MM pelien puutteet.

Pelaajat väsyttävät itsensä laitapainissa.Luulaanko että ollaan muka niin kova kuntoisia että nyhrätään laidoissa selin vastustajan maaliin nähden.Muiden pelaajien sijainnit ja pelin luku kärsii.
Kovat laukaukset kohti maalia puuttuvat lähialueilta. Vinosti laidasta yritetään löysillä laukausilla.Liikaa myös yritetään ohjausmaaleja löysillä kudeilla.Suomi ei osaa liukua vapaaseen maalin kulmaan kun kiekko vastustajan päädyssä pelattavissa.Mutta omassa päässä vastustaja pääsee liukumaan maalin kulmalle vapaasti odottamaan syöttöä joka ottelussa .Maaleja ei tehdä laidoissa nyhräämällä.Kyllä hyvä syöttöpeli ja NOPeat kekseliäät ratkaisut ovat aina tuoneet voiton.Ei liika kiekon hallinta ja voimien kuluttaminen turhaan ähellykseen tuo voittoja.Silloin mennään silmät laidoissa ja otetaan väsyessä turhia jäähyjä.
41728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Suomi-Norja ottelussa jo pelin raikkautta ja oikeaa otetta .Samaan
malliin lopuun asti niin mitalliin on hyvä mahdollisuus.

Äänestä

Avaukset ovat kuin harrastekiekossa. Jos kaksi syöttöä kolmesta päättyy vastustajalle, niin tietysti se väsyttää, kun pitää polkea takaisin puolustamaan. Lopussa alkoi syöttöketjuja tulla, Suomen hyvyyttä vai väsyikö vastustaja. Lundell, Innala ja Ruotsalainen samaan kenttään, kun tykkäävät kuljetella. Saavat sitten pyöriä keskenään vuoron perään. Muut tykkäävät syötellä. Jalonen huom! Luet kuitenkin näitä asiantuntijoiden tekstejä!!!!

Äänestä

Hyvin näyttää sujuvan, Suomi kärjessä. Tyypillistä suomalaisuutta, menstyksestä ei kehuta, jos tulisi tappioita niin ilo olisi ylimmillään.

Äänestä

Nyt ei ole puutteita, Lundell ja Ruotsalinen ovat upea pari, kuten muutkin.

Äänestä
  • Ja taas ratkaisivat. Ovat ulkonäöltäänkin aka paljon saman näköisiä, kuten moni muu menestynyt. Jotenkin arvaa kasvoista kuka pärjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja taas ratkaisivat. Ovat ulkonäöltäänkin aka paljon saman näköisiä, kuten moni muu menestynyt. Jotenkin arvaa kasvoista kuka pärjää.

    Tulee mieleen Suomen sotilaat sota-aikaan, yhtä päättäväiset ilmeet.

    Äänestä


Ainoa maa, missä nämä "MM-kisat" kiinnostaa, on Suomi.

Äänestä
  • Ainoa suomalainen? ketä harmittaa Suomen menestyminen olet sinä.

    Äänestä

Suomalaiset ovat kokoajan vähän hitaampia, kuin Latvialaiset.
Johtunee siitä, että pelasivat eilenkin, mutta kun lyövät kiekon melkein koko ajan umpimähkään toiseen päähän josta Latvialaiset hakevat sen ja hyökkäävät taas.
Aivan kuin Suomi pelaisi alivoimalla koko ajan.
Onneksi puolustus on Suomella ollut kova ja Säteri on ollut loistava.

Äänestä
  • No yes!!! Nyt pääsivät vauhtiin ja maalikin tuli, hyvä!😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No yes!!! Nyt pääsivät vauhtiin ja maalikin tuli, hyvä!😄

    No niin, Latvia tasoitti, eikä ole kovin paljon peliaikaa enää jäljellä.
    Toivottavasti eivät enää päästä.
    Jos menee jatkoajalle ja Suomi ei saa maalia, niin rankkarikisan ne häviää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin, Latvia tasoitti, eikä ole kovin paljon peliaikaa enää jäljellä.
    Toivottavasti eivät enää päästä.
    Jos menee jatkoajalle ja Suomi ei saa maalia, niin rankkarikisan ne häviää.

    Huh, neljä sekuntia ennen jatkoajan loppumista Suomi teki maalin.
    Onneksi meillä on Anton Lundell.
    Kaikki ovat pelanneet hyvin, mutta nyt tarvittiin tämä maali.
    Hyvä Suomi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huh, neljä sekuntia ennen jatkoajan loppumista Suomi teki maalin.
    Onneksi meillä on Anton Lundell.
    Kaikki ovat pelanneet hyvin, mutta nyt tarvittiin tämä maali.
    Hyvä Suomi!

    Jännitystä loppuun asti, onneksi tuli maali ja tyylikäs. Rangaistuslaukauksissa Suomi tuntuu häviävän melkein aina.

    Äänestä

Mikähän siinä on, vaikka meillä on hyvät maalivahdit, niin rankkarikisoissa ne ei pärjää.
Siihen kun lisätään, että maalit ovat olleet meillä nykyään vähän enemmän työn takana, kuin yleensä, niin silloin vastapuoli voittaa rankkarit.
Mutta muuten menee loistavasti.
Sovitaan, että rankkarikisoja ei enää tule lopuissa peleissä, niin meillä ei ole mitään hätää.

Äänestä
  • Tällä kertaa sitten onnistui nekin!

    Äänestä

No niin, siellä ollaan Kanadan kanssa rankkarikisassa.
Lundell ei osu.
Kanadan Pirri osuu.
Kaski onneksi osuu.
Huh, olkinuora torjuu Kanadan seuraavan.
Mäenalainen osuu.
Olkinuora torjuu taas.
Ruotsalainen osuu.
Nyt osui Kanadalainen.
Pakarinen ei onnistu.
Olkinuora torjui!
Suomi voitti rankkarikisan!
Hyvä!

Äänestä

Kyllä näkyi kuinka suomalaiset joko pelkäsi tai turhaan kunnioittivat canadalaisia , kukaan uskaltanu mennä maalille ja kanadalainen sai seistä rauhassa suomen veskan edessä kun kolme suomalaista kts. vierestä kun teki maalin. Ei nuo ole edelleenkään päässeet tuosta isompien turhasta kunnioituksesta , näkyy niin selvästi kun vastus vaihtuu .

Äänestä
  • Nyt täytyy vaan toivoa, että muut pelaavat niin, että Kanada putoaa jatkosta.
    Ovat ne sen verran sitkeitä ja nopeita, että parempi olisi, että eivät puolivälieriin pääsisi.

    Äänestä

  • Niin teki lopussa Kanadakin, taisi olla molemmilla jalat hapoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt täytyy vaan toivoa, että muut pelaavat niin, että Kanada putoaa jatkosta.
    Ovat ne sen verran sitkeitä ja nopeita, että parempi olisi, että eivät puolivälieriin pääsisi.

    Mukavaa muutenkin ettei olisi aina samat mitaleilla, Suomi tietysti saa olla useamminkin.

    Äänestä

Olisi kannattanut laittaa puristaa tänpäiväsessä kanukit kotiin ja saada slovakia vastaan , nyt tulee tsekki ja ne on paaaaljon kovempi pala , jos ei mahdoton meidän pojille.....

Äänestä
  • Onneksi ei Uusi-Seelanti, se on kaaaaikkein kovin pala.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi ei Uusi-Seelanti, se on kaaaaikkein kovin pala.

    Huomenna nähdään, onko Suomen aika kerätä kamppeensa ja tulla kotiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomenna nähdään, onko Suomen aika kerätä kamppeensa ja tulla kotiin.

    Suomi voitti!
    Aivan mahtava peli!
    Nyt ovat neljän parhaan joukossa.
    Mahtavia äijiä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomenna nähdään, onko Suomen aika kerätä kamppeensa ja tulla kotiin.

    Lauantaina nähdään petytkö taas!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lauantaina nähdään petytkö taas!

    En todella pettynyt eilenkään.
    Johan sanoin, että mahtavia äijiä.
    😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En todella pettynyt eilenkään.
    Johan sanoin, että mahtavia äijiä.
    😄

    Täällä on aika monta anonyymiä :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä on aika monta anonyymiä :)

    Todellakin :)

    Äänestä

Ja Suomi on finaalissa huomenna!!!

Äänestä

Noloa valmentaa saksalaisia, tai ylipäätään ulkomaalaisia.
Hyi Peltosen Ville ja mikä sen toisen nimi nyt olikaan.
Onneksi Suomi voitti teidät molemmilla kerroilla.

Äänestä
  • Heh, heh. USA johtaa kolmella maalilla. Saksalla ei yhtään.
    Pronssiottelun toinen erä käynnissä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, heh. USA johtaa kolmella maalilla. Saksalla ei yhtään.
    Pronssiottelun toinen erä käynnissä....

    Viimeinen erä kohta puolessa välissä ja USA johtaa 5-0.
    Eli Saksalla ei ole enää mitään saumaa pronssiin.
    No nyt, nyt tuli Saksallekin yksi maali, mutta tuskin saavat neljää enää kymmenessä ja puolessa minuutissa.
    Ja heiiii....USA teki kuudennen maalinsa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viimeinen erä kohta puolessa välissä ja USA johtaa 5-0.
    Eli Saksalla ei ole enää mitään saumaa pronssiin.
    No nyt, nyt tuli Saksallekin yksi maali, mutta tuskin saavat neljää enää kymmenessä ja puolessa minuutissa.
    Ja heiiii....USA teki kuudennen maalinsa!

    6-1 USA voitti pronssin.
    Vielä on finaali jäljellä...

    Äänestä

  • Tuntuuhan se MM-peleissä oudolta, mutta olihan Suomellakin ruotsalainen päävalmentajana. Pelaajat kuitenkin pelaa itse, hullumpaa että Euroviisuissa ruotsalaset tekee puolet kappaleista.

    Äänestä

Sössitty... taas kerran...

Äänestä

Liian kilttejä nää leijonat...

Äänestä

Kanadaa kommentoitiin häviäjäksi jo aikaa sitten tvssä, eli ei pitänyt päästä edes loppukahinoihin... mites kävi..

Äänestä

Silti hyvä suomi...

Äänestä

Miksi vastustajat tekee heti maalin, kun pääsevät pelaamaan ylivoimalla, mutta leijonat ei saa pidettyä kiekkoa vastustajan päässä kun itse pelaavat ylivoimalla? Leijonille pitäisi antaa tasoitusta ja antaa aina 2 ylimääräistä pelaajaa, niin olisivat tasaveroisia muiden maiden kanssa.

Äänestä

Hyvin meni kiakossa , ei o hopee häpee....kiitos Marko ja pojat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pelaajat väsyttävät itsensä laitapainissa.Luulaanko että ollaan muka niin kova kuntoisia että nyhrätään laidoissa selin vastustajan maaliin nähden.Muiden pelaajien sijainnit ja pelin luku kärsii.
Kovat laukaukset kohti maalia puuttuvat lähialueilta. Vinosti laidasta yritetään löysillä laukausilla.Liikaa myös yritetään ohjausmaaleja löysillä kudeilla.Suomi ei osaa liukua vapaaseen maalin kulmaan kun kiekko vastustajan päädyssä pelattavissa.Mutta omassa päässä vastustaja pääsee liukumaan maalin kulmalle vapaasti odottamaan syöttöä joka ottelussa .Maaleja ei tehdä laidoissa nyhräämällä.Kyllä hyvä syöttöpeli ja NOPeat kekseliäät ratkaisut ovat aina tuoneet voiton.Ei liika kiekon hallinta ja voimien kuluttaminen turhaan ähellykseen tuo voittoja.Silloin mennään silmät laidoissa ja otetaan väsyessä turhia jäähyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu