Mistäköhän johtuu, että jätkä, joka on epäiltynä taposta ja narkki, joka on muutaman vuoden levittäny tälle kylälle kamaa, saavat otella Montun No mercyssä? Se on hienoo, että tälläsien sankareiden menoa katsotaan läpi sormien ja vielä otetaan näin hurraten mukaan tapahtumiin : )
Monttu No mercy
Anonyymi
9412992
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Varmaan siksi, että kyseinen tapahtuma ei ole Suomen nyrkkeilyliiton alainen tapahtuma eli onhan rallissakin seurakilpailuja jotka eivät virallisia. Jokainen voi vaikutaa olla menemättä ko.tapahtumaan.
Juuri näin antaa hörhöjen hakata keskenään toisiaan.
Pysytään me maksajat mökillä. 🙏👍
Se oliskin hienoo, jos porukka jättäis menemättä koko tapahtumaan, mutta tuntuu ettei ketään kiinnosta tai kaikki ei edes asiasta tiedä.
Mä en nyt oikeen tiedä onko tämä oikea paikka valittaa tästä, esim tapahtuman järjestäjälle kannattaisi mieltänsä ilmaista asiasta. Kyseisellä herralla on pitkä nyrkkeilyura takana, ja on ilmeisesti aiemminkin osallistunut kyseiseen tapahtumaan, joten ihan ymmärrettävää että osallistuu myös tänäkin vuonna.
Jos asian oon oikeen ymmärtäny niin nää vekkulit on toisen omistajan kavereita, niin varmaan ei korviakaan hetkautettais yhden ihmisen ininöistä.
Toivon, että moni ihminen osottais kantansa pitäjille ja jättäis menemättä
Kyseisellä herralla?
Ei ole herra tittelin arvoinen tämä ukko.
Missähän menee nykyään J.Markki?
Miettinyt sitä samaa. Mutta enpä oo menossa.
Tuleekohan Hiivarin saunabussi?!!
Se oli jotain...
Mitä se jotain oli?
Se o myyty
Ukko on yhtä mätä kun se dösä
Eioo viel mätä...
Ihgu.. 💓💓
Mistä näkee ottelijat?
Eiköhän ens viikolla tule kokoontumis kiellot näillekkin alueelle. En mene, niin tehköön mitä lystää.
Milloinkas tämä rikollisten tapahtuma on? En sillä kysy, että menisin, en todellakaan mene. En ole kyseisessä montussa käynyt koskaan enkä mene nytkään. Pysyn maan pinnalla.
Otteleekohan ollenkaan?
Onhan siellä ymmärtääkseni muitakin otteluja, jos edes järjestetään. Turha mainostaa jollain paikallisella narkilla.
Nythän sielä on corona ottelu menosa.
hyvä j.k. pidetään isolla alueella ja turvallisesti! kuinkahan on kun vähän väki juopuu et onko turvaväleistä tietoakaan?
helvetti tämmösiä järjestetään missä jotkut nulikat sohii toisiaan! oisko syytä miettiä onko niin välttämättömät!
Samaa mieltä. Markkinatkin on peruttu ja luultavasti monta muutakin tapahtumaa perutaan. Jos järjestetään, miten menee aikataulut, koska on jälleen rajoitukset päällä.
Kun ei hanska heilunut omalla "aktiiviuralla" niin nyt on kiva köpöjä hommata kehään. Turha tapahtuma kokonaisuutena. Ei tarvi mennä tänäkään vuonna. Tuli vaan mieleen että millä tuloilla tuo monde pysyy pystyssä jos siitä pitää useamman ihmisen palkat repiä...
Pimeellä rahallahan tietenkin.
Taitaa h ja o romukauppa kukoistaa
Leikkiähän se mätkiminen on, ei todellista. Onko se niin tarpeellinen? Hienoo sit valitella jälkikäteen, kuinka jämsän koronatilanne räjähti käsiin yhden turhanpäiväisen tapahtuman takia.
Toivottavasti saa kunnon tuomion ensinnäkin taposta ja lisäksi törkeistä huumausainerikoksista, aseen kanssa heiluminen, oli se jo valmiiksi mukana tai ei on aina tuomion peruste. Ja mitä muuta sieltä paljastuukaan. Kauan juttua tutkitaan. Rikostutkija Saara asmundela laitapa hihat heilumaan
Ei ole tainnut tutkinta paljoa edetä? Ihme vatvomista ja venkoilua!
50 saa kokoontua ulos 2m turvavälein
Ei paljoa mahdu yleisöä työntekijöiden joukkoon
Tyhmä kysymys mutta milloin tämä tapahtuma on? Kai siihen on taas "myyty" lippuja Helsinkiä myöten, jotta saadaan tasetta paikattua ensin tutut ostaa lippuja roppakaupalla ja lopuksi ne maksetaan tutuille pimeenä takaisin. Näinhän nämä pyörii. Sama on Akuliinan kanssa.
Rahanpesu on tätä päivää ja varsin yleistä, sopii miettiä, miten hoillakin systeemeillä on resusseja monenlaisiin ilmiöihin, vaikkei kassa virta sitä mahdollista.
ravintola, kuljetus. ym.
Näinpä, näinpä. Lippuja aina jaellaan melkoisen paljon joissain piireissä...
Mistähän nämäkin varmat häviäjät jämsäläisnyrkkeilijöille on haalittu? Kehäraakki junioreita ympäri suomea.
Jos tällä Hosella olisi yhtään realismia (munaa)niin ilmoittaisi ettei halua osallistua tapahtumaan keskeneräisen rikostutkinnan takia.
Mutta eihän hänellä sitä ole!!
Kyllä Mira Potkonen on äijä, toisin kuin kaikenmaailman Hoset ja Joset
Lasten urheilukilpailut perutaan, mutta kalja veikot saa hillua kylillä. On tämä touhua.
erittäin hyvä asia tarkastajat ovat nyt tietoisia tapahtumasta ja lupasivat tulla tarkastamaan vaaditut asiat! kuinkahan turvälit ym. niiden mielestä on hoidossa.
älynväläys kyllä montulta järjestää tälläinen. viisaampi ja järkevämpi olis tehnyt toisin!
Laitoin kanssa AVI:lle viestiä. Siinäpähän hoitavat turvavälit ym. 👍🏻
Miksei näitä tämmöisiä ritari vastaan lakeija taisteluja voida järjestää jossain saaressa? i Ilman mediaa ja voittajaa etukäteen tietämättä.
Voittaja seuraavalle kierrokselle, häviäjä kuskataan soutuveneellä lähimpään ruohikkoon, hoitakoon sieltä itsensä pois. Voittaja julistetaan hillityin menoin saarioisten sponsoroiman nakkipaketin kera isukki hymyn jos on jäljellä hampaita mitä esitellä
Saisi muuten hyvän tv-formaatin.
Laitoithan Himosfestareista kans. Ja Jukolan viestistä. Ja Elokapinasta. Ja siitä pyörätapahtumasta. Ja Truck-showsta. Ja siitä ameriikan autotapahtumasta.... Ja vaikka mistä. Kai oot muistanu kaikki käydä ilmoittamassa...
Olisipa ollut kiva olla kärpäsenä AVIn katossa, kun kielsivät lasten urheilemisen. Todennäköisesti lasten holtitonta käyttäytymistä voiton jälkeen pelättiin.
Ei mennä sinne..
Antaa horhöjen hakata toisiaan
Keskenään.
Huomenna sinne! Aivan mahtavaa kun tälläisiä tapahtumia järjestetään!!!
Et mene kuiteskaan. Mää tiiän kuka oot
Haahaa no et kyllä 100 vaarmasti tiiä!😁
Etpä mennytkään Oli aikaa kytätä
Joko pyöreä kasvoinen kääpiö on kehässä, siis tämä nicnac jonka naama on kuin koristeltu vappupallo?
Hyvä kaksikko Hose ja Rose
Ei siellä ainakaan paljoa porukkaa ollut.
Ulkona sai juoda omia juomia ja myös ottelut näkyi sinne, kuulemma.
Omia juomia juu, mutta vasta sitten kun on ensin tilattu ja maksettu.. niin kukaan viiti katuunkaan kipata vaan naamariin.
Hyvät mytkeet oli 👌
LM
Hyvin oli hiljasta.
Oli kyllä tosi hyvä tapahtuma!
Yks narkki ja rikollinen lisää kehään, mikä järki ottaa tämmöisiä ottelijoita!tälläkin häkki kohta taitaa heilahtaa.ei hyvää roolimallia anna näille nuorille pojille ketkä lajista on oikeasti kiinnostuneita,miks tää laji pitää pilata.miksi mahdollistetaan narkkien ottelut saatika treenataan tommosia ihmisiä!jos huumetesti tehtäis niin jäis pari ”ganstaa” nousematta kehään,ai niin mutta ilmeisesti tuolla saa otella kamoissaan.
Kenestä puhut?
Eipä kai ne vanhat raakit narkit paljon treenaa, vanhoilla taidoilla mennään, viikkoa ennen tapahtumaa vähän hölkkää ja pistareita.
Paikallis lehti kirjottaa hosesta ja Niko vilanderista, guugleta nimi niin alkaa löytyy,onkohan reeeni kassina lastenreput,tuntuu erityisesti pitävän hellokitystä.
googletin. Ihan outo tyyppi, ei sano mitään!
Narkit kokoontuu nyt rasuassa 😵💫
Hyvä pysyvät pois kylältä.
Jumala huolehtii kohtalostasi.
Munkin purijat mätkii toisiaan 😆
Hörhöt lähtee lukemaan yksikerrallaan tiilenpäitä. Siinä jumala hoitaa sekopäiden tahtotilat.
eiköhän ne mätkimiset lopu kun monttukin lopettaa kesän jälkeen!
Ei muuten lopu uusi jatkaja jo tiedossa mutta en kerro.
sen verran hyvin tiedän asioista, että saat puhua mitä sylki suuhun tuopi
Olet vaan utelias että kertoisin mutta odottele ihan rauhassa .
Tiedetään, Tiedetään 🤣
Onneks narkit voi jatkaa turpaanvetojuhliaan jatkossakin.
Niin kumpi ei lopu monttu vai no meerci?
Sirkus pelleineen tulee lauantaina rasuaan
Samanhenkistä jauhonenää löytyy tukijoista
V*tun hörhöt. Linnaan kaikki jauhonenät ja myyjät.
Kovaa vauhtia lähdössä koko sakki tiilen päitä lukemaan,osa parasta aikaa😂
Se on oikein. Sais pysyäkkin siellä ainakin 20 vuotta.
Oliko paljon naamatatuoituja pellejä mestoilla
Kylällä pyöri ainakin.
Miten kävi Markin ottelussa?
Ei siitä ole ottelijaksi ennemminkin jauhonenäksi
Tossahan se taas kamoissaan kotiokäveli kun ärrän kulmalta vikuilin samoissa porukoissa pyärii
Asuuko se jämsän puolella, koskellahan ei ärrää ole.
Huonoksi on kaveri mennyt, tosin eipä se koskaan mikä vetreä tai jämäkkä tyyppi ole ollutkaan.
Jepet vois mennä nikkarinaukiolle ratsaamaan näillä tatuoiduilla mömmöjä taskut täynnä.
Ei välttämättä puhtaat jauhot pussissa
Voi vaikka ollakin.
Taisi olla koko No Mercy tänä vuonna hepparoita täynnä. Tosin eikai täällä ketään selväpäistä asukaan
Narkkarit pilannut koko tapahtuman maineen ja samalla nyrkkeilyn lajina, sääliksi käy näitä ketkä oikeasti lajia harrastaa ilman dopingeja tai mömmöjä hatunnosto heille harvoille.
Sama perheenisukki narkki taas ottelema. kiesus..
Eli ei tarvi tänäkään vuonna mennä 🤣
Pilleripäissään näky menevän ärränkulmalla lapsensa kanssa
Oliko se tämän isä joka kuoli pari kuukautta sitten. Joku kuuskymppinen. Tuskin veli kuitenkaan.
Ei yllättänyt
Jotain hyvää,ottelija lista päivittynyt parempaan suuntaan 👍
Mistä näkee ketkä ottelee?
Kukaan menossa?
Nou