sitten kävikään; puolivälierissä Ruotsia vastaan parista tappioasemasta nousu voittoon, Venäjä-välierästä tiukasta kamppailusta huolimatta voitto ja lopulta maailmanmestaruus Kanadaa vastaan pelatusta finaalista. Tänäkin vuonna Suomen mestaruus liippasi läheltä, mutta jotenkin tuo 3 vastaan 3 -jatkoaika tuntuisi myös olevan melkoista arpapeliä. Peli olisi voinut Suomellekin kääntyä tiukista tilanteista päätellen. Okei, Ruotsi-puolivälierässä 2019 ratkaisu tuli vasta myös 3 vastaan 3 -jatkoajalla. Mutta Suomi oli mielestäni enemmän hereillä tuossa ottelussa - ja ansaitsi voiton - kuin tämän vuoden finaalin jatkoajalla.

    Samaa taktiikkaa Jukka Jalonen varmaan koitti myös tämän vuoden MM-lätkässä, että ei liikaa jumiuduttaisi yksittäisiin alkusarjatappioihin edes lajin pienempiä maita vastaan, vaan keskityttäisiin, miten kokonaiskuvassa saataisiin turnauksesta menestyksellinen. Vertailuna vuoden 2006 jääkiekon olympiaturnaus, jossa Suomen on sanottu pelanneen jopa vielä hienompaa jääkiekkoa kuin muuten. Kuitenkin Suomi koki sitten turnauksessa sen ainoan tappion nimenomaan Ruotsia vastaan finaalissa, joka rimaa hipoen pääsi kyseisen turnauksen pleijareihin. Saku Koivuhan taisi sen sanoa eräässä dokumentissa, että Suomi menestyi turnauksessa ennen finaalia liiankin hyvin eikä finaalissa riittänyt sitä nälkää, jonka avulla mestaruus olisi voinut tulla. Venäjä-välierää tuossa turnauksessa on pidetty hienoimpana otteluna, minkä Suomi on koskaan jääkiekossa pelannut. Jos Suomi olisi päässyt finaalissakin samalle tasolle, olisi historiallisia jääkiekon olympiakultia voitu juhlia Suomessa vähintään samanlaisella pöhinällä kuin vuosina 1995, 2011 ja 2019 jääkiekon maailmanmestaruuksia... ☝️

    Aivan. Tietenkin jos joukkueella on Kanadan tasoinen materiaali, saattaa voittaa vaikka aloittaisi ensimmäisestä ottelusta hyvin. Suomi tosin saa seuraaviin olympialaisiin todella kovan joukkueen sekin. Mutta Suomen kohdalla saatat olla oikeassa.

    Jos muistan oikein viime mm-kisoja, niin niissä kisoissa Kanadalla meni alkusarja niin huonosti, että oli epävarmaa jo sekin, että pääsevätkö he jatkoon alkusarjasta. Lopulta Kanada kuitenkin voitti koko turnauksen. Mm-tasolla tuo on Kanadalle aika tyypillistä.

    Tietysti nyt kun on sen verran lyhyempi turnaus, niin Suomikin saattaisi pystyä voittamaan kaikki omat ottelut jos saa kunnon spurtin joka peliin. Edeltävällä vuosikymmenellä Suomi nappasi useamman jääkiekon MM-kullan, ja merkittävällä osalla näistä pelaajista on aktiiviura edelleen käynnissä. Ja kun Jukka Jalonen on napannut päävalmentajana näistä mestaruuksista kolme, resepti olympiakultaan voisi sen puoleen olla valmis. Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, esimerkiksi finaalipaikkakin olisi jo vallan mainio 16 vuoden tauon jälkeen! ☝️

    Jotenkin tuon olympiaturnauksen arvoa toki laskee, kun alkusarjan jälkeen kaikki 12 maata pääsevät vähintään karsimaan paikoista puolivälieriin. Mieluummin voisivat alkusarjan jälkeen pudotuspeleihin jatkaa jokaisen lohkon kaksi parasta ja kaksi parasta lohkokolmosta. Muut neljä päättäisivät turnauksen alkusarjaan. Sen puoleen voisi myös olla helpompi ratkoa otteluparit jokaiselle pudotuspelikierrokselle niin, että mitä parempi sijoitus tuossa vertailutaulukossa alkusarjan päätyttyä, sitä heikommin sijoittuneen maan saa vastaan. Nykymallissa kun alkusarja on mahdollista sössiä alkusarja vaikka kuinka pahasti, kunhan sen jälkeen pelaa vähintään pari huippuottelua niin ollaankin yhtäkkiä mitalipeleissä... 🧐

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miksi vieläkään ei päävalmentejaa ole potkittu pois. Olisi pitänyt välittömästi kazastan tappion jälkeen. Myös pelissä ollut surkea maalivahti vaihtoon ja maitojunalla kotiin. Pelletamineet päälle Suomen hyökkääjille seuraavaan peliin. Maailman huonoin joukkue. Kuin tyhmät lampaat pallo hukassa pyöriskelevät sinne tänne hädissään ja peloissaan. Kohta Nigeriakin hakkaa suomileijonaa turpiin jos mitään ei tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu