Paras suomalainen meedio?

Kuka on paras suomalainen meedio? Keneltä kannattaisi ottaa yksityisistunto? Haluaisin todistusvoimaisia viestejä rajan takaa.
En välitä apuvälineiden käytöstä esim korteilla tulkinnoista.
11719584
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 117

Vanhimmat

Selvänäkijä-meedio Naomi M. googlettamalla löysin. Noita edellä mainittuja minullekin tuputettiin kun kyselin mutta sain ystävältäni sen verran hyvää palautetta Naomista että varasin hänelle ja hyvä niin. Sain vastauksia kysymyksiin jotka oli jäänyt mieltäni vaivaamaan.

1Äänestä
  • Kertooko Naomi meedioviestejä, siis edesmenneiltä? Luulin että hän on "vaan" selvänäkijä. En ole hänellä käynyt, vähän harkinnut jos menisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertooko Naomi meedioviestejä, siis edesmenneiltä? Luulin että hän on "vaan" selvänäkijä. En ole hänellä käynyt, vähän harkinnut jos menisin.

    Meedio on myös ja hyvä sellainen. Joskus jo vuosia sitten olin Jyväskylän paraseuran meediotapahtumassa jossa Meediona toimi Naomi, oli todella vakuuttava.
    Minulle ei siellä tullut viestiä mutta kutsuin sitten joitakin kuukausia myöhemmin omaan meedioistuntoon, meitä oli koolla 8 naista ja se oli kyllä ihokarvoja nostattava tapahtuma.

    Naomi laittoi sielläkin jotain erikoista musiikkia soimaan ja sytytti kynttilän, muodostimme kehän ja Naomi näytti menevän sellaiseen syvään tilaan kuin muistin siitä aiemmastakin. Pian alkoi liekki lepattaa ja viestejä tulla, ensin harvakseltaan, sitten ykskaks ikkuna lennähti auki ja kynttilä sammui. Mikä oli siinä se ihokarvoja nostattava asia oli se että ulkona ei tuullut!
    Eräälle paikalla olijalle tuli viesti, menneisyyden asiaa, josta itsekin tiesin. Sain itse viestin jota odotin, oli hyvin henkilökohtainen ja tunnistin heti, antoi tosi paljon lohtua.

    En ole vielä koskaan käynyt ennustajalla mutta nyt on sellainen tilanne että on pakko mennä, on pakko saada selvyyttä mun tilanteeseen. Olen googlesta etsinyt ketä olisi hyvä ja olen päätynyt juuri Naomiin. Luin hänestä hiljattain lehdestä ja hänessä jotakin sellaista kutsuvaa, laitoin tänään viestiä ja toivon että saan pian ajan. Ajatukset sinkoilee päässä enkä saa enää kunnolla nukuttua.

    2Äänestä

    Jos saat häneltä istunnon, niin kerro vaikka lyhyestikin millainen vaikutelma jäi. Minuakin kiinnostaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos saat häneltä istunnon, niin kerro vaikka lyhyestikin millainen vaikutelma jäi. Minuakin kiinnostaisi.

    Vaikutelma tosiaan! On päällä vieläkin vaikka viikko sitten kävin :)
    Elikkäs en ole sama joka tuossa aikaisemmin kommentoi mutta sama tilanne, en ole ennen käynyt joten ei ollut isommin odotuksia kun menin. Yhden kerran olen vuosia sitten soittanut jollekin ennustajalle mutta se oli ihan ympäripyöreää jaarittelua :(

    Naomi sanoi heti kun istuin tuoliin että hän näkee surua minussa, ja se suru tulee kaukaa, lapsuudesta, suuri menetys. Se osui ja upposi koska on niin totta. Naomi kysyi että olenko sitä surua koskaan itkenyt, että se olisi itkettävä pois.
    Olin kysymässä työasiasta kun sanoi että mies jota mietin on tulossa minua matkojen päästä tapaamaan, että hänelle nousee näkymä miehestä joka ajaa harmaalla autolla ja sitten toinen, jossa sama mies, ja Naomi siis kuvaili vielä ihan oikein elikkäs sanoi että on hoikka vaalea mies, seisoo ovellani ja on jo poistumassa kun vasta avaan. Tämä tapahtui nyt viikonloppuna ja miehellä siis on harmaa auto! Meni kyllä väristykset varpaissa asti.

    Muutenkin oli sellaisia tosi selkeitä ne mitä hälle nousi, se asia mihin apua tarvitsin selkiytyi ihan sen käynnin yhteydessä. Tosi vaikuttava käynti ja näkijä itse :) todellakin! Jotenkin sellainen, sanon ihan hyvällä siis : ) noitamainen ja kuitenkin sellainen tosi herkän oloinen, kuin jokin metsän keiju. Uskallan kyllä suositella ja aion mennä kyllä itse vielä uudestaankin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos saat häneltä istunnon, niin kerro vaikka lyhyestikin millainen vaikutelma jäi. Minuakin kiinnostaisi.

    Sellainen rauhoittunut olo jäi. Tuntui kun jotain painava olisi lähtenyt hartioilta. Jo hänen äänensä on sellainen todella rauhoittava, Meni heti asian ytimeen. Hurjan läsnäoleva ja oli ihana kun todella kuunteli mitä sanoin ja osasi mennä niiden asioitten äärelle joista tiedän mun tilanne juontaa..
    Olen mennyt ihan hyperkierroksilla viime viikot ja kun lähdin olin ihan rauhallinen ja nyt myös nukkunut, seuraavana yönä kun olin käynyt, nukuin 11 tuntia putkeen! viime yönä 10. Vähän toista kun noi 4-5 tunnin rupeemat.
    Sain avun minun tilanteeseen ja nyt tiedän mitä kohti mennä. Suosittelen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos saat häneltä istunnon, niin kerro vaikka lyhyestikin millainen vaikutelma jäi. Minuakin kiinnostaisi.

    Ei ole kuin pahoja meedioita jotka valehtelevat.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei ole kuin pahoja meedioita jotka valehtelevat.

    Keskenäs ole paha. Onpa rumasti sanottu meedioista.

    Aivan varmasti on hyviä meedioita, kuten tuo tässäkin ketjussa mainittu meedio Naomi M.

    Sain suunnattomasti huojennusta elämääni, kun sain kauttaan yhteyden rakkaaseeni.
    Pystyin sen istunnon jälkeen jatkamaan eteenpäin, Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin huomasin luonnon kauneuden ympärilläni, kevään saapuneen. Kuulin lintujen laulun ja oivalsin, miten onnekas kuitenkin olen. Surusta huolimatta.

    Ystävät olivat koittaneet auttaa, mutta siinä tilanteessa ei auttaneet ne hyvää tarkoittavat lauseet, tyyliin kyllä se siitä.
    Vasta kun sain yhteyden, ymmärsin monia asioita ja sain vastauksia niihin mielessä pyörineisiin kysymyksiin.
    Voin lämpimästi suositella. Hyvin empaattinen meedio. ja selvännäkijä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei ole kuin pahoja meedioita jotka valehtelevat.

    No höpsis

    On olemassa mukameedioita ja meedioita. Jälkimmäisiä voi kutsua myös enkelin ääneksi ja/tai Jumalan valituiksi.

    Ihminen tarvitsee tukea elämän polullaan. Silloin meedio tai selvännäkijä voi auttaa. He eivät voi parantaa ihmistä, ainoastaan antaa toivoa ja ohjata. Antaa lohtua suoraan "yläkerrasta"

    Olemme ihmisiä, joista historian osalta suurempi osa on siirtynyt "yläkertaan", joka itse asiassa on limittäin oman maailmamme kanssa. Me emme näe heitä, mutta ovat osa meidän kaikkien elämää. Pieni osa meistä pystyy kommunikoimaan heidän kanssa. Tiedostamattamme tai tiedostaen he osallistuvat elämäämme.

    He näkevät meidät, me emme heitä paitsi valitut. Valittuihin ei lasketa heitä, jotka huijaavat ja hyötyvät ihmisen ahdingosta olematta valittu.

    Hyvä ihminen ei rahasta ja hyödy ihmisen ahdingosta.

    Valitut eivät pysty enempään kuin välittämään tietoa ja antamaan lohtua. Tämä on tärkeä tehtävä. Ihmisen koko loppuelämä saattaa muuttua selvännäkijän tai meedion välittämistä viesteistä.

    Äänestä

Tarja Senne. Todella hyvä.

1Äänestä
  • no, ei ole..ihan outoa höpötystä. muutaman kerran soitin tarjalle, ja ihan ympäripyöreetä höpinää oli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    no, ei ole..ihan outoa höpötystä. muutaman kerran soitin tarjalle, ja ihan ympäripyöreetä höpinää oli.

    Ihan samanlainen kokemus.

    Äänestä

  • Rahat tuntuu kelpaavan noille valehtelijoille mut totuuden kertominen ei. Sama lukea haista paska-horoskooppeja.

    Äänestä

Irene Naden.

Äänestä

Välillä vaikea arvioida kuka on paras. Se riippuu osin henkimaailmastakin. Jos meedio onnistuu tuomaan todistusvoimaisia viestejä läheisiltä niin hän tuntuu todella hyvältä. Mutta jos henkimaailmasta tulee oppaita, luonnonhenkiä ja tuntemattomia henkilöitä niin sitä saattaa helpommin ajatella että meedio on huono. Kun meedio on luotettava niin voi helpommin vastaanottaa myös sen mistä ei kovin paljon osaa sanoa.

Äänestä

Suosittelen meedio näkijä Teija Purmolaa.

Äänestä
  • Aha. Onko joku taas kekkassut että mutta minustapa tuleekin meedio ja näkijä. Hohhoijakkaa.... näitäpä riittää...
    IKINÄ kuullutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Aha. Onko joku taas kekkassut että mutta minustapa tuleekin meedio ja näkijä. Hohhoijakkaa.... näitäpä riittää...
    IKINÄ kuullutkaan.

    Teija Purmola on meedio, näkijä ja auttaja ihan synnynnäisesti, toiminut jo vuosia saralla :) - Hän kouluttaa myös nuorempia. Kouluttaa myös nuorempia ja vetää tilaisuuksia. Todella taitava ja aivan ihana ihminen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tota, kouluttaa mihin?. Mä olen ymmärtäny että esim. meedioksi ja näkijäksi synnytään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tota, kouluttaa mihin?. Mä olen ymmärtäny että esim. meedioksi ja näkijäksi synnytään.

    Ks. spiritualististen seurojen koulutustarjonta. Monet ovat näistä koulutuksista kiinnostuneita ja haluavat kehittää itseään henkisellä tiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ks. spiritualististen seurojen koulutustarjonta. Monet ovat näistä koulutuksista kiinnostuneita ja haluavat kehittää itseään henkisellä tiellä.

    Hah! Pisnekset mielessä tehtään tommosia koulutuksia om minu mielipide. Ylimmääräset rahat pois niilttä jotka kuvittelee heistä sitten henkisiä tulee kun sellasen käyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Hah! Pisnekset mielessä tehtään tommosia koulutuksia om minu mielipide. Ylimmääräset rahat pois niilttä jotka kuvittelee heistä sitten henkisiä tulee kun sellasen käyvät.

    Heh heh. Paraski sanoja, rahat pois. Tilpehöörillä.

    Niitä on nykyisin joka paikassa, erilaisia "henkisiä" kursseja tarjoavia.
    Olen täysin samaa mieltä, sellaisia asioita ei voida missään kursseilla opettaa. Rahastusmielessä niitä varmasti järjestetään, monissa on hinnatkin ihan tähtitieteellisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Heh heh. Paraski sanoja, rahat pois. Tilpehöörillä.

    Nyt ei ihan auennu,,,? tuo tilpehöörillä? Ihan siivoojana työskentelen, kyllähän siinäkin monellaista mutta että tilpehööriä,,,? Sopii tulla itse yksi työvuoro tekeen ja puhua sitte tilpehööristä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Hah! Pisnekset mielessä tehtään tommosia koulutuksia om minu mielipide. Ylimmääräset rahat pois niilttä jotka kuvittelee heistä sitten henkisiä tulee kun sellasen käyvät.

    Spiritualististen seurojen koulutukset eivät ole minusta erityisen kaupallisia vaan ihan järkevän hintaisia. Toiminnan ylläpitämiseen, vuokriin ym tarvitaan rahaa eikä ylimääräistä varallisuutta tunnu olevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Niitä on nykyisin joka paikassa, erilaisia "henkisiä" kursseja tarjoavia.
    Olen täysin samaa mieltä, sellaisia asioita ei voida missään kursseilla opettaa. Rahastusmielessä niitä varmasti järjestetään, monissa on hinnatkin ihan tähtitieteellisiä.

    Kenestäkään ei voi tehdä kurssilla meediota mutta on paljon teoriapuolen asioita mitä voidaan käsitellä ja tehdä harjoituksia. Harvasta tulee hyvä meedio ihan yksikseen. Kyllä se vaatii myös harjoittelua toisten ihmisten kanssa että taidot kehittyvät ja lisäksi myöskin tietämyksen lisäämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Hah! Pisnekset mielessä tehtään tommosia koulutuksia om minu mielipide. Ylimmääräset rahat pois niilttä jotka kuvittelee heistä sitten henkisiä tulee kun sellasen käyvät.

    Kaupalliset nettikurssit ovat sellaisia että niissä on paljon tyhjää rahastamista. Halvempaa on osallistua eri yhdistysten toimintaan. Nykyisin ihmisillä on vain vähemmän aikaa ja halua sellaiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kaupalliset nettikurssit ovat sellaisia että niissä on paljon tyhjää rahastamista. Halvempaa on osallistua eri yhdistysten toimintaan. Nykyisin ihmisillä on vain vähemmän aikaa ja halua sellaiseen.

    Kaippa tuo ” ammatti” työttömälle antaa tuloja ämitenkähän paljon meedio maksaa veroa vuosittain , koska heillä on hyvät tienestit , joten veroviranomaiset on katsottava hieman miten musta raha kulkee köyhän eläkeläisen pussista jollekkin joka satuja kertoilee.
    Ei uskois että aina vaan on näitä jotka laittavat uskonsa tälläisten ihmisten käsiin, ihan tosissaan .
    Missä on todellisuuden taju ?
    Voi vaan kysyä

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Teija Purmola on meedio, näkijä ja auttaja ihan synnynnäisesti, toiminut jo vuosia saralla :) - Hän kouluttaa myös nuorempia. Kouluttaa myös nuorempia ja vetää tilaisuuksia. Todella taitava ja aivan ihana ihminen.

    Eikö se ole sitten koko elämänsä toimit jos syntymästä asti.

    Äänestä

Itse olen ottanut yksityisistunnon, aika hiljattain. Selvänäkijä-meedio Naomi M. kenen luona kävin. Olin saanut vahvan suosituksen meidän töissä, eräältä vanhemmalta leskirouvalta.
Sain viestin, ja vahvistusta asiaan, joka oli painanut mieltä. Käynnin jälkeen on olo ollut jotenkin seestynyt, kevyempi, on kuin jokin sumuverho olisi vedetty pois, ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että kyllä tästä selviän.

Todella empaattinen, lämmin ja lohdullinen, tulen ottamaan häneltä vielä myös selvänäkösession, jahka saan asioitani hiukan järjestykseen ensin. Tuntuu, että moni asia on nyt muuttunut, ja kaipaan uutta suuntaa.

Äänestä

Oon niin huojentunut että löysin tän ketjun, mulla on ollu tosi paljon ahdistusta kuolemasta ja henkimaailmasta, että olen pohtinut meediolla käyntiä, mutta olen aina kuullu meedioista vain pahoja asioita, miten huijaavat ja haluavat vain rahat. Mukava kuulla että on Suomessakin joku joka tekee henkimaailmaan ja selvännäkyyn liittyvää lukua ja työtä :)

Äänestä
  • Sanot pahoja asioita ?
    Fakta ei ole mitenkään paha asia. Kai sinä ymmärrät että tarvitset toisen laista apua ahdistukseesi se kun makselet jollekkin ihmiselle siitä että hän juttelee omasta päästään jotain mitä haluat kuulla. Äkysy miten paljon meedio tienaa vuodessa sellaisten kustannuksilla kun sinäkään olet.
    Mene ahdistuksesi kanssa lääkäriin , ainoa tapa päästä eroon ahdistuksesta .ämitään henkiä ei ole olemassakaan .

    Äänestä

Marja Pennanen ja Terhi Jansson.

1Äänestä
  • Ei toiminu mulle. Naomi M. oli mistä sain mitä hain.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei toiminu mulle. Naomi M. oli mistä sain mitä hain.

    Moni voi olla jollain tavalla tosi lahjakas mutta asiakkaiden tarpeet ovat erilaisia. Esimerkiksi meediot eivät tee selvänäkijän hommaa,ennusta tai päätä puolesta. Tarkoituksena on kuvata henkimaailman tulijat ja kertoa heidän asiansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei toiminu mulle. Naomi M. oli mistä sain mitä hain.

    Kuinkakohan hyvä Naomi on meediona, ilmeisesti pitää niitäkin istuntoja, vaikka ei ilmeisesti osallistu spiritualistististen yhdistysten toimintaan. Pennasella en ole koskaan käynyt mutta häntä on pidetty yhtenä parhaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kuinkakohan hyvä Naomi on meediona, ilmeisesti pitää niitäkin istuntoja, vaikka ei ilmeisesti osallistu spiritualistististen yhdistysten toimintaan. Pennasella en ole koskaan käynyt mutta häntä on pidetty yhtenä parhaista.

    Kokemusta on, todella hyvä meedio onkin. Yhdellä kävin häntä ennen, ei saanut yhteyttä.

    Naomin tähän puoleen tutustuin ensi kerran vuosia sitten, kun oli meediona Jyväskylässä, Paraseuran tapahtumassa johon osallistuin tuttavani kanssa.
    Muistin tuon, ja varasin ajan hänelle.

    Suunnaton tuska jäi pois. Yhteyden kautta selitys kaikelle. Lämpimästi suosittelen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Täytyy kokeilla jolloinkin. Paljon olen istunnoissa käynyt vuosien aikana. Aika usein istunnossa saa ainakin jonkin koskettavan viestin tai tulee joku henkilö jota on pitkään kaivannut. Näillä on ollut sellaista terapeuttistakin arvoa ja merkitystä, mitä joku muu keskustelu ei voisi antaa.

    Äänestä

Irene Naden on huippuhyvä.

1Äänestä

Mulla kävi erikoinen asia. Olin varannut ajan siltä Sastamalan näkijältä, Naomilta, että katsoisi mulle, ihan selvänäköajan siis.
Äkkiiä hänen ilme meni jotenkin erikoiseksi, ja hän sanoi, että näkymään pyrkii edesmennyt, jolla on viesti minulle, ja kuvaili henkilön, tiesin heti kenestä oli kyse.

Se viesti liittyi yhteen tosi vanhaan asiaa, sellaiseen oikeestaan riitaan, jonka olin jo ajat sitten unohtanut.
Oli kuitenkin tosi ihmeellistä. Olinhan sen kyllä tiennyt, että on myös meedio, mutta vieläkin tota asiaa hämmästelen. Tää taåpahtui siis jotain vuos sitten.

Äänestä

Moonameedio

Äänestä

ennustellahan saa vaikka kuinka mut ei ne toteudu, ennustukset meinaan. kokemusta on. paholainen osaa valehtelun taidon.

Äänestä

Olen käynyt vuosikymmenten aikana usealla eri meediolla. Käynnit ovat aina olleet hyviä ja koska itsekin olen herkkä, olen aistinut, kuka henki on viestiä tuomassa. Isäni, joka eläessään oli minulle hyvin rakas, on tuonut viestiä kolme kertaa ja aina olen kokenut vahvasti, että siinä on isän henki ja myös viestit ovat olleet juuri kuin hänen suustaan tulleita.

Kun kävin pari viikkoa sitten meediolla, jolla en ollut ennen käynyt, niin hän kuvaili tarkasti isäni ulkonäön, pituuden ja vaatetuksen, mutta en tuntenut isäni energiaa. Lisäksi viestin sisältö ja tyyli ei sopinut isälleni. Meedio kertoi, että isäni olisi käynyt minua kiusaamassa siksi, että halusi antaa vähän pähkäiltävää, mikä meillä sammuttelee valoja ja laittaa televisioon yllättäen virrat päälle. Isäni oli hyvin empaattinen mies eikä varmasti kävisi meitä kiusaamasa. Meedion mukaan hän hykerteli vähän ilkikurisesti. Sekään ei sopinut isääni ollenkaan.

Se on totta, että meillä on valot sammuneet ja syttyneet itsestään jo pitemmän aikaa, myös tv ja muutkin sähkölaitteet ovat temppuilleet.

Voiko joku henki teeskennellä olevansa joku toinen?

Äänestä
  • Eräs meedio kertoi, että on mahdollista, että joku henki voi esittää olevansa joku muu henkimaailmaan muuttanut, vaikka sinun kuollutta isääsi voi joku muu esittää. Ikävää ja harvinaista. Kannattaa luottaa myös omiin vaistoihinsa, eli jos tuntuu, ettei viesti tule siltä henkimaailmassa olevalta läheiseltä, miltä meedio kertoo viestin tulevan, niin sitten todennäköisesti vaistosi sanoo ihan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Eräs meedio kertoi, että on mahdollista, että joku henki voi esittää olevansa joku muu henkimaailmaan muuttanut, vaikka sinun kuollutta isääsi voi joku muu esittää. Ikävää ja harvinaista. Kannattaa luottaa myös omiin vaistoihinsa, eli jos tuntuu, ettei viesti tule siltä henkimaailmassa olevalta läheiseltä, miltä meedio kertoo viestin tulevan, niin sitten todennäköisesti vaistosi sanoo ihan oikein.

    Kyllä minäkin uskon että voi esittää. Rajan takaa voi tulla henkiä jotka saattavat esiintyä vaikka Jeesuksena tms mutta ovat ihan tavallisia. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ainahan näistä on varoitettu. Kaikenlaisia harhauttajia voi olla. Teosofit ovat kirjoittaneet astraalisista kuorista näiden spiritualististen juttujen yhteydessä Ne ovat jonkinlaisia energeeettisiä jälkiä.Ne sisältävät tietoa kuolleesta mutta henki ei itse ole siinä paikalla ja joku voi käyttää sitä esiintyäkseen toisena. Voihan olla että joku muu kuin isä sammuttelee valoja ja valehtelee meedion kautta tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Siinä se meedion taito varmaan mitataankin, että miten osaa tietää mistä on kysymys. Jos ei erota oikeaa väärästä niin sitten ei ole varmaan kovin hyvä meedio.

    Äänestä

  • Saattoi olla isäsi.
    Valossa heidän persoona muuttuu ja saattavat kiusoirella. Kiusitteluhan on vain huumoria.
    Ei kiusaamista

    Äänestä

Toinen meedio sanoi, ettei usko, että kukaan henki esittäisi toista. Mikä lienee totuus?

Äänestä
  • Kysyin asiasta Meedio selvänäkijä MNaomilta (Naomi M.)

    Sanoi, että pahuus ei kulje verhon läpi maan päältä henkimaailmaan. Ihmiset maan päällä voi huijata ja tehdä pahojaan. Henkimaailmassa ei ole vihaa, kaunaa, kiusantekoa, pahuutta ja en muista miten hän sen muotoili, mutta kuitenkin että henget ei esitä mitään eikä ketään. He on niitä mitä ovat.

    Uskon tuon, sillä olen saanut hänen meedioistunnoissaan sen todeta, hän saa yhteyden ja viestit jotka on välittynyt, ovat olleet hyvin lohdullisia. Niissä on ollut sellaista sisältöä, jote ei ole voinut muut tietää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Kysyin asiasta Meedio selvänäkijä MNaomilta (Naomi M.)

    Sanoi, että pahuus ei kulje verhon läpi maan päältä henkimaailmaan. Ihmiset maan päällä voi huijata ja tehdä pahojaan. Henkimaailmassa ei ole vihaa, kaunaa, kiusantekoa, pahuutta ja en muista miten hän sen muotoili, mutta kuitenkin että henget ei esitä mitään eikä ketään. He on niitä mitä ovat.

    Uskon tuon, sillä olen saanut hänen meedioistunnoissaan sen todeta, hän saa yhteyden ja viestit jotka on välittynyt, ovat olleet hyvin lohdullisia. Niissä on ollut sellaista sisältöä, jote ei ole voinut muut tietää.

    Naomi puhui totta, mutta ei huomioinut, että välitilaan jääneet henget voivat esittää olevansa joku muu ja käydä myös häiritsemässä elossa olevia ihmisiä, mutta yleensä hyvä meedio sellaisen hengen erottaa ja pyytää häntä lähtemään valoon, joskus rukoilee enkeleitä hakemaan hengen välitilasta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Selvänäkijä-Meedio Naomi M. on varmasti hyvin tietoinen noista välitila tilanteista.
    Tiedän siksi, että olen häntä pyytänyt avuksemme, kun täällä kodissamme niin sanotusti kummitteli.
    Sanoi juuri tuota, että aikoinaan talossamme, joka on siis todella vanha, tähän on sen jälkeen rakennettu osin uutta, oli tapahtunut tragedia jonka seurauksena silloinen asukas, eli talon rakentanut oli jäänyt ns. välitilaan, ja kertoi auttaneensa hengen valoon.

    Tultuaan meille viipyi jonkin aikaa ullakollamme, josta nuo kolinat ja askeleet siis pääosin olivat kuuluneet.
    Mieheni kanssa odotimme portaiden alapäässä. Ensin oli ihan hiljaista, sitten kuulimme jonkinlaista puhetta, sanoista emme saaneet selvää, mahtoiko edes olla suomea, oli kuin olisi lausunut jotain loitsua, ensin hiljaisemmin, sitten aivan kuin olisi komentanut!
    Kummittelu loppui kuitenkin.
    Itse en noista muutoin ole perillä mutta aika kaukaa haetulta tuntuisi, että joku ns. välitilaan jäänyt esittäisi jonkun isää, ja sitten joku, joka olisi meedio ei moista erottaisi jo valoon päässeestä sielusta.
    Että onko sitten ollut niin, että ko meedio ei vain ole osannut asiaansa.

    1Äänestä

Meedioista ei ole tietoa, mutta uskonlahkoista löytyy esim. ihmeparantajaa, eheyttäjää, kielilläpuhujaa, sielunvihollisista puhujaa yms. taikuutta harrastavaa väkeä.

Äänestä
  • Osalla meedioista on kuitenkin aitoa osaamista, kyky välittää vastaanottajalle sopivia viestejä joissa on paikkaansa pitäviä asioita ja tuoda lohtua. Uskovien touhut ovat pelkkää bluffia. Hurmahenkisten ihmisten sirkusta.

    Äänestä

Meillä on kummitellut jo yli 12 vuotta. Useampi meedio on meillä käynyt ja saanut samankaltaista tietoa tästä kummittelevasta henkiolennosta. Jokainen on saanut hänet lähtemään, mutta hän tule aina takaisin.

Meillä on tapahtunut ihmeellisiä asioita, joita ei edes insinööri voinut ymmärtää, miten ne ovat teknisesti voitu tehdä, kun olisivat vaatineet sekä työkaluja että parikin ihmistä välillä paikalle, mutta niin vain on saatu joko töistä tullessa tai aamulla herätessä todeta milloin mitäkin ihmeellistä. Välillä on viikkoja taukoa, ettei tapahdu mitään.

Todistajia tapahtumille on useampia henkilöitä. Olemme myös ottaneet valokuvia todisteeksi. Istuimme kerrankin kolmestaan olohuoneessa ja yhtäkkiä valot sammuivat. Lamppu oli kunnossa. Valokatkaisija oli vain käännetty alas ja lamppu sammui siksi. Kukaan meistä ei ollut lähelläkään valokatkaisijaa.

Kerran seinään oli ilmestynyt ihmeellistä ainetta ja vieläpä niin korkealle, että ilman tuolia en olisi yltänyt sitä sinne laittamaan. Vähän kuin fosforinvihreää muovailuvahaa. Sellaista meillä ei ole. Tapahtumia on tosi paljon.

Mitä ihmettä voi tehdä tällaisessa tilanteessa, että henki tulee aina takaisin?

Äänestä

Anu Väisänen musta.
Todella lämminhenkinen ja hauska.
Tuo ùpeasti viestit valosta.

Äänestä
  • Höpöhöpö!

    Äänestä

  • Tykkään myös tosi paljon. Selväsanainen ja mukaansatempaavalla tyylillä kertoo viestit. Siinä 45 min istunnossa ehtii hänen kanssa paljon.

    Äänestä

  • Joo

    1Äänestä

Jenny Siilijärveltä.

Äänestä

Transsimeedioista Tarja Senne
Meedioina Irene Naden ja Tanja Tissari

Äänestä
  • T. Tissari puhui minulle varmaan omista kokemuksistaan, mikään hänen kertomansa ei pitänyt paikkaansa, sain vain turhaa murhetta pitkäksi aikaa. Kaduin pitkään, että otin häneen yhteyttä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    T. Tissari puhui minulle varmaan omista kokemuksistaan, mikään hänen kertomansa ei pitänyt paikkaansa, sain vain turhaa murhetta pitkäksi aikaa. Kaduin pitkään, että otin häneen yhteyttä.

    En myöskään suosittele

    1Äänestä

  • Olen kerran soittanut Tanjalle. Ihan hyvä oli. Henkimaailman viestit eivät olleet kovin pitkiä mutta hän osasi tosi taitavasti kuvata ja tunnistuttaa henkilöt. Mulla jäi se mieleen erityisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Olen kerran soittanut Tanjalle. Ihan hyvä oli. Henkimaailman viestit eivät olleet kovin pitkiä mutta hän osasi tosi taitavasti kuvata ja tunnistuttaa henkilöt. Mulla jäi se mieleen erityisesti.

    Ehkä hän toimii meediona paremmin kuin selvänäkijänä?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Olen kerran soittanut Tanjalle. Ihan hyvä oli. Henkimaailman viestit eivät olleet kovin pitkiä mutta hän osasi tosi taitavasti kuvata ja tunnistuttaa henkilöt. Mulla jäi se mieleen erityisesti.

    Hänhän esiintyy aina todella varmasanaisesti ja luotettavan oloisesti.

    Äänestä

Marjaana Kaakinen ja Anneli Sjösted

Äänestä
  • Annelista en tiedä mutta Marjaana on ihan suositeltava. Lempeä ja mukava myöskin.

    Äänestä

  • Pahoja juttuja on uskovienkin kokouksissa. Hömppää ja hurmahenkisyyttä jolla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa. Jos te ette usko meedioihin niin ei mekään luoteta teidän touhuihin.

    Äänestä

Selvännäkijä Meedio Naomi M.

Äänestä
  • En suosittele

    Äänestä

  • Todella hyvä, Tissaria en suosittele.

    1Äänestä

Sanna Seesvalo

Äänestä
  • Alottanut tänään? Ikinä kuullu että onko joku taas kekannu että heii, minustapa se nyt meedio tuleepi!

    Äänestä

Teija Purmola on hyvä ja selväsanainen

Äänestä

Kaarina Makkonen Juntunen höpisee ja höpöttää jotain näkee mutta ei pidä paikkaansa mitä näkee

Äänestä

Irene Naden ja Ritva Lippo, molemmat pitkän linjan meedioita.

Äänestä

Facessa Ritva Lipolla taisi olla huhtikuun ajan tarjouskin. Katsokaa Turun alueen henkiset tapahtumat.

Äänestä
  • Mun mielestä Ritva on ollut enemmän selvänäkijä tyyppinen mitä meedio, ainakin minulle. Olen pari kertaa käynyt . Osasi kyllä. Näki monenlaisia asioita elämästä, luonteesta ja jotakin aika tarkastikin. Myös kauan sitten tapahtuneita juttuja. Kaikkea sanoi mitä esille nousi. Aika hyvä katselmus oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Mun mielestä Ritva on ollut enemmän selvänäkijä tyyppinen mitä meedio, ainakin minulle. Olen pari kertaa käynyt . Osasi kyllä. Näki monenlaisia asioita elämästä, luonteesta ja jotakin aika tarkastikin. Myös kauan sitten tapahtuneita juttuja. Kaikkea sanoi mitä esille nousi. Aika hyvä katselmus oli.

    Ritva on aivan mielettömän hyvä. Voin suositella lämpimästi. Hän on ihan oikea selvänäkijä ja meedio, toisin kuin aika moni muu tälläkin palstalla esiintuotu nimi.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Ritva on aivan mielettömän hyvä. Voin suositella lämpimästi. Hän on ihan oikea selvänäkijä ja meedio, toisin kuin aika moni muu tälläkin palstalla esiintuotu nimi.

    jaaha Ritva, vai niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    jaaha Ritva, vai niin.

    Ritva ei kyllä täällä kirjoittele. Hän on vanhempi ihminen ja hyvin lyhyesti viesteihinkin vastaa, mikä on ihan ok.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    jaaha Ritva, vai niin.

    Ei oikeen meediot ja näkijät täällä hengaa

    1Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Ei oikeen meediot ja näkijät täällä hengaa

    Niillä on asiakkaita ne ei ehdi. Näissä ketjuissa on tollasta juupas eipäs puolesta ja vastaan jankkaamista, jokainen voi itse kokeilla mikä on kenellekin se paras.
    Itse olen kerran käynyt Sastamalan meediolla ja koin istunnon hyvin lohdullisena.
    Sitä ennen oli muutamia kertoja katsonut minulle. Ei ole ollut tarvetta mennä muille , miksi vaihtaa sellaista mikä on hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Hyvä on hyvä, Ritvaa ja Kaarina Makkosta on ainakin mulle turha mainostaa, en suosittele.

    Äänestä

Pääsiäisenä kävin selvänäkijä-meedio Naomi M. vastaanotolla. Vaikea kuvitella että joku voisi olla häntä parempi.
Olin käynyt kahdella aiemmin, ei mitään, Naomin kautta sain viestiä josta tunnistin, hän ei olisi voinut mitenkään niitä asioita itse tietää, oli kuin olisi vaipunut jonkinlaiseen transsiin, hänen äänensäkin muuttui ja muistutti puhetapa jonka heti tunnistin.

2Äänestä
  • Onneksi olkoon.
    Itseäsi täällä mainostat

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Onneksi olkoon.
    Itseäsi täällä mainostat

    Joo, Ritvan omia kommentteja taitaa olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Joo, Ritvan omia kommentteja taitaa olla.

    Ritva 80vee ei taida täällä nokian kapulallaan kirjoitella :D

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Ritva 80vee ei taida täällä nokian kapulallaan kirjoitella :D

    Mutta minulla todella hyvät kokemukset Ritvasta useammalta vuodelta, nähnyt todella hyvin tulevaa. Myös pari meedio viestiä saanut hänen kautta.

    Äänestä

  • Kysyin meedioistunnosta, että mitä siinä tapahtuu, en ole koskaan ollut, mutta että minuu kiinnostaisi. Naomi sanoi, että henkimaailmaa ei tule lähestyä ilman hyvää syytä. Että jos on tarpeen, lähestyvät kyllä omia väyliään.

    Niin sitten tapahtui, näin sellaisen unen, tajusin herättyäni ettei se ollut pelkkä uni, siinä oli selvästi joku viesti, ja se viesti ei jättänyt minuu rauhaan.
    Itekseen en osannut sitä tulkita, mutta tajusin että silä oli jokin merkitys, kun se uni toistui vielä uudestaa.
    Varasin sitten ajan Naomille, pyysin siihen myös selvänäkö -tulkinnan samaan. Se unen viesti aukesi minulle, ja sen myötä selvisi eräs vuosikymmenten takainen asia, jota ei oltu minulle kerrottu.
    Suuri kiitollisuus, ja varsinkin kun tajusin, että kyseinen meedio ei koittanut minuu mitenkään houkutella, vaan paremminkin toppuutteli ensten. Antoi ajan sitten vasta kun pyysin, että minun on pakko saada selvyys. Ihmeellinen lahja hänellä, hämmästelen.

    1Äänestä

Kun ihminen etsii yhteyttä edesmenneisiin ja toivoo saavansa todistusvoimaisia viestejä rajan takaa, herää usein kysymys: kuka on paras meedio? Ei ole virallista tai puolueetonta järjestelmää, joka arvioisi tai vertailisi meedioita objektiivisin kriteerein. Siksi paras meedio yhdelle voi olla eri henkilö kuin toiselle – kokemus on aina henkilökohtainen, ja sopivuus riippuu monista tekijöistä. Usein valinta pohjautuu toisten kokemuksiin. Suositukset ystäviltä, tuttavilta tai henkisissä yhteisöissä ja keskusteluryhmissä jaetut kokemukset voivat antaa suuntaa. Muista, että se, mikä toimii toiselle, ei välttämättä tunnu oikealta sinulle. Meediot työskentelevät eri tavoin, ja heidän välittämiensä viestien tyyli, tarkkuus ja syvyys voivat poiketa huomattavasti toisistaan.

Koska tässä tapauksessa nimenomaan halutaan yhteys henkimaailmaan ilman kortteja tai muita apuvälineitä, on tärkeää etsiä meedio, joka ilmoittaa selkeästi keskittyvänsä juuri tähän. Kaikki meediot eivät ole ennustajia tai intuitiivisia neuvonantajia, vaan osa keskittyy puhtaasti välittämään viestejä edesmenneiltä. Tämä kannattaa tarkistaa etukäteen esimerkiksi verkkosivuilta, esittelyteksteistä tai suoraan kysymällä. Luotettavan meedion tunnistaa usein siitä, että hän ei lupaa liikoja. Yhteys henkimaailmaan ei ole automaattinen eikä taattu. Yksikään meedio ei voi luvata, että juuri tietty henkilö ”tulee paikalle” tai että kaikki viestit ovat yksiselitteisen todisteellisia. Hyvä meedio kertoo tämän jo ennen istuntoa ja suhtautuu työhönsä kunnioittavasti ja nöyrästi. Jos joku antaa varmoja lupauksia tai väittää, että voi tarjota aukottomia todisteita, siihen on syytä suhtautua varauksella.

On myös tärkeää, että istunto tapahtuu turvallisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä. Jos asiakas kokee olonsa epämukavaksi, hämmentyneeksi tai harhautetuksi, hänellä on täysi oikeus keskeyttää istunto. Henkinen työskentely perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja vapaaehtoisuuteen eikä koskaan manipulointiin. Hintataso vaihtelee suuresti, mutta se ei kerro koko totuutta. Korkea hinta ei ole tae taidoista, eikä edullinen istunto välttämättä ole vähemmän vaikuttava. Raha ei ole paras mittari tässä maailmassa, vaan tärkeämpää on se, tuntuuko meedion työskentely sinusta rehelliseltä, aidolta ja merkitykselliseltä.

Todistusvoimaiset viestit voivat olla mahdollisia, mutta ne näyttäytyvät aina yksilöllisesti. Toiselle voi riittää yksi tarkka yksityiskohta tai tuttu sanamuoto, toiselle taas laajempi kuvaus. Jokaisen kokemus rakentuu omista odotuksista ja siitä, mitä pitää merkityksellisenä. Siksi tärkeintä on lähteä avoimin mutta kriittisin mielin kuunnellen itseään ja omaa sisäistä kokemustaan. Jos aihe kiinnostaa syvemmin, voit tutkia vaikka tätä kirjoitusta https://www.enkeliviesti.fi/henkiset-artikkelit/meedioita/

Äänestä
  • Kova mainoskampanja käynnissä. Asiakkaat vähisssä?

    4Äänestä

Huonoin on Naomi!

Äänestä
  • Ja tosta päätit avautua sitten klo 1 yöllä.
    Me tyytyväiset asiakkaat ja kävijätilastot annetaan eriävä mielipide ja iloosia uutisia:
    Niitten ei ole pakko hällä käydä jotka ei tykkää että nuku ihmeessä yösi rauhassa.

    5Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Ja tosta päätit avautua sitten klo 1 yöllä.
    Me tyytyväiset asiakkaat ja kävijätilastot annetaan eriävä mielipide ja iloosia uutisia:
    Niitten ei ole pakko hällä käydä jotka ei tykkää että nuku ihmeessä yösi rauhassa.

    MIstäs nämä kävijätilastot löytyy? Sun tunnistettavan vouhkaamisen perusteella täällä ei ole kuin yksijä kävijä ja se olet sinä itse.

    Äänestä

Mielipide päiväsaikaan, puolitapäivin, jos niin kovasti kellonajalla on merkitystä. En voi suositella Naomia näkijänä/meediona!!

Äänestä
  • Vedä nyt tampio happee jo välistä. levy jäänny oikein pahasti jumiin.

    4Äänestä

  • Onko A:lla asiakkaat loppunu?

    7Äänestä

Eipä tarvi paljon päättelykykyä että tajuaa... ton A:n touhut on kyllä aika läpinäkyvää....

5Äänestä
  • On tosiaan, ilmeisesti juurikin toi, joka huutaa täällä joka ketjussa eräästä toisesta näkijästä, ja kun ei mitään muuta moitittavaa keksi niin huutaa ettei ole hyvä.
    Lapsellista touhua ja ainakin itselleni saanut aikaan etten varmuudella soita millekään A.lle, huonoa mainosta hänelle.
    En muutenkaan soita niille jotka vaihtelee nimeään useammin kuin entinen mies palttoota. Jos ei voi omalla nimellä toimia, niin mulle ainakin haiskahtaa.

    6Äänestä

Naomi ei tod.ole hyvä

Äänestä
  • Aada älä jaksa!
    Sun uskottavuus menny täysin kun juokset joka ketjusa maalittamasa Naomia. Aina samat lorut sut kyllä tunnistaa!
    Häpeisit jo, ei tollanen sulle ainakaan asiakkaita tuo, tainnut kaikki vanhatkin jo vaihtaa Naomille.

    Naomi on meedio ja selvänäkijä ja ERITTÄIN HYVÄ!
    Toi mulle viestin mun miesystävältä, sellaisia asioita mitä ei mitenkään olis voinu tietää. Meni ikään kuin trnssiin, hänen äänikin muuttui. Hämmästyttävä kokemus.

    2Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Aada älä jaksa!

    Samaa mieltä. Naomi tod.on hyvä. Eikä sitä kukaan kiistä.

    Toi kintereillään räksyttäjä 💩

    1Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Aada älä jaksa!
    Sun uskottavuus menny täysin kun juokset joka ketjusa maalittamasa Naomia. Aina samat lorut sut kyllä tunnistaa!
    Häpeisit jo, ei tollanen sulle ainakaan asiakkaita tuo, tainnut kaikki vanhatkin jo vaihtaa Naomille.

    Naomi on meedio ja selvänäkijä ja ERITTÄIN HYVÄ!
    Toi mulle viestin mun miesystävältä, sellaisia asioita mitä ei mitenkään olis voinu tietää. Meni ikään kuin trnssiin, hänen äänikin muuttui. Hämmästyttävä kokemus.

    Höpö höpö.

    Äänestä

Suomi24-sivuston Romano-forumilta löytyy paras meedio. Hän käyttää siellä nimimerkkiä Möhömaha-Mertsi. Hän on välittänyt onnistuneesti viesteja rajan takaa ja rajan taakse. Lisäksi hän on hyvä ennustaja - kaikki hänen ennustuksensa ovat toteutuneet. Toki hän joutuu palveluksistaan pienen kohtuullisen korvauksen pyytämään.

Otapa rohkeasti yhteyttä Möhömaha--Mertsiin! Et varmasti tule katumaan.

Äänestä
  • No hän on varmaan rikas mies sitten jos harrastaa myös hevoisurheilua ja veikkaa?

    1Äänestä

Anita näki kuolleen mummoni.

Äänestä

Täällä en ole törmännyt parhaiden nimiin edes

Äänestä

Anu Väisänen

1Äänestä
  • Kokemusta hänestäkin mutta Naomi M. oli parempi.

    Äänestä

Marja Pennanen paras

Äänestä

Heitä on varmaan vaikea laittaa paremmuus järjestykseen. Jokainen tietää omalla kohdalla kuka on paras.
Kävin itse monilla, kaikkein vakuuttavin keneltä sain tunnistettavan viestin, oli meedio selvänäkijä Naomi M.

Äänestä
  • Mulla kävi että kun olin saamassa häneltä ennustetta, alkoikin äkkiä tulla viestiä joltain vanhalta naiselta.
    Oli aika hurjaa kun tää meedio, Naomi meni kuin johonkin transsiin, hänen äänikin muuttui, se viesti liittyi tähän meidän taloon mihin oli muutettu. Tää on osittain tosi vanha, vaikka tähän on rakennettu uuttakin.

    Selviteltiin miehen kanssa vähän talon historiaa, ja saatiin selville se asia mitä se viesti koski.
    Oli kyllä ihan ultimaattinen kokemus!
    En vieläkään voi käsittää miten jollain on sellainen kyky.

    Äänestä

Ai listasi;

Marja Pennanen: Suomen spiritualistisen meediotoiminnan pitkäaikainen uranuurtaja. Monet alan nykyiset toimijat pitävät häntä esikuvanaan.
Terhi Jansson: Laaja-alainen meedio ja selvänäkijä. Erityisosaamisena eläinkommunikointi, kvanttihypnoosi sekä astraalitason auttajat.
Tiina Lindfors: Finanssialalta meedioksi siirtynyt tekijä. Tunnettu laajasti myös hänestä kirjoitetun Johtaja ja meedio -kirjan myötä
Harriet Piekkola: Kokenut ja aktiivinen meedio. Kiertää säännöllisesti järjestämässä suosittuja julkisia meediotilaisuuksia ympäri Suomea.
Teija Purmola: Pääkaupunkiseudulla ja verkossa toimiva meedio ja mediaalinen valmentaja. Keskittyy istunnoissaan vahvasti henkiseen ohjaukseen.

1Äänestä

Naomi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuka on paras suomalainen meedio? Keneltä kannattaisi ottaa yksityisistunto? Haluaisin todistusvoimaisia viestejä rajan takaa.
En välitä apuvälineiden käytöstä esim korteilla tulkinnoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu