Yksi ämmä kertoi miten Keski-Suomesta ostettuja 'kaakkeja' luovutettiin Suomen armeijalle talon parhaimpien hevosten sijaan. Yksi poika kertoi miten taloista lukittiin ovat hänen jakaessa käskyjä rintamapalvelukseen. Toinen poika kertoi miten metsänomistajat perivät mottitöistä vuokraa. Nämä asiat on syytä pitää mielessä pummipaskan vinkuessa kohta tukea helteen aiheuttamien tuhojen takia.
Olipa hyvin YLEN dokumentissa Sotilaspojista
Anonyymi
10125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin taloista vietiin puolet hevosista ja usein isäntä. Sitten vuovutettiin viljaa, maitoa ja lihaa.
Viljely jäi emännän vastuulle.
Ihme kun eivät luovuttaneet parhaita hevosia?
Suomen miehistä vain neljä prosenttia oli rintamalla kesällä 1944. Tuskin sinne koko Pohjanmaata vietiin; esimerkiksi Talissa kahdeksan neuvostopanssaria tuhonnut ja lopulta kuollut Ville Väisänen oli käsittääkseni Sonkajärven isäntien käytännössä orjatyövoimana toiminut huutolaispoika. Viipurinlahtikin taisi olla kesällä 1944 sellaisessa tilanteessa, että sinne piti kirjaimellisesti lähettää virolaisia kuolemaan isäntien edelläkuvatulla tavalla aiheuttaman miesvajeen takia.
”Suomi oli jaettu hevosenotto-alueisiin, joille puolustusministeriö vahvisti luovutusmäärät. Hevosen mukana rintamalle annettiin asiaankuuluvia tykötarpeita, kuten päitsiä, loimia, juottoämpäreitä, puhdistusvälineitä, loimia, kauroja ja heinää sekä kuormaustarvikkeita, köysiä, kankia ja lapiota. Luovutetut hevoset luetteloitiin ja numeroitiin joko karvaan leikkaamalla tai kavioon polttamalla. Jokainen hevonen sai kortin, johon kirjattiin sodan aikana tiedot siirroista, haavoittumisesta, sairauksista ja hoidoista.
Suurin osa luovutetuista hevosista oli tavallisia työhevosia, jotka olivat syntyneet ja kasvaneet kotitilallaan. Hevosiin oli kiinnytty ja huoli niiden pärjäämisestä oli suuri.
Hevosia menehtyi tai katosi talvisodassa 7200 ja jatkosodassa lähes 15 000.
Jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolinen. Hevoset tunnistivat kotiväkensä usein paremmin kuin kotiväki hevosen, joka saattoi olla sodan jäljiltä vain varjo entisestään. Vaikka kantakorttien merkinnöissä oli joskus epätarkkuuksia, löysivät hevoset ja isännät toisensa, sillä hevoset kuopivat etukavioillaan, hirnuivat ja heiluttivat korviaan isäntänsä havaitessaan.”
https://riittareissaa.blogspot.com/2018/12/suomenhevonen-sotasankarihevonen.html
Paperillahan saa nyt mitä tahansa kaunista aikaan. Taisi kuitenkin iso osa luovutetuista hevosista mennä Väinö Linnan kirjassa Tuntemattomassa Sotilaassa kuvatulla tavalla lähinnä kaupunkilaispojista ja tehdaspaikkakuntien asukeista muodostettuja yksiköiden muonaksi. Linnahan oli siellä vuoteen 1943 asti.
”Hevosen sotakelpoisuus
Hevosottolautakunnat ratkaisivat hevosen kelpoisuuden sotatoimiin. Sotakelpoinen hevonen oli terve, 5 - 18-vuotias, se ei saanut olla kantava eikä sillä saanut olla alle viiden kuukauden ikäistä varsaa. Sotaan otettiin yleensä vain ruunia ja tammoja. Parhaimmat siitosorit ja tammat jätettiin kotiin turvaamaan omaksi roduksi muodostuneen suomenhevosen jatkuvuutta. Myös kantakirjatut hevoset vapautettiin sodasta. Ne, joilla oli vain yksi hevonen, säästyi yleeensä hevosen otolta, koska niitä tarvittiin kotonakin. Mutta eräissä tapauksissa vietiin talon ainoakin hevonen. Hevosilla piti olla mukana tietyt varusteet ja heinää sekä jonkin verran rehua. Omistajan tiedot tuli hevosen mukana. Hoitajaksi määrätty sotilas piti yhteyttä omistajaan.
Jäähyväiset kyynelsilmin
Hevoset olivat hyvin rakkaita ja niiden sotaanvienti kosketti kaikkia. Kyynel vieri monen poskelle haikeita jäähyväisiä jätettäessä.”
http://www.konginkangas.fi/uploads/pdf/Kömin Kilta/Muistelmia sodassa olleista hevosista.pdf
Ei kannata uskoa kaikkia ”ämmien juoruja”. ” Hevosottolautakunnat ratkaisivat hevosen kelpoisuuden sotatoimiin.”
Kyllä se tieretähän miten miehet eikä paimenpojat lautakuntia voiteli. Suomessa selvisi lahjonnalla ja hyvä veli-verkostoilla eli suhteilla 1918 ja 1939-1945. Ilmankos tukijussia suututtaa EU. Rysselin herroja ei voikaan lahjoa kiljuryypyllä vanhojen päivien kunniaksi. Rysselin tarkastajalle kilju menöö päähään.
Koti, usonon ja isänmaan puolesta, sano törsäke voittojaan laskiessaan ja nuorten miesten kaatuessa lähinnä pummin rehupeltotilkun tai ohrakaljapellon puolesta.
Ei tullu junakyytiä Sipiriaan. Kiitos Isännänmaan puolustajille.
Jopan ukki menehtyi traagisesti kiljusankkoon hukkumalla sillana-alla karkurina.
Onneksi oli venäläisiä sotavankeja tiloilla töissä, opettivat sotapoikia miesten tavoille ja auttoivat Emäntiä .