Yksityinen päiväkoti

Eräästä yksityisestä Oulaistelaisesta päiväkodista on aluehallintovirastossa valitus käsittelyssä.
Olisin vienyt lapseni hoitoon, mutta onneksi älysin tarkastella taustoja ensin. Protestilistalla melkein 100 000€ edestä vaatimuksia herätti huomioni.

Oulaisten kaupunki on saamaton, eivätkä ole saaneet avi:n mukaan asiaan ratkaisua. Hävetkää!

Elkää missään tapauksessa antako lapsianne ko. firman hoitoon.

Eräs perhekotiyritys on saman pyörittäjän hyppysissä, joten muistakaa vältellä myös sitä.
103360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jaa vai pitäisikö se olla selvillä asioista ennen ku huutelee, kyllä on eri asia, jos firmalla uusi omistaja tiedä sitte, nimikin on kyllä eri

Äänestä

No onko sillä enää väliä, kun johtajakin on vaihtunut ja hän on omalla toiminnallaan muuttanut toiminnan suuntaa ja toimintatapoja?? Näin oli asiasta kertonut fb. Ei kai sillä Päivillä ole enää mitään tekemistä asian kanssa.

Äänestä

Mutta sukulainen jatkaa perhekotia ja lieneekö henkilökunta asianmukaista ja koulutus kohdillaan ois varmaan avulla asiaa tarkistaa se. Yritys on hyvä myydä tai vaihtaa nimeä kun rahat on loppu ja laskut maksamatta ei anna hyvää kuvaa ed yrittäjästä vaikka mainostaa itseään hyväksi ihmiseksi🤣

Äänestä

Anteeksi nyt vaan... puhutaanko täällä kokemuksen syvällä rinta äänellä vaiko kuulopuheilla vai onko tämä entisten työntekijöiden katkerat puheet ? tietääkseni kaikki asiat ovat nyt päiväkodissa niinkuin myös nuorisokodissa paremmin kuin koskaan. uusi yrittäjä on suorirttanut kaikki hänelle kuuluvat asiakirjat ja tarkastukset niin avin kuin muidenkin tahojen kanssa. päiväkoti ja nuorisokoti on saanut pelkkää kehua tarkastusten yhteydessä.

ensinnäkin uusiyrittäjä ei ole voinut päivin tekoihin vaikuttaa menneisyydessä joten miksi hänen pitäisi olla niistä vastuussa ??

miettikkää nyt hyvät ihmiset kuinka rankkaa kritiikkiä annatte asiasta minä ei pidä edes paikkaansa. ottakaa asiasta selvää ennenkukn puhutte ja jos puhutte niin olkaa edes rehellisiä..

voin seistä sanojeni takana kun olen hyvin lähellä tilannetta ja päässyt seuraamaan uuden yrityksen kulkua läheltä.
uusi yrittäjä tekee kaikkensa jotta yksiköt voisivat paremmin.

Ikävää että olette entisen yrittäjän kädenjäljestä tuota mietä, mutta tämä ei kuitenkaan liity nykyiseen yrittäjään millaan muotoa.
tämä tuskin on ensimmäinen taikka viimeinen firma jonka entinen yrittäjä on toiminut joidenkin mielestä kyseenalaisesti, mutta on saanut myöhemmin ansaitsemansa kunnian.

Äänestä

Hei!+Yrityksen+y-tunnuksen+vaihduttua,+AVI+on+tehnyt+tarkastuskäynnin+jokaiseen+yksikköön.+Lupaprosessit+on+siis+käyty+läpi+ja+AVI+on+hyväksynyt+jokaisen+yksikön+tilat+sekä+henkilökunnan,+joten+niiltäkin+kantimilta+toiminta+on+110%+laillista.+Yli+100+000€+maksamattomat+velat+ovat+entisen+yrittäjän+jäljiltä+ja+niihin+olen+luonnollisesti+itse+täysin+syytön.+Toivoisinkin,+ettei+minua+yhdistettäisi+virheisiin+joita+Emilio+Kids+Oy+on+tehnyt,+kun+minulla+ei+ole+niihin+mitään+osallisuutta.+Toiminta+on+toki+aikaisemmin+ollut+sukulaiseni+alaisuudessa+mutta+olisi+hyvä+muistaa,+että+minä+en+ole+sukulaiseni+ja+toiminnan+siirtyminen+minulle+on+ollut+aivan+normaali+yritystoiminnan+kauppa.+Olen+siis+ostanut+liiketoiminnan+Emilio+Kids+Oy:lta+ja+maksanut+siitä.+Muistuttaisin+myös+siitä,+että+minä+olen+ihmisenä+ja+johtajana+täysin+erilainen+kuin+edellinen+yrittäjä.+Minä+suosin+avointa+ja+diplomaattista+keskustelua.+En+kiellä+sitä,+ettenkö+minä+olisi+toistaiseksi+lyhyen+yrittäjyys+taipaleen+aikana+kerennyt+tekemään+virheitä.+Jokainen+tekee+virheitä+mutta+niistä+otetaan+opiksi+ja+kehitetään+toimintaa+paremmaksi.+Yrittäjyys+on+minullekin+uusi+ja+vieras+asia,+jossa+kokemus+on+paras+oppi.+Uskon+kuitenkin,+että+tekemällä+paljon+töitä+yrityksen,+työntekijöiden+ja+asiakkaiden+hyvinvoinnin+eteen+saadaan+paras+lopputulos.+Siihen+miten+tässä+olen+onnistunut+on+asia+johon+minä+en+osaa+sanoa+vastausta.+Tiedän+kuitenkin,+että+parhaani+olen+yrittänyt+ja+yritän+jatkossakin.+Minun+henkilökohtainen+tavoite+yritykselle+onkin+vain+tuottaa+laadukkaita+sosiaalipalveluita+ja+toimia+rehellisesti,+niin+työntekijöitäni+kuin+asiakkaita+kohtaan.++Mikäli+yritykseni+toiminnassa+on+jotakin+kritiikkiä+herättävää+tai+muuten+vain+mietityttävää,+niin+minulle+saa+soittaa+ja+kysyä.+Korjataan+tai+keskustellaan+asia.+On+erittäin+ikävää,+että+epämääräisiä+juoruja+ja+huhuja+pyörii+mitkä+sitten+vaikuttavat+esim.+vanhempien+päätökseen+varhaiskasvatuspaikasta.+Hyvää+kesän+jatkoa+kaikille!+:)+Ystävällisin+terveisin+uusi+yrittäjä

Äänestä

Mennyt on mennyttä ja tällä hetkellä ainakin päiväkodissa töissä sydämellisiä ihmisiä j lapset näyttävät ja kuulostavat hyvinvoivilta.
Se mitä joku entinen yrittäjä on tehnyt tai jättänyt tekemättä tuskin on uuden yrittäjän vastuulla?
Hyvä juttu että avi on käynyt tuoreet tarkastukset tekemässä ja todennut kaiken olevan kunnossa 👍
Paljon Onnea uudelle yrittäjälle! Haasteita varmasti riittää, mutta onneksi suurin osa ihmisistä osaa ajatella oikein eikä sinua vedä mukaan entisen yrityksen mahdollisiin menneisiin kuvioihin 😊

Äänestä

Olen kyllä sitä mieltä että uuden yrittäjän ei kannattais arvostella /haukkua entisiä johtajia.Ei tee hyvää kuvaa johtajasta.Kyllä taustalla on paljon kaupungista johtuvia syitä.Siellä on muutama johtaja,jotka ensimmäiseksi sais laittaa pois kun ei kuunnella .On ollut lapsia edellisen johtajan aikana monta eikä mitään ongelmia.Harvassa päiväkodissa on niin monipuolista ohjelmaa kuin siellä. Ja lapset on tykännyt olla siellä.

Äänestä
  • Hei! Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut haukkua tai arvostella edellistä yrittäjää. Tarkoitukseni kommentillani oli se, että toivon ettei minua uutena yrittäjänä tuomita edellisen yrittäjän vuoksi.

    On kuitenkin fakta, että edellinen yrittäjä on ollut mielipiteitä herättävä ja paljon näillä keskustelu foorumeilla häntä ja hänen johtamista on ikävään sävyyn mollattu. Samassa on ristiinnaulittu minutkin ja minun yritys sen vuoksi, että olen hänelle sukua.

    Pahoittelen mikäli kommenteistani saa kuvan, että haukun tai arvostelen, kun se ei ole tarkoituksena.

    Muutamasta kaupungin virkamiehestä olisi minullakin muutama sananen sanottavana mutta jätän sanomatta. On siellä kuitenkin useita, jotka tekevät hyvää työtä ja joiden kanssa yhteistyönteko onnistuu.

    Omat lapseni ovat myöskin olleet kyseisessä päiväkodissa jo edellisen yrittäjän aikana, eikä minulla ole vanhemman näkökulmasta moitittavaa edellisenkään yrittäjän ajalta. Lapseni ovat aina viihtyneet Emiliassa.

    Äänestä

No sehän on varmaan siksi että onko joutunut viemään lapset sinne hoitoon jos muualla ei ole vapaita paikkoja. Kun tulee tarkastaja paikalle niin työvuorolista ja paikat fiksattu kuntoon. Ed yrittäjähän haukkuu kaikki sen mielestä vika on aina muissa ihmisissä kannattaisi katsoa peiliin siellä se suurin syntipukki on🤦

Äänestä
  • Omasta mielestäni asiat on hoidettu niin kuin ne on parhaaksi nähty, se että tämmöisiä perättömiä asioita laitetaan liikkeelle on todella epäinhimillistä. Mielestäni sinulla on siellä se peiliin katsomisen paikka kun tämmöistä väität. Tämä on hyvin iso vale että homma pyörisi vain silloin kun tarkastaja tulee paikalle. Asiat edennyt mallillaan niin nykyisen kuin entisenkin omistajan alla. Turha tulla tänne näistä änkyttämään, jos jotain sanomista on niin menisi suoraan ison herran luokse itkemään. Tämmöinen käytös on vain ja ainoastaan naurettavaa täällä, anonyyminä kirjoittelette ja moititte ilman kunnollista ja todistettavaa pohjaa. Haloo ihmiset herätkää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eräästä yksityisestä Oulaistelaisesta päiväkodista on aluehallintovirastossa valitus käsittelyssä.
Olisin vienyt lapseni hoitoon, mutta onneksi älysin tarkastella taustoja ensin. Protestilistalla melkein 100 000€ edestä vaatimuksia herätti huomioni.

Oulaisten kaupunki on saamaton, eivätkä ole saaneet avi:n mukaan asiaan ratkaisua. Hävetkää!

Elkää missään tapauksessa antako lapsianne ko. firman hoitoon.

Eräs perhekotiyritys on saman pyörittäjän hyppysissä, joten muistakaa vältellä myös sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu