Uskokaa tai älkää, mutta aamulla radiossa, oliko se nyt NRJ vai Classic, soitettiin mainos, jossa varoitettiin koronamaskeista!
Mutta syy oli lähinnä ns. ympäristöllinen: varoitettiin maskien sisältämästä muovista noin muovisaasteena ympäristössä yleensä.
Itse olen jo kauan sitten kiinnittänyt huomiota siihen miten ihmiset aivan hulttiomaisesti heittelevät koronamaskeja ympäristöönsä missä tahansa ja miten sattuu. Epämiellyttävää roskaamista, mutta saattaa olla myös vaarallista käyttäytymistä.
Tällainen käytäntö mahdollistaa esim. koronaviruksen leviämisen eläinkuntaan. Monenlaiset kaupunkielukat ovat kiinnostuneita ihmisen heittelemistä roskista. Jos on mahdollista linnun kantaa influenssaa, niin ei liene mahdotonta linnulle kantaa koronaviruksia

Vastaukset 2
Vanhimmat
Maskin ja rokotteen ystävänä voisit ottaa mukaasi aina muvipussin ja keräillä niitä maskeja maasta, niin on kauniimman näköistä ympäristössäsi, ole nyt iloinen, että ihmiset ovat sentään pitäneet maskeja ja ovat vastuullisia taudin jyllätessä, eiks je?
Miksi olisin koronanaamaripelleilyn ystävä?
Keväällä 2020 tehtiin Tanskassa tutkimus, jonka tulosten nojalla yleisökäytössä naamurit koronantorjunnassa ovat merkityksettämiä.