Mitäpä mieltä vaalimainoksista?

Joka aamu postilaatikossa on sekä puolueiden että yksittäisten ehdokkaiden mainoksia.
Ne on painettu hyvälle paperille monivärisesti ja kuvatkin ovat pienemmän tai isomman restauroinnn jälkeen tunnistettavia.

Mutta se tekstipuoli! Ikivanhoja loppuunkaluttuja kuiviä kliseitä. Haukotus.
Kaikki sanovat ajavansa samoja asioita joista luulevat vaalikarjan olevan kiinnostuneita. Ketä kiinnostaa? Aion jättää äänestämisen tälläkin kertaa väliin.

Jos aikoo erottua tuosta mitäänsanomattomasta joukkiosta kannattaisi keksiä jotain oikeaa ja persoonallista sanottavaa. Vaikka jokin kirosana välissä toisi ainakin huomiota.
Älkää aliarvioiko meidän äänestäjien ymmärrystä.
33175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Minusta kirosanat eivät lisää kiinnostavuutta.Kaikkein ärsyttävintä on värien omiminen ja niiden runsas käyttö esim.demarien ja vassareitten järkyttävä punaväri kaikkialla,vihreiden ja keskustan vihreävaara,kokoomuksen sininen.Jotenkin ajateltuna pitäisi olla vaikka violettia,keltaista puolueväriä myös,hillitty ruskea.

Äänestä
  • Liike Nytin väri on violetti ja perussuomalaisten keltainen. Kyllä ne kaikki siellä on kun tarkkaan katsoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liike Nytin väri on violetti ja perussuomalaisten keltainen. Kyllä ne kaikki siellä on kun tarkkaan katsoo.

    Keltainen on sopivasti myös vaaran ja skandaalin väri!

    Hälytysajoneuvoissa keltainen on toinen pääväri punaisen sinnalla.
    Tiedonvälityksessä keltainen tunnetaan skandaaleja kaivelevasta "keltaisesta lehdistöstä".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keltainen on sopivasti myös vaaran ja skandaalin väri!

    Hälytysajoneuvoissa keltainen on toinen pääväri punaisen sinnalla.
    Tiedonvälityksessä keltainen tunnetaan skandaaleja kaivelevasta "keltaisesta lehdistöstä".

    Olin huomaavani yhdessä vaiheessa värit : punainen -vaaleanpunainen.sininen-vaaleansininen,vihreä-vaaleanvihreä ja vähän murrettuja värejä joukkoon niin ei olisi aina niin räikeää.

    Äänestä

  • Punaväri on muuten paras väri!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punaväri on muuten paras väri!

    Punavärin käyttö proletariaatillakin on viime vuosikymmeninä suorastaan romahtanut.
    Ei ole enää punaisia lippulinnoja kun ei ole marssejakaan, osanottajien loppumisen vuoksi.
    Punaista on kohta enää tamponeissa.

    Äänestä

Erehdyin vähän tarkemmin katsemaan yhtä mainosta kun haluaisin äänestää Lehmossa asuvaa henkilöä puolueesta piittaamatta. Kylläpä oli keksitty kaikki mahdollinen ja mahdoton mitä herra ajaisi valtuustossa. Nielaisin tyhjää kun huomasin että herra haluaa koirapuiston Suutelaan. Voi luoja sentään meitä varjelkoon. Taidanpa laittaa asunnon myyntiin ja muuttaa Joensuuhun, ihan vain varmuuden vuoksi.

Äänestä
  • Taidan tietää kenen mainos. Puhuu ja lupailee ummet ja lammet. Sitten ei kuitenkaan pidä kylän puolia. Oiskohan jo aika siirtyä syrjään.

    Äänestä

Tänne Lehmoonkin nämä niljakkeet ilkeää jakaa mainoksiaan vaikka veivät meiltä terveysaseman. Minä ainakin haistatan kirjaimellisesti paskat näille niljakkeille, jotka muualta kunnasta koettavat saada meidän Lehmolaisten ääniä. Lehmon nykyiset valtuutetut kuuluvat myös tähän joukkoon puoluekannasta riippumatta.
Nyt uutta verta remmiin sano puimakoneenkäyttäjä.

Äänestä
  • Äänestysprosentti saattaa jäädä aika matalaksi - koirat kun ei voi äänestää.Jos on useampi koira niin silti on vaan yksi ääni.

    Äänestä

Miten+hitossa+Lehmosta+on+niin+vähän+ehdokkaita+jokaisella+puolueella.+Kun+kunnan+väestöstä+2/3+osaa+asuu+lehmossa+niin+ehdokkaita+on+varmaan+alle+10%+ja+nekin+viimsesen+päälle+mitään+sanomattomia+kuten+aiemmin+Lehmosta+valitut.Onko+tosiaan+niin,+että+Lehmolaiset+ei+välitä+Kontiolahden+politiikasta+kun+haluavat+alueen+liitosta+Joensuuhun+ja+sehän+ei+kunnan+puoluepampuille+käy.+Mistä+sitä+sitten+saisi+etuja+itselleen+ja+sukulaisille.

Äänestä
  • No miksi et ole itse ehdolla, jos noin kovasti asia ahdistaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No miksi et ole itse ehdolla, jos noin kovasti asia ahdistaa?

    No kun olen maksanu veroni Joensuuhun jo 8 vuotta. Vaalimainokset tulee kyllä. Joensuuhun menee ääni, mutta eipä Lehmolaisillekkaan ole vaihtoehtoja olemassa.
    Taitaa kaikki järjissään olevat olla jo muuttanu veronmaksukuntansa niin ei riitä edes ehdokkaita.

    Kun olet siis joensuulainen, niin kannattaisi varmaan keskittyä esittämään viisauksia Joensuun palstalla. Me järjettömät jäljelle jääneet yritämme pärjätä täällä omillamme.
    Ja jos ei tunnu onnistuvan niin pyydämme sitten sieltä apuja.

    Katsos kun asun kyllä Lehmossa ja joka vuosi muutan veronmaksukuntani vuodenvaihteessa kaupunkiin. Välttyisin tältä rumbalta kun edes muutama järkevä saataisiin täältä Lehmosta kunnanvaltuustoon ajamaan meidän asoita, eikä pelkästään omaa tai lasten etuja kuten nyt talousjohtajan tapauksessa.
    Mutta hyvin pyyhkii näinkin kun ei vituta jonkun ampumahiidon järjetön tukeminen tai omille pennuille työpaikkoja junailevien kepulaisten elättäminen.

    Kyllä meillä demareilla on monta hyvää ehdokasta, sinunkin etuasi ajetaan tuloksekkasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsos kun asun kyllä Lehmossa ja joka vuosi muutan veronmaksukuntani vuodenvaihteessa kaupunkiin. Välttyisin tältä rumbalta kun edes muutama järkevä saataisiin täältä Lehmosta kunnanvaltuustoon ajamaan meidän asoita, eikä pelkästään omaa tai lasten etuja kuten nyt talousjohtajan tapauksessa.
    Mutta hyvin pyyhkii näinkin kun ei vituta jonkun ampumahiidon järjetön tukeminen tai omille pennuille työpaikkoja junailevien kepulaisten elättäminen.

    Muuta Enoon, niin ei tarvii vaihtaa niitä kirjoja joka vuosi. Siellä on saha, jossa voit vaihtaa purut pääkoppaan. Helpottaa tuo paha olo, kun pääset kaupunkilaiseks. Ja loppuu tuo iankaikkinen veivaaminen.

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa, ettei Lehmosta ole ehdokkaita. Kätevästi laskin aamukahvilla keittiön pöydälle kertyneistä mainoksista esimerkiksi kolme suurinta puoluetta. Muillakin varmasti on.
    SDP: koko kunnassa 23 ehdokasta, heistä 9 Lehmosta; Keskustalla ehdokkaita 40, joista 13 Lehmosta; KOK ehdokkaita 14, joista 6 Lehmosta. Yhteensä kolmella suurimmalla 28 ehdokasta Lehmosta.
    Jos lehmolaiset ehdokkaat kaikki äänestettäisiin valtuustoon, osuus valtuustossa olisi siis 28/35. Mutta Kontiolahtea ja äänestäjiä on Lehmon ulkopuolellakin. Äänestetään ensin ja katsotaan sitten, mikä on kyläkuntien edustus. Valtuustossa ollaan enempi päättämässä kunnan eikä kotikylän asioista, mutta tasainen edustus kunnan eri puolilta on sinänsä hyvä asia, että tulee erilaisia näkökulmia.
    Nyt on äänestäjillä valta, millainen edustus lehmolaisille valtuustoon tulee. Mitä tulee ehdokkaisiin, näkyy siellä olevan valinnanvaraa yrittäjästä pääluottamusmieheen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa, ettei Lehmosta ole ehdokkaita. Kätevästi laskin aamukahvilla keittiön pöydälle kertyneistä mainoksista esimerkiksi kolme suurinta puoluetta. Muillakin varmasti on.
    SDP: koko kunnassa 23 ehdokasta, heistä 9 Lehmosta; Keskustalla ehdokkaita 40, joista 13 Lehmosta; KOK ehdokkaita 14, joista 6 Lehmosta. Yhteensä kolmella suurimmalla 28 ehdokasta Lehmosta.
    Jos lehmolaiset ehdokkaat kaikki äänestettäisiin valtuustoon, osuus valtuustossa olisi siis 28/35. Mutta Kontiolahtea ja äänestäjiä on Lehmon ulkopuolellakin. Äänestetään ensin ja katsotaan sitten, mikä on kyläkuntien edustus. Valtuustossa ollaan enempi päättämässä kunnan eikä kotikylän asioista, mutta tasainen edustus kunnan eri puolilta on sinänsä hyvä asia, että tulee erilaisia näkökulmia.
    Nyt on äänestäjillä valta, millainen edustus lehmolaisille valtuustoon tulee. Mitä tulee ehdokkaisiin, näkyy siellä olevan valinnanvaraa yrittäjästä pääluottamusmieheen.

    Korreloiko+mielestäsi+alueen+väkiluku+ehdokas+asettelua?.+Lehmossa+asuu+käytännössä+2/3+koko+kunnan+väestöstä+ja+noista+puolueiden+ehdokasasetteluista+Lehmolaisten+osuus+on+36%.Yhdenkään+puolueen+vetäjä+ei+asu+Lehmossa,+eikä+yhdenkään+puolueen+vetäjän+edun+mukaista+ole,+että+ääniharava+tulisi+Lehmosta.+Puolueen+ehdokkaat+pyytää+puolueen+vetäjä+ja+tämä+on+juuri+se+miksi+Lehmosta+ei+todelliset+kyvykkäät+pääse+koskaan+edes+listoille.Jos+1/3muualta+olevien+kuntalaisia+edustavista+ehdokkaista+jäisi+vielä+12+rannalle,+niin+he+pystyvät+laskutapasi+mukaan+valtaamaan+koko+valtuuston+ilman+ainuttakaan+Lehmolaista.Kyllä+Kontiolahden+demokratia+on+tuhottu+jo+ehdokasasettelussa+ja+jokainen+jota+on+pyydetty+ehdokkaaksi+tietää+reunaehdot+miten+ehdokkaaksi+pääsee.+Ehdokas+sitoutuu+noudattamaan+puolueen+vetäjän+mielitekoja+kunnan+päätöksenteossa+ja+ne+ajavat+paikalisen+edun+ohi.+Tällä+on+sementoitu+kunnan+kähmintä+ja+valtuutettujen+etujen+ajaminen+hamaan+tulevaisuuteen.+15000+asukkaan+kunnista+Kontiolahdella+on+varmasti+ykkössija+korrupitossa+ja+kähminnässä+koko+valtakunnan+tasolla.+Kunnan+päätöksenteko+on+jämähtänyt+1930+luvulle,+jossa+suhteet+politikkoihin+ja+sukulaisuus+on+välttämätöntä+jos+aiot+saada+palvelua+Kontiolahdella.+Muuten+kuulut+siihen+joukkoon,+joka+maksaa+näistä+suosimisista+aiheutuvat+kulut+ja+sukulaisten+palkat.

    Äänestä

Lehmossa asuu 1/3 osa kunnan väestöstä. Demarien ja Keskustan kunnallisjärjestöjen puheenjohtajat asuvat Lehmossa. Voi olla muitakin johtajia.

Äänestä
  • Minkähän takia nämä johtajat ei ole kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen johdossa. Eikä heillä ole paikkoja Siunsotessa, PKS:llä tai muissakaan tehtävissä. Miksi heitä ei huolita edes ampumahiihdon matkoille, vaan siellä ovat nämä todelliset johtajat jotka vie ja muut vikisee.
    Mafia vie ja muut vikisee on kontiolahden meininki.
    Älä ruoki mafiaa vaan äänestä uusia valtuustoon ja nimenomaan Lehmosta.

    Äänestä

  • Juurikin näin, Lehmossa vajaat 5300 asukasta koko kunnan noin 14 800 asukkaasta. Kaksi kolmesta kontiolahtelaisesta siis kylillä ja kirkonkylässä. Ja jos siitä puhutaan, missä asuvat kunnan suurituloisimmat, niin he puolestaan asuvat Onttolan kulmilla ja Kontioniemessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näin, Lehmossa vajaat 5300 asukasta koko kunnan noin 14 800 asukkaasta. Kaksi kolmesta kontiolahtelaisesta siis kylillä ja kirkonkylässä. Ja jos siitä puhutaan, missä asuvat kunnan suurituloisimmat, niin he puolestaan asuvat Onttolan kulmilla ja Kontioniemessä.

    Lehmo ja Kylmäoja lasketaan jo nyt kunnassa yhdeksi taajamaksi. Kunnan tulevaisuuden suunnitelmassa on kasvattaa alueen asukaslukua vuoteen 2030 mennessä 3000 asukkaalla ja siellä on maininta 12000 asukasta vuonna 2030. Tällä hetkellä näiden alueiden asukasluku on 8800. Eli reilu puolet koko kunnan asukasluvusta. Tätä taustaa vasten on täysin käsittämätöntä, että kunnan valtuutetut päättivät lopettaa Pohjois-Karjalan toiseksi suurimman taajaman terveysaseman.
    Sitten joidenkin päässä elää unelma uimahallista 2300 asukkaan kirkonkylällä.
    Ei tarvinne kenekään arvailla mistä pumpataan kuolemaan tuomitun kirkonkylän elinvoima.
    Ei myöskään jääne kenellekkään epäselväksi miten nykyiset Lehmon valtuutetut ovat onnistuneet kuluvalla valtuustokaudella tehtävässään. Kontiolahdella erityisesti keskusta ajaa kuin käärmettä pyssyyn palveluiden siirtämistä kirkonkylään, paikkaan jossa ei asu ketään.
    Toivottavasti näissä vaaleissa saadaan joku järki kunnan toimintaan, sillä nyt siinä ei ole järjen hiventäkään.

    Valitettavasti vaalit eivät mene mielesi mukaisesti. Se on tiedossa. Sitä kaipaamaasi järkeä on niin rajallisesti.
    Ehkä olisi parasta ruveta sopeutumaan jo nyt vaalitulokseen ja valmistautua jatkamaan yhden miesoletetun sotaa lemolaisten puolesta kirkonkyläläisiä vastaan.

    Äänestä

Rumia ja tarpeettomia. Valheellista tietoa

Äänestä

äänestin 72. Missä lie asunee? Liekkö tuolla niin väliä.

Äänestä

Tänään tuli ratkasu ketä äänestän. Kaupassa parveili näitä kulttuurin rikastuttajia ilman kasvosuojia ja köhivät ympäriinsä, niin siitä paikasta kattelin kaikkein kielteisemmin maahamuuttajiin suhtautuvan ehdokkaan ja äänestin sitä.
Nämä hyysärit taitaa tahallaan levityttää tautia näillä matuilla kun eivät ohjeista miten pitää käyttäytyä. Jospa se Halla-Ahon kööri pitää lupauksensa niin loppuu ainakin tuo vitsaus.

Äänestä
  • Onkos Halla-Ahokin muuttanut jo tännepäin?Ei tainnut ehtiä ehdokaslistoille?No,ens kerralla sitten?

    Äänestä

Jossei valita kettää sinne niin tuloo maailmanloppu balladi?😃😄😆

Äänestä
  • Lähetään joukolla valitsemaan fiksuja, yhteistyökykyisiä, aloitteellisia , aktiivisia ja kehitysideoita omaavia kuntalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähetään joukolla valitsemaan fiksuja, yhteistyökykyisiä, aloitteellisia , aktiivisia ja kehitysideoita omaavia kuntalaisia.

    Kaikkein kamalimmat siis.

    Äänestä

Jos valtuustoon saisi edes sellaisia ihmisiä, jotka vaatisivat ja valvoisivat, että kaikki kuntalaiset ovat yhdenvertaisia kunnan virkakoneistossa. Eikä kuten nyt esim. ympäristölautakunnassa, jossa pärstäkerroin on se millä kaikki asiat käsitellään. Saman kylän asukkaat ovat täysin eri asemassa esim. rakennuslupien suhteen riippuen siitä, onko itse politiikassa, onko joku tuttava virkamiehissä jne.
Eihän tälläistä pitäisi olla enää missään, että joku rakennusluvan hakija joutuu käymään rajanaapurien kuulemiset kahteen kertaan, kun rajanaapurilta ei vaadita kuulemisia ollenkaan, kun on jonkun kunnan virkamiehen kaveri.
Sama koskee lupakuvia, toinen toimittaa kuvat jälkikäteen periaatteella "katotaan mitä tuli tehtyä" ja naapurin pitää toimittaa kaikki pilkulleen ennen rakentamisen aloitusta.
Kun katsoo täällä vellovaa keskustelua niin tyytymättömyys kunnan toimiin kumpuaa juuri tästä eriarvoisuudesta, jota sitten vielä ilmenee eri kylien välillä lisää.
Eihän asian todellakaan pidä olla näin ja hävetä saatte nykyiset edustajat kun asia on edelleen näin.

Äänestä
  • Höpsistäs - onhan ihmiset eri asemassa - se on tosi.Onhan osa jopa Kelan elättejä ja silti pitää olla olemassa.Ei kaikilla ole kivoja ideoita,joillakin jopa parempia kuin työ uuvuttamilla "päättäjillä".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Joka aamu postilaatikossa on sekä puolueiden että yksittäisten ehdokkaiden mainoksia.
Ne on painettu hyvälle paperille monivärisesti ja kuvatkin ovat pienemmän tai isomman restauroinnn jälkeen tunnistettavia.

Mutta se tekstipuoli! Ikivanhoja loppuunkaluttuja kuiviä kliseitä. Haukotus.
Kaikki sanovat ajavansa samoja asioita joista luulevat vaalikarjan olevan kiinnostuneita. Ketä kiinnostaa? Aion jättää äänestämisen tälläkin kertaa väliin.

Jos aikoo erottua tuosta mitäänsanomattomasta joukkiosta kannattaisi keksiä jotain oikeaa ja persoonallista sanottavaa. Vaikka jokin kirosana välissä toisi ainakin huomiota.
Älkää aliarvioiko meidän äänestäjien ymmärrystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu