Surullista tuo Kalajoen metsäpalo.

Kyse on luterilaisten - eli ko. kirkon metsästä, joka tuolla palopaikalla oli valtaosaltaan kirkon. Kirkkoherra Kari Lauri on seurakuntana rukoillut sammuttajien puolesta. Eli 494 hehtaaria kirkon maasta on ollut tulessa noin puolet.
Raamattu puhuu, että Tulta minä olen tullut heittämään, mutta tuskin se tuollaista tulta on tarkoittanut.
Mutta, onneksi sinne tulee 16 tuulivoimalaa, joka tuo kirkolle tuloja, peittämään vahinkoja. Metsää seurakunta tosin omistaa 2000 hehtaaria. Eli taloudellisesti hyvä, kun kirkolla on kuluja hoidettavana. Onhan leipäjonot monet kirkonkin harteilla, kun maailmassa on riistojärjestelmä, maailman ahneus
4338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin? Miten tämä liittyy palstan aiheeseen?

Äänestä

No mikä se uusi nimi on Kari Laurilla on. Pitäähän minun tietää kirkkouskovaisena, eihän se lie ole salaisuus.

Äänestä

Eli maailmankaikkeutta lukuun ottamatta kaikki on lopulta hyvin. Maailmankaikkeus on tosi tuhoisa elämälle, mutta meillä on sentään edes yksi planeetta, jolla joku hoitaa lapsuutemme niin, että selviämme siitä hengissä. Ei ois vauva itse kyennyt. Ihmiskunta ei tosiaan vielä ole ohi. Ja omakin kuutiometrimme mahtuu mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyse on luterilaisten - eli ko. kirkon metsästä, joka tuolla palopaikalla oli valtaosaltaan kirkon. Kirkkoherra Kari Lauri on seurakuntana rukoillut sammuttajien puolesta. Eli 494 hehtaaria kirkon maasta on ollut tulessa noin puolet.
Raamattu puhuu, että Tulta minä olen tullut heittämään, mutta tuskin se tuollaista tulta on tarkoittanut.
Mutta, onneksi sinne tulee 16 tuulivoimalaa, joka tuo kirkolle tuloja, peittämään vahinkoja. Metsää seurakunta tosin omistaa 2000 hehtaaria. Eli taloudellisesti hyvä, kun kirkolla on kuluja hoidettavana. Onhan leipäjonot monet kirkonkin harteilla, kun maailmassa on riistojärjestelmä, maailman ahneus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu