Lähdetään liikkeelle väärästä tulkinnasta täälläkin, että persut ei ole ottaneet maahnatulijoita, juuri heidän aikanaan näin tehtiin. Persuillakin sama tauti kuin sosialisteilla ja vasureilla -ei tunnusteta omia tekosia " ettei me otettu, vaan toiset persut "
Suomeen on otettu vuosikymmenien ajan pakolaisia suunnilleen saman verran joka vuosi. Yhtenä vuotena tuli vähän enemmän kun perussuomlaiset oli hallituksessa.
Soinin poppoo hoiti hallituksessa asioita erittäin hyvin, mallikelpoisesti, jäänyt mieleen itse Soini ulkoministerinä, ja puolustusministerinä, Kannuksen nykyinen kapunginjohtaja Jussi Niinistö, jonka johtaja taipumuksia varmaankin Kannuksessa hyvinkin kiitellään. mm jäi mediasta mieleen, miten jo Jussi oli varautunut metsäpalon pahempaan vaiheeseen ja oli hankkinut jo etu käteen mahdollisille kotinsa jättäneille asuinpaikan. Tallainen toiminta ei onnistuisi nykyiseltä pääministeriltä, joka piilottelee itseään koronan pahetessa, kun pitäisi olla siinä eturivissä kertomassa tilanteen vakavuudesta, kun alkaa päiväkohtainen tarttuvuus lähennellä tuhatta. Pääministerin tehtäviä valtakunnallisesti joita ei hoida kukaan aluevirastoissa. Ei pääministeri saisi istua valmiisiin pöytiin, kun juuri on sitä varten että on kansalle eturivissä kertomassa missä nyt mennään, ja mitä tehnyt asioiden eteenpäin viemisiksi. Ajattelinkin jos Sanna Marin olisi Kannuksen kaupunginjohtaja, ja menisi mm metsäpalon järjestelyjä piiloon rautatieaseman taakse, jos vaikka Setalla olisi siellä leiri..
Sitten kerron "vitsin poikasen" ainakin purskahdin nauruun kun ensikerran asian huomasin, nimittäin Helsingin -enrgian (Helen) hallituksen puheenjohtaja on vihreitten Osmo Soininvaara, joka polttaa hiiltä ennätysmääriä, että saadaan lämpöä ja sähköä Helsinkiläisille, lähinnä. Helen mainostaa komeasti " vihreää sähköä".
Sitähän se kun Soininvaara peräsimessä.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Sanna pelkää sousiotaan, siksi piilottelee.
Menehän pankkolängvistmajurin hömelö jo nukkumaan.
Menhään menhään kunhan keritähän.
Osmo polttelee hiiltä jota vihreät sanoo ekologiseksi.
Huvittavaa; OsmoTekniikanlisenssiaattina. Joko jo olisi vaatimuksena tuollaisen laitoksen johtoon.
Vihreät päin persettä, joulutonttu ison laitoksen johdossa.
HELEN>Kaukolämmön+alkuperä+2020.++Vai+lopetetaan+maakaasu+ja+kivihiili+`
Öljy+0.5%+Maakaasu+42.3%+Bio+3.4%+Kivihiili+46.1%+Lämpöpumput+7.7%
Kivihiili+:+46.1
Helpompi+vihreitten+sanoa+lopettamiset+kuin+toteuttaa,+tulee+kylmä+talvella...
Näin+Helsingin+vihreät+kauppaa+sähköä;
"+Edullinen+sähkösopimus+kahdeksi+vuodeksi.+Sopimuksen+sähkö+on+alkuperätakuin+varmennettua+100+%+vesisähköä"
Myydyn+sähkön+alkuperä
2020
Uusiutuvat+31%+Fossiiliset+17%+Ydinvoima+52%
Asiakkaille+toimitetusta+sähköstä+28+%+myytiin+uusiutuvina+erillistuotteina+ja+30+%+kokonaisuudesta+eriytettynä+ydinvoimana.
Vihreää+energiaa.
88,4+%+kivihiilellä+ja+maakaasulla+tuotettua.
Jännää kirjanpitoa vihreillä, kivihiilisähkö menee Nord Poolin kautta, jossa se pestään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nord_Pool
Sutkia ! kuin Halosen 481 000 euron lento.
Tarja kusee silmään, elää sheikin lailla. "minäkin olen köyhä"
Asiaa kaikki.
Helen ammattikusija.
Mites persutrolli tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?
Tämä H o m o vain paskasta höpisee.
Sitten kerron "vitsin poikasen" ainakin purskahdin nauruun kun ensikerran asian huomasin, nimittäin Helsingin -enrgian (Helen) hallituksen puheenjohtaja on vihreitten Osmo Soininvaara
Soinin poppoo hoiti hallituksessa asioita erittäin hyvin, mallikelpoisesti, jäänyt mieleen itse Soini ulkoministerinä, ja puolustusministerinä, Kannuksen nykyinen kapunginjohtaja Jussi Niinistö, jonka johtaja taipumuksia varmaankin Kannuksessa hyvinkin kiitellään. mm jäi mediasta mieleen, miten jo Jussi oli varautunut metsäpalon pahempaan vaiheeseen ja oli hankkinut jo etu käteen mahdollisille kotinsa jättäneille asuinpaikan.
Ehkä parasta mitä keskustan palsta antaa kuvana ja nimimerkkinä on " Yliväpeli Orhonen".
Sitähän se kun Soininvaara peräsimessä.
-joulutonttu
Sitten kerron "vitsin poikasen" ainakin purskahdin nauruun kun ensikerran asian huomasin, nimittäin Helsingin -enrgian (Helen) hallituksen puheenjohtaja on vihreitten Osmo Soininvaara.